Jäällä leikkimistä

Hyödynsin talven pakkaset taas jäällä leikkimiseen, samoin niin syksystä vihreinä säilyneet ulkokukat kuin joulun hyasintitkin, lisäksi vähän muutakin kukkaloistoa. Kiikutin rapun oven eteen iltaisin ämpärillisen kuumaa vettä, ja aamuisin sulattelin keittiössä yön yli tekeytyneen jäälyhdyn irti, ja palautin sen ajastetun ledin kanssa rapun eteen. 

Parvekeruukuista napsin ämpäriin lankaköynnöstä, syysasterit, hortensian kukinnot ja pystyyn jo kuivahtaneet upean oranssikukkaiset, tuntemattomiksi jääneet kaunottaret, joiden veden ämpärissä välittömästi kellastuessa päättelin olevan hyviä värjäyskasvejakin.

Joulun jälkeen lyhtyihin purkautui myös joulukimppuja. Havuista lyhtyä ympäröi jo rapuneduslumessa naapurien hylkäämien kuusienkin havut. Joita muuten yhä edelleen imuroidaan myös meidän lattioilta, siitä rapun edestä kun niin kivasti kulkeutuvat kenkien pohjissa ja koiran tassuissa sisään saakka...

Neilikoita jäädytin ensimmäisen kerran tänä talvena. Etukäteen olin skeptinen onnistumisesta, joten kaunis lopputulos yllätti sangen positiivisesti. Nämä jatkoon!

Amaryllikset houkuttelivat myös kokeiluihin, mutta niiden kukkaloiston hiipuminen ja pakkaset eivät kertaakaan osuneet ajallisesti yhteen. Kenties ensi joulun hujakoilla? 

Tulppaanikauden kunnolla koittaessa pakkaset taas jo laantuivat, ainakin toistaiseksi, niin että aikansa kukkineita kaunottaria on joutunut jäädyttämisen sijaan kompostoimaan. Aivan sydämestä ottaa moinen "tuhlaus", vaikka innokas kompostoija olenkin. 

Toivottavasti talvi vielä nyt muutaman viikon jaksaisi jatkua, niin haluaisin tovin vielä jatkaa leikkiä jäällä. Jäällä käveleminenkin on vielä tältä talvelta kokematta, ja hauskaahan sekin olisi tehdä uimatta samalla reissulla vaikka avantouinnista aina suunnitellun tilaisuuden tullen nautinkin.

Pitkä ilo hyasinteista

Kuusiallergian lisäksi kärsin toisesta jouluriesasta: hajuherkkyydestä. Toki se ilmenee ihan ympärivuotisesti kovin voimakkaiden hajusteiden kanssa, mutta jouluisin eloa rajoittaa hyasintin tuoksu. Joka vuosi kuitenkin niitä kotiin haluan, ja aikani kukintojen aukeamista odoteltuani ja ihasteltuani olen siirtänyt ne parvekkeelle tuoksumaan ja yleensä myös pystyyn pakastumaan.

Tänä vuonna nappasin kukat matkaani tavallisella ruokakauppareissulla, mutta taisinkin saada jotain spessuja versioita. Ensinnäkin ne eivät kasvaneet kymmentä - viittätoista senttiä pidemmiksi eivätkä toisekseen tuoksuneet vahvasti, vaan täydessäkin kukassa ihanan miedosti, mutta silti aivan itselleen <3 

Asiaan saattaa toki vaikuttaa sekin että kuorin sipulit heti mullasta, ja muistin typistämiäni juuria vain pikkuriikkisellä vesitilkalla lasikulhon pohjalle lurautettuna viikkojen varrella. Tää puutarhuri ei rehellisesti sanottuna tiedä oliko kyseessä miedoksi ja lyhyeksi jalostettu lajike, vai mullattomuuden aikaansaama puolikituva tila. Anyways näin jatkossakin, koska nyt ei kurkku kipeytynyt eikä silmät punoittaneet, vaan sai nauttia ihanimmista joulukukista täysin rauhassa. Riemullista kaiken kaikkiaan! 

Kukintojen alkaessa nuupahtaa alkoi vesisadekin taas laantua ja vaihtua pakkaseksi, joten tökkäsin sipuleihin sushipuikot, jotka teippasin ämpärin kylkeen niin että kukinnot sukelsivat kohden pohjaa. Sen jälkeen ne saivat niskaansa kuuminta vettä mitä hanasta tuli. Siinä ämpäriä täyteen lorotellessani mietin kyllä hetken mahdoinko tehdä jäälyhtyä vai keitettyjä hyasintteja... No, ämpäri läks yöksi, lopulta pariksikin päiväksi pihalle pakastumaan, ja kippaus aikanaan kertoi että lyhtyhän siitä sukeutui naapureidenkin joulua juhlistamaan rapun edustalle. Hyasintit tosin olivat vähän vinksin vonksin, multarippusia varissut vielä sipulien juurelta veteenkin, ja jään sameus aivan toista luokkaa kuin toivottu kuumalla vedellä saatava kirkkaus, mutta kynttilä sisään ja sillä sipuli.

Onko sulla tapana säästää "vanhentuneet" kimput ja kasvit 

ja säilöä ne jäälyhtyihin?

 

Omavaraista

Tänä kesänä grilliin on päässyt usein omat osterivinokkaat, jotka palstalta haettuani olen muovipussissa hölskytellen marinoinut oliiviöljyllä ja soijalla, ja sitten kipannut grilliin hetkeksi kypsymään.

Kesäkurpitsojenkin vihdoin pukatessa laarissa satoa olen kokkaillut niitä pannulla sienien kanssa. Sekaan on päätynyt myös iso nippu ruohosipulia pienenä silppuna. Lämpimään seokseen olen välillä murustellut fetaakin, käännellyt ja herkutellut. 

Itsekasvatetun ruoan nauttiminen on jotenkin kovin palkitsevaa, tuntuu että aromitkin ovat aivan erityisen herkullisia, onhan satoa hoivannut jo pidemmän tovin ennen nautiskelua.

Parvekkeellakin kasvaa isossa altakastelevassa ruukussa kesäkurpitsa. Hieman jännittää jaksaako se pukata satoakin vai vain lehteä ja kukkaa. No, ovathan nekin jo iloja kun homman on aloittanut siitä siemenen tuuppaamisesta multaan. 

Palkitsevaa ja terapeuttistakin joka tapauksessa.

Ränchi-kausi

Menneen kevään ja tämän kesän aikana Villa Mörskän vieressä oleva aarin kokoinen viljelypalsta, Mörskän Ränchi on ollut entistäkin suurempi henkireikä. Yhtään ei haitannut alkukesän kuumuus, joka pani mut pyöräilemään työpäivän päälle edes jokusen kilometrin kastelupuuhiin ja kesän edetessä ruohonleikkuun lisäksi myös sadonkorjuuseen. 

Kolmisen vuotta sitten palstan perustaessamme siitä oli tarkoitus tulla vain helppohoitonen marjapalsta, jolle istutettiin herukkaa, vadelmaa ja tyrniä. No, jokainen viljelykausi on sitten tuonut mukanaan vähän lisäystä; viime vuonna palstalle tiensä löysivät mansikat, pionit, lipstikka, ruohosipuli ja raparperit. Edelleen suht' helppohoitoisia. Tänä keväänä mopo alkoi karkailla käsistä, ja siemenpusseja kertyä kotona lipaston kulmalle kuin varkain. Kuten niin monille muillekin kävi. Nyt kun ei tarvinnut reissata, oli aikaa istuttaa, kitkeä ja kastella. Toihan se virkistävän puuhailun lisäksi myös lohtua ja toivoa tulevasta.

Keväällä laadin eräänlaisen viljelysuunnitelman hahmottaakseni mitä on tullut hankittua ja mitä minnekin sitten mahdutan edellisten lisäksi. Listaa kauniin Unikko-paperin kääntöpuolelle kirjatessani aloin tuntea itseni jo lähes farmariksi. Nyt listaa katsellessa huomaa jo parinkin kohdan eläneen eteenpäin.

Kevään myötä lavoihin päätyi niin listan mukaan kuin sen ohi uusina tulokkaina sipuli, porkkana, retiisi, kesäkurpitsa, pinaatti, kurkku ja tilli. Samettikukat ostin taimina karkottamaan tuholaisia. Kevään erikoisin tulokas oli osterivinokas-sieni, jonka viljelyyn mut perehdytti viime kesänä mökkinaapurini.

Vappuaattona tein olkipelletistä ja vedestä puuroa kottareihin, löin rikki jättimäisiä saksalaismakkaroita muistuttavia sienirihmastopötkylöitä ja lapioin pariin lavakaulukseen vuoroin rihmastoa ja pellettipuuroa. Kuukauden kastelun ja tuskaisan odottelun jälkeen vinokkaita alkoi pukata kuin sieniä sateella. Juhannusreissun yhteydessä, ts. kolmen päivän poissaolon ajaksi piti usuttaa parikin mökkinaapuria hakemaan sieniä grilleihinsä ja juhannuspöytiinsä.

Muutoin sadon osalta asiat ovat vähän niin ja näin: viime kesänä siirretty raparperi vasta keräilee voimia siinä määrin että olen raaskinut sitä harventaa vain muutamiin maisemakahvilan raparperipiirakoihin, lipstikat sen sijaan näyttävät vihdoin toenneen siirroista ja pusikoituvat lupaavasti. Kesäkurpitsa taitaa osoittaa mieltään sinkkudestaan; vasta yksi kurpitsa on tuloillaan. Ensi kesäksi pitänee varata 2 taimea, jotta tyttö- ja poikapuoliset kukat pääsevät rellestämään keskenään hedelmällisemmin.  Tyrneillä tämä toimii jo nyt oikein hyvin; tyttötyrni voi paksusti ja kypsyttelee satoa sangen komeasti. 

12 pientä herukkapuskaa tuli poimittua tyhjksi turhankin nopsaan, enemmänkin olisin ollut valmis herukkahyytelöä keittelmään, mutta pääasia että sitä nyt on jääkaapissa useita purkillisia. Pärjättäneen meidän menekillä kenties syyskuulle saakka... Vadelmat ja mansikat on saanut edelleen poimia lähes suoraan suuhun, mutta voi että ovat maistuvaisia, kumpaisektkin aivan parhaita ikinä! 

Kurkusta näkyy vasta vähän kukkaa ja tilli kasvattaa hyvin hentoa vartta. Retiisit olivat pääosin puisevia, joten kiskoin ne jo kaikki pois muita rehevällä naatillaan varjostamasta. Sipulit muistuttavat pieniä helmiä ja porkkanasiemenpussin sisältö oli yllätys: rivissä on nyt kasvamassa naatin perusteella 2 porkkanaa ja niiden välissä suorassa rivissä ruohosipulia...No, sitä kasvaa tuuheasti muuallakin, mutta kulutuskin on kovaa, joten olkoot.

Parissakin saavissa kasvavaa lehtikaalia olen pistellyt poskeen kilpaa kaalikoin kanssa, ja tainnut päästä jopa voitolle, kiitos samettikukkien. Ylivuotisen lehtikaalin olen tarkoituksella päästänyt kasvamaan pitkäksi ja kukkivaksi; saa aikanaan varistaa siemenet suoraan saaviin. Ellen ehdi muuttaa mieltä ja kerätä talven yli varmempaan talteen. Pinaatit taasen pääsivät aivan vahinogssa kukkimaan, joten niistä ei juuri sen enempää. No, voi niitä silti syödä. Persiljakaan ei nouse siellä mihin sen keväällä kylvin, prkl. 

Salaatti kasvaa rehottaa mökkipihalla omassa laarissaan, joten sitä ei Ränchiltä löydä. Pionit kukkivat tänä kesänä ensimmäisen kerran, ja pääsin sateita ennen toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni valtavasta pionikimpusta, kun pistelin kukkavarsia poikki ja kärräsin kukat sateelta suojaan kotiin.

Palstalle tehtiin kimppatilaus lavakauluksista, ja tilausvaiheessa ilmeisesti useammankin silmäparin ohi pääsi mittavirhe sillä seurauksella että saimme toimituksen pieniä, parvekelaatikon kokoisia lavakauluksia. Hieman joutui miettimään mitä niillä oikeasti tekisi. Kun muuta en vielä keksinyt, niin tein niistä ja parhaat päivänsä nähneistä ruukuista ja koreista rajausta palstani ja yleisen polun väliin. 

Kauluksiin tuuppasin kompostissa talvehtineita elämänlankoja ja muratteja sekä krassinsiemeniä. Ennen istutusta sudin kaulukset ja korit tervaöljyllä, sillä olin lukenut tervan hajun, minun sieraimissa tuoksun, pitävän peurat loitolla. Joko pitää tai sitten ne riiviöt eivät pidä krasseista, sillä kukkaloisto on rehevä.

Laatikoiden väliin olen istuttanut lasitetulla parvekkeella alkukesän kuumuudessa nuupahtaneen lavendelin, mutta toistaiseksi näky on toivomani pellon sijaan entistä pahempi nuupahdus. No, nakkaan syksyllä viereensä nyt mökin rapulla kesää viettävän kaverin sille, ja kenties ensi vuonna jaan joululahjoina tuoksupussukoita... Or not.

Nyt olen jakanut sieniä mökkinapureiden lisäksi maistiaisina myös naapuripalstalaisille, ja saanut vaihdossa kaalin taimia, maukkaita uusia perunoita (jotka saivat meillä lisänimen arkkipotut erään iäkkään arkkitehdin niitä kuulemma kehuttua elämänsä maukkaimmiksi) ja lisää rakastamiani pioneja.

Aivan ihgua <3
Mitäs teidän viljelyksiltä kerätään?

Talviteloille

Pikkuhiljaa panen parveketta talviteloille. Lasien takana kausi jatkuu luontoa pidempään, mutta sen verran koleita yöt jo ovat, että basilikaa en enää partsilta saa aamiaisleipieni päälle, ja kukatkin ovat viimeiset kukkansa kukkineet. 

Vihreä on kuitenkin vielä niin vehreää, etten raaski sitä kerralla kompostoida, siitäkään huolimatta että syksyiset callunat jo löysivät tiensä ruukkuihin. Sääkukan rehevät varret ja lehdet ilahduttavatkin mua nyt sisällä leikkoina. 

Kummasti kukkaa ei kaipa lainkaan, vaan vihreä kimppu ajaa saman asian kuin kukkivakin 😍. Kaunista viikonloppua sinullekin!

Kolme kuningatarta

Kaikki kolme orkideani samassa ruukussa.

Kaikki kukkimatta vuosia.

Kesä parvekkeen paahteessa,

kesäkukkalannoitetta ja

kompostointiuhkaus.

Pakkasia pakoon sisätiloihin.

Erinomainen kombo;

kaikissa kolmessa nyt kukkia

ja pulleita nuppuja.

 

 

Pakahdun tän majesteetillisen ylväyden eessä <3

Pihlajapurua

Sitäpä hyvinkin surruuttelin tässä yhtenä iltana ilokseni. Villa Mörskältä olin pihapiirin pihlajista kerännyt terttuja, ja karkeasti perannut ne uunipannulle kuivumaan kaasujääkaapin päällysen lämpöön.

Muutaman viikon jääkaapin lämmössä kutistuttuaan vuoan sisällön sai mökillä kipata muovipussin pohjalliseksi, ja kotona pussin sisällön edelleen kaataa surisuttimeen parilla painalluksella puruksi jauhautumaan.

 

 

Korillinen pihlajanmarjaterttuja kutistui purkilliseksi pihlajanmarjapurua, ja pääsi nyt jääkapin päällisen sijaan jääkaapin ylähyllylle odottelemaan aamuja tahi iltoja jolloin sitä ripsautellaan C-vitamiinirikasteeksi smoothie-kannuun. Saas nähdä maistuvatko paremmalta juomassa näin kuin pakastettuina... Hope so!!

Hyödynnätkö sinä pihlajanmarjoja jollakin tavalla?

Vihreää, keltaista ja punaista

Nuo värit löytyvät liikennevalojen lisäksi meidän partsilta. Yhdestä viipaloidusta tomaatista idätetyistä taimista, vesiväripensselillä pölytetyistä kukista ja siivousmopin varteen tuetuista hujopeista pukkaa nyt uusia, ihania tomssuja.

Välillä hommat vaan pitää hoitaa luovemman kautta, mutta pääasia että ne pelittävät.

Niin nättiä

En ole erityisemmin krysanteemien, puutarhurien tuhahtaen lausumien kryssien, fani, mutta joku juttu sai mut kantamaan pari pallokrysanteemia kotiin maitokaupasta. Nakkasin kukat taloyhtiön kierrätyshyllystä haalimiini ruukkuihin ja kuskasin ulko-oven edustalle piristämään etupihaamme. Kyllä nyt on mukavaa lapata aamuin illoin ovesta sisään ja ulos, kun on niin nättiä!

Investointi kustansi mulle reilun kympin, mutta on tullut korkojen kanssa takaisin iloisten naapurien kehuessa kukkia ja kiitellessä puutarhuria. Naureskellen olen kysellyt miten ovatkaan arvanneet kuka kukkien takana on. Vastauksiksi on tullut niin ihanan hykerryttäviä kommentteja, että aion säilöä ne kaikki mieleeni, ja kaivaa esiin pimeinä tai muuten synkkinä päivinä <3

On tää huimaa!

Päästä siis metsämanssujen makuun harvase päivä omalla kotipartsilla. Tuleentuneita kesäkukkia uusiessa nappasin puutarhaliikkeestä mukaani heidän viimeisen metsämansikka-amppelin, joka rutikuivuudessaan oli jo aika ruskea ja erittäin köykäinen.

Kotona vapautin taimen amppelista ja kuivista oksista, istutin isoon ruukkuun runsaaseen multaan ja kastelin muutaman päivän sitä likomäräksi. Johan palkitsi mätäs pelastajansa, ja pukkaa marjaa iloksemme kukinnasta päätellen pitkälle syksyyn vaikka lehtensä alkavatkin jo vetäytyä talviteloille.

yksi itsekasvatetuista rakkaudenhedelmistä

<3

Överiks meni

Mun rucolan kasvatus nimittäin. Millään ei ehdi puputtaa sitä siinä määrin kuin pieni kasvuloora vartta ja lehteä ilmoille syytää. Arkiruokailut poissa Villa Mörskältä ovat nyt aikaansaaneet rucolan käytön romahduksen siinä määrin, että kasvusto on päässyt venähtämään ja kukkaa pukkaamaan jättäen samalla muut salladit aivan "jalkoihinsa".

Kukat sinällään ovat kyllä oikein kauniita, mutta muuten yrttien osalta ehdoton no-no. Mitä kauniimpi kukka, sitä karvaampi ja kamalampi maku kasviin kehkeytyy. Maljakkoonhan nämä pitäisi napsia.

Partsin kaunein nurkka

Siirsin tuplien juhlia järkkäillessäni kesän paahteesta kärsineen  hortensian "telakalle" parvekkeen nurkkaan. Mukana sinne kulkeutui myös kukkaloistonsa jo kukkinut ja sen myötä tyhjennetty ruukku ja vadillinen kiviä, tyhjäkin pläkkivati.

Juhlien jälkeen istutin köynnös- ja yrttilaatikkoon juhlista jääneen tarjoilujen koristelussa käytetyn orvokkiraasun jämän. Nyt tuo nurkka on ihan lempparini parvekkeen kulmista! Siinä on jotain salaisen, kätketyn ja vähän villiintyneenkin puutarhan ihanaa fiilistä. Aamusin sitä ensimmäisenä silmäilen avatessani makuuhuoneen oven terdelle, ja iltaisin viimeisenä näkynä ulos sitä katselen oven sulkiessani.

Taas muistui mieleen kuinka välillä hyvinkin pienet asiat ovatkin ihanan isoja asioita. Ennen paikka oli vain ruma ja tyhjä nurkka, nyt mun aamujen, iltojen ja joskus päivienkin ilo silmälle <3.

Mikä ja missä on sun ilo silmällesi?

Ei mikään kukkahattutäti

...vaan kukkafillaritäti. Heräsin vähän myöhässä haalimaan kesäkukkia kesäjuhliin auringon paahdettua lasituksen takana kukkineet keväällä partsille istuttamani kesäihanuudet kompostikuntoon.

Eipä löytynyt enää elokuun alkupuolella kiertämistäni lukuisista liikkeistä ryöppyäviä kukka-amppeleita korkeita ruukkujani sulostuttamaan. Sävelsin niihin sitten muuta.

Sinänsä hyvä ettei löytynytkään, sillä en tiedä miten ne olisin kotiparvekkeelle polkenut! Metsämansikka-amppeli peffan takana (ja kait vähän allakin) ja daalia ohjaustangossa keikkuen keräsin jo riittävästi huvittuneita katseita kanssaliikkujilta.

Jännä juttu ;)

Terkut Ränchiltä!

Villa Mörskän reilu vuosi sitten perustettu viljelyaari on saanut nimen Mörskän Ränchi, ja nimeämisen kunniaksi sitä on viime viikkoina hieman kohenneltu ja lisävarusteltu. Siinä määrin on reilussa vuodessa maatöitä tullut tehtyä ja muutenkin lantsarit jalassa punkkien pelossa kuljettua, että vanhat saappaani korvasin uusilla ihanan keltaisilla. Loppuuntallatut, puhkikuluneet ja myrkynlöyhkäiset vanhat saappaat pääsivät Ränchille rekvisiitaksi, joista ensi kesänä kenties pursuaa kukkia.

Vanhojen lavakaulusten eteen on kesän mittaan sahautunut pätkä kuormalavaa ruohosipulimaaksi, ja ensi vuonna sipulituppaiden seassa kukkivat myös oranssit samettiruusut pitämässä loitolla pirun kaaliperhosia, jotka tänä kesänä lasten suureksi riemuksi söivät lehtikaalini kauniiksi pitsiharsoksi. Suloinen ötökkähotelli pölyttäjien houkuttelemiseksi löysi paikkansa lavanpalasen päältä.

Vuosi sitten istutetut vadelmat ovat saaneet rujon vaaleina hohtavat tukipuut ja köydet, jotka toivottavasti syyssateissa alkavat harmaantua kauniiksi ja maisemaan sulautuvammiksi. Ensimmäiset vadelmat olen pistellyt viikolla suuhuni, naminami.

Vadelmapenkin päähän on hylätyltä palstalta pelastetuilla parilla vanhalla, risalla lavakauluksella rajattu alue niittykukille. Sinne olen siirtänyt muutamat päivänkakkarat trimmeriltä suojaan,  ja heittelin siemenpussejakin perään. Unikkoja jo kitkinkin ajatuksissani laarista pois, kunnes havahduin ja lopetin. Nähtäväksi jää kukkiiko sitten tänä vuonna yksikään unikko laariin villisti siementäen... Vaaleanpunainen lupiinikin saa kyllä luvallani, vaikkakin vastoin yleistä lupaa siementää kaulusten sisään.

Talven parvekkeella thermoboxeissa viettäneet, ja keväällä parvekkeen kuumuudessa kirvoja itseensä keränneet ja sen myötä hätäpäissään pieneen, ahtaaseen lavakaulukseen aivan liian suppuun istutetut  mansikat ovat pääsadon eli noin viiden mansikan kypsyttyä saaneet ympärilleen kaksi isoa lavakaulusta, juurilleen möyhennetyn maan ja vahvaa kompostimultaa,  mansikkamuovin ja katetta ympärilleen, sekä kanaverkkoa päälleen suojaamaan lehtiä peuroilta ja marjoja linnuilta. 

Alla olevassa kuvassa taaimmaisessa lavassa kasvavat parvekkeelta siirtämäni puutarhamansikat, etummaisessa sinnittelevät Villa Mörskän pihassa heinikon keskellä sinnitelleet pienet metsä- ja puutarhamansikan sekoitukset. Toivonmukaan ne lavassa nyt aurinkoa ja kaiken huomion saavina vahvistuvat, ja saamme taas ensi kesänä nauttia niidenkin herkusta mausta. Lavojen vierellä jo toista vuotta maassa vahvistuneet tyrnit alkavat nekin vihdoin erottua maastosta. Uudet lavakaulukset erottuvat vaaleudessaan puolestaan liiankin hyvin maastosta Ränchilläni, jonne olen pyrkinyt kierrättämään paljon vanhaa ja hauskasti patinoitunutta materiaalia uusiokäyttöön. Toisen tyrnin takana palstan rajalla viheriöivät syysasterini, joissa ei vielä näy vilahdustakaan violetista kukinnosta.

Palstalla ollut rupunen raparperi on diagnosoitu sairaaksi, koskei se mokoma toennut kahdessa kaudessa kanankakan ja kalkin avittamana. Lapioin sen vanhaan, reiälliseksi porattuun vanhaan roskikseen eli nykyiseen mädätysastiaan, möyhensin  maan uuten paikkaan kuohkeaksi ja kärräsin päälle vahvaa kompostia isoksi kohopenkiksi, johon istutin naapuripalstalaiselta saadun uuden, terveen juurakon. Näin helteillä siitä ei halua kuvaa esitellä, niin rujolta se vielä tuoreen siirron jäljiltä näyttää.

Syksyllä istutettuja, vielä kovin hentoisia pioneja olen ravinnut myös kompostilla. Eivät tänä vuonna vielä kukkineet. Raparperin vieressä kitunut lipstikka sai juurensa ympärille uudessa paikassa käännetyn maan sekä hentoa taimea suojaavan, roskiksilta löytyneen ruukkureunuksen (pohja puuttuu kokonaan) ja vahvistavaa kompostia. Kyllä mua suuresti ihmetyttää että kaikista maailman kasveista juuri raparperi ja lipsitkka ovat Ränchilla kitukasveneet, koska juuri ne kasvit rehottavat valtoimenaan kaikkialla muualla maailmassa. No, Ränchillakin varmasti ensi vuonna!! Pupu pitää jöötä!

Kasvulavat täytettiin keväällä isoilla ja vanhoilla pyykkikoreilla, saaveilla ja ämpäreillä, koska halusin kokeilla astiakasvatusta pellolla, jossa rikat kasvavat vahvasti ja peurat syövät kaiken muun vihreän paitsi ne rikat. Tiiviisti kasvaessaan retiisit ja porkkanat saavat mitä moninaisempia muotoja, ja silläkin pääsevät kyllä ensi kaudella väljempiin multiin!

Peurojen vuoksi kaikki muu paitsi perunat ja sipulit pitää suojata tukevasti, ja palstat näyttävätkin enemmänvähemmän bunkkereilta erilaisine peurankarkottimineen. Yritän toistaiseksi selvitä pelkällä kanaverkolla. Potut saavat kasvaa perunaruton riivaamalla Ränchillani korkealla vanhan kompostin päällä keikkuen kasvusäkeissä.

Lapsuudessa opin että perunat pannaan maahan Äitienpäivänä. En tiedä mikä viisaus tässä on kukaties takana, mutta sen tiedn että silloin oli suuri suku koolla muorin ja vaarin perunapeltojen äärellä, joten ensin juotiin kakkukaffeet pyhävaatteissa, sitten vedettiin verkkarit ja kumpparit jalkaan ja miehet kyntivät pellon, naiset nakkoivat siemenpotut vakoihin, jotka miehet taas peittivät. Juhannuksena syötiin ensimmäiset herkut. Itse myöhästyin tuosta istutusajankohdasta paljon, joten en ole vielä tohtinut pientä satoani lähteä nostelemaan, vaan annan pottujen suosiolla kasvaa ja vaaleutua. Niin suuri pettymyt olisi liian varhain nostettu, myrkyllisen vihreä peruna kaltaiselleni pienviljelijälle. Maltti on valttia, ja kerrankin multa löytyy sitä ;)

Mansikoilta vapautunut vanha ja kauniisti harmaantunut pieni lavakaulus saa sekin muovia pohjalleen ja kompostia muovin päälle. Siihen nousee ensi keväänä yrttimaa tai sipulipenkki. Tai sitten osterivinokasmaa, sillä muutama päivä sitten mökkinaapuri perehdytti mut sieniviljelmänsä saloihin, ja pääsin jo ensimmäisen ostarivinokaslounaankin itselleni paistelemaan. Kuvassa 2 isoa sientä vastapoimittuina.

Vuoden verran yritin olla ekologinen muovinvälttelijä, ja pohjustin laareja paksuilla sanomalehtikasoilla. En kuitenkaan riittävän paksuilla, koska rehevät rikat pukkasivat ja hukuttivat alleen viljelyksiäni. Vaan eivätpä tee sitä enää jatkossa, prkl!

Palstalta löytyneet vanhat Arabian reunustiilet saivat nyt käyttötarkoituksen työkaluboxin päähän tehtynä pikkutasanteena, jossa lepuutan täysinäistä kastelukannua sisältönsä suojaisassa paikassa lämmetessä ja hapettuessa kasviystävälliseksi. Aiemmin niin ihana Arabia on mielessäni kärsinyt suuren inflaation viime vuosina, mutta näille kauniille tiilille olen armollinen, ja ne palstalleni saivat jäädä sitä sulostuttamaan.

Mustaherukat alkoivat jo siinä määrin suuresti maistua räksyillekin, että päätin suunnata kopan ja lypsyjakkaran kanssa puskiin. Tummat, mutta vielä sopivasti aavistuksen raa'at marjat olivat aivan parasta ainesta mustaherukkahyytelöön, jota olenkin nyt harvase päivä nauttinut niin jugurtin kuin paahtoleivän kanssa. Palkitsin purkillisella herkkua myös naapurin, jolta sain raparperinjuuren.

Ränchi komistuu syksyn mittaan vielä ainakin ystäviltä saatavilla jättilaukoilla, perintöpionilla ja mäkimeiramilla eli oreganolla. Ihanaa kun useampikin ystävä on luvannut omistaan jakaa vähän minullekin, ja kauneutta + maukkautta on näin saatavilla muualtakin kuin taimimyymälöistä. Veikkaanpa että tulen heitä tulevina vuosina kukkia ihaillessa ja herkkuja syödessä monesti lämpimästi ajattelemaan <3

Sanotaan ettei mikään ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään niin kovin tärkeää. Väärin! Satoa saa kyllä helpommin ja jopa halvemminkin toisin tavoin, mutta puutarhaterapiaa vain näin tehden, ihmetellen ja ihaillen. Itse tykkäänkin paljon enemmän sanonnasta "Nyt kylvetään, sanoi likainen puutarhuri!"