Terkut Ränchiltä!

Villa Mörskän reilu vuosi sitten perustettu viljelyaari on saanut nimen Mörskän Ränchi, ja nimeämisen kunniaksi sitä on viime viikkoina hieman kohenneltu ja lisävarusteltu. Siinä määrin on reilussa vuodessa maatöitä tullut tehtyä ja muutenkin lantsarit jalassa punkkien pelossa kuljettua, että vanhat saappaani korvasin uusilla ihanan keltaisilla. Loppuuntallatut, puhkikuluneet ja myrkynlöyhkäiset vanhat saappaat pääsivät Ränchille rekvisiitaksi, joista ensi kesänä kenties pursuaa kukkia.

Vanhojen lavakaulusten eteen on kesän mittaan sahautunut pätkä kuormalavaa ruohosipulimaaksi, ja ensi vuonna sipulituppaiden seassa kukkivat myös oranssit samettiruusut pitämässä loitolla pirun kaaliperhosia, jotka tänä kesänä lasten suureksi riemuksi söivät lehtikaalini kauniiksi pitsiharsoksi. Suloinen ötökkähotelli pölyttäjien houkuttelemiseksi löysi paikkansa lavanpalasen päältä.

Vuosi sitten istutetut vadelmat ovat saaneet rujon vaaleina hohtavat tukipuut ja köydet, jotka toivottavasti syyssateissa alkavat harmaantua kauniiksi ja maisemaan sulautuvammiksi. Ensimmäiset vadelmat olen pistellyt viikolla suuhuni, naminami.

Vadelmapenkin päähän on hylätyltä palstalta pelastetuilla parilla vanhalla, risalla lavakauluksella rajattu alue niittykukille. Sinne olen siirtänyt muutamat päivänkakkarat trimmeriltä suojaan,  ja heittelin siemenpussejakin perään. Unikkoja jo kitkinkin ajatuksissani laarista pois, kunnes havahduin ja lopetin. Nähtäväksi jää kukkiiko sitten tänä vuonna yksikään unikko laariin villisti siementäen... Vaaleanpunainen lupiinikin saa kyllä luvallani, vaikkakin vastoin yleistä lupaa siementää kaulusten sisään.

Talven parvekkeella thermoboxeissa viettäneet, ja keväällä parvekkeen kuumuudessa kirvoja itseensä keränneet ja sen myötä hätäpäissään pieneen, ahtaaseen lavakaulukseen aivan liian suppuun istutetut  mansikat ovat pääsadon eli noin viiden mansikan kypsyttyä saaneet ympärilleen kaksi isoa lavakaulusta, juurilleen möyhennetyn maan ja vahvaa kompostimultaa,  mansikkamuovin ja katetta ympärilleen, sekä kanaverkkoa päälleen suojaamaan lehtiä peuroilta ja marjoja linnuilta. 

Alla olevassa kuvassa taaimmaisessa lavassa kasvavat parvekkeelta siirtämäni puutarhamansikat, etummaisessa sinnittelevät Villa Mörskän pihassa heinikon keskellä sinnitelleet pienet metsä- ja puutarhamansikan sekoitukset. Toivonmukaan ne lavassa nyt aurinkoa ja kaiken huomion saavina vahvistuvat, ja saamme taas ensi kesänä nauttia niidenkin herkusta mausta. Lavojen vierellä jo toista vuotta maassa vahvistuneet tyrnit alkavat nekin vihdoin erottua maastosta. Uudet lavakaulukset erottuvat vaaleudessaan puolestaan liiankin hyvin maastosta Ränchilläni, jonne olen pyrkinyt kierrättämään paljon vanhaa ja hauskasti patinoitunutta materiaalia uusiokäyttöön. Toisen tyrnin takana palstan rajalla viheriöivät syysasterini, joissa ei vielä näy vilahdustakaan violetista kukinnosta.

Palstalla ollut rupunen raparperi on diagnosoitu sairaaksi, koskei se mokoma toennut kahdessa kaudessa kanankakan ja kalkin avittamana. Lapioin sen vanhaan, reiälliseksi porattuun vanhaan roskikseen eli nykyiseen mädätysastiaan, möyhensin  maan uuten paikkaan kuohkeaksi ja kärräsin päälle vahvaa kompostia isoksi kohopenkiksi, johon istutin naapuripalstalaiselta saadun uuden, terveen juurakon. Näin helteillä siitä ei halua kuvaa esitellä, niin rujolta se vielä tuoreen siirron jäljiltä näyttää.

Syksyllä istutettuja, vielä kovin hentoisia pioneja olen ravinnut myös kompostilla. Eivät tänä vuonna vielä kukkineet. Raparperin vieressä kitunut lipstikka sai juurensa ympärille uudessa paikassa käännetyn maan sekä hentoa taimea suojaavan, roskiksilta löytyneen ruukkureunuksen (pohja puuttuu kokonaan) ja vahvistavaa kompostia. Kyllä mua suuresti ihmetyttää että kaikista maailman kasveista juuri raparperi ja lipsitkka ovat Ränchilla kitukasveneet, koska juuri ne kasvit rehottavat valtoimenaan kaikkialla muualla maailmassa. No, Ränchillakin varmasti ensi vuonna!! Pupu pitää jöötä!

Kasvulavat täytettiin keväällä isoilla ja vanhoilla pyykkikoreilla, saaveilla ja ämpäreillä, koska halusin kokeilla astiakasvatusta pellolla, jossa rikat kasvavat vahvasti ja peurat syövät kaiken muun vihreän paitsi ne rikat. Tiiviisti kasvaessaan retiisit ja porkkanat saavat mitä moninaisempia muotoja, ja silläkin pääsevät kyllä ensi kaudella väljempiin multiin!

Peurojen vuoksi kaikki muu paitsi perunat ja sipulit pitää suojata tukevasti, ja palstat näyttävätkin enemmänvähemmän bunkkereilta erilaisine peurankarkottimineen. Yritän toistaiseksi selvitä pelkällä kanaverkolla. Potut saavat kasvaa perunaruton riivaamalla Ränchillani korkealla vanhan kompostin päällä keikkuen kasvusäkeissä.

Lapsuudessa opin että perunat pannaan maahan Äitienpäivänä. En tiedä mikä viisaus tässä on kukaties takana, mutta sen tiedn että silloin oli suuri suku koolla muorin ja vaarin perunapeltojen äärellä, joten ensin juotiin kakkukaffeet pyhävaatteissa, sitten vedettiin verkkarit ja kumpparit jalkaan ja miehet kyntivät pellon, naiset nakkoivat siemenpotut vakoihin, jotka miehet taas peittivät. Juhannuksena syötiin ensimmäiset herkut. Itse myöhästyin tuosta istutusajankohdasta paljon, joten en ole vielä tohtinut pientä satoani lähteä nostelemaan, vaan annan pottujen suosiolla kasvaa ja vaaleutua. Niin suuri pettymyt olisi liian varhain nostettu, myrkyllisen vihreä peruna kaltaiselleni pienviljelijälle. Maltti on valttia, ja kerrankin multa löytyy sitä ;)

Mansikoilta vapautunut vanha ja kauniisti harmaantunut pieni lavakaulus saa sekin muovia pohjalleen ja kompostia muovin päälle. Siihen nousee ensi keväänä yrttimaa tai sipulipenkki. Tai sitten osterivinokasmaa, sillä muutama päivä sitten mökkinaapuri perehdytti mut sieniviljelmänsä saloihin, ja pääsin jo ensimmäisen ostarivinokaslounaankin itselleni paistelemaan. Kuvassa 2 isoa sientä vastapoimittuina.

Vuoden verran yritin olla ekologinen muovinvälttelijä, ja pohjustin laareja paksuilla sanomalehtikasoilla. En kuitenkaan riittävän paksuilla, koska rehevät rikat pukkasivat ja hukuttivat alleen viljelyksiäni. Vaan eivätpä tee sitä enää jatkossa, prkl!

Palstalta löytyneet vanhat Arabian reunustiilet saivat nyt käyttötarkoituksen työkaluboxin päähän tehtynä pikkutasanteena, jossa lepuutan täysinäistä kastelukannua sisältönsä suojaisassa paikassa lämmetessä ja hapettuessa kasviystävälliseksi. Aiemmin niin ihana Arabia on mielessäni kärsinyt suuren inflaation viime vuosina, mutta näille kauniille tiilille olen armollinen, ja ne palstalleni saivat jäädä sitä sulostuttamaan.

Mustaherukat alkoivat jo siinä määrin suuresti maistua räksyillekin, että päätin suunnata kopan ja lypsyjakkaran kanssa puskiin. Tummat, mutta vielä sopivasti aavistuksen raa'at marjat olivat aivan parasta ainesta mustaherukkahyytelöön, jota olenkin nyt harvase päivä nauttinut niin jugurtin kuin paahtoleivän kanssa. Palkitsin purkillisella herkkua myös naapurin, jolta sain raparperinjuuren.

Ränchi komistuu syksyn mittaan vielä ainakin ystäviltä saatavilla jättilaukoilla, perintöpionilla ja mäkimeiramilla eli oreganolla. Ihanaa kun useampikin ystävä on luvannut omistaan jakaa vähän minullekin, ja kauneutta + maukkautta on näin saatavilla muualtakin kuin taimimyymälöistä. Veikkaanpa että tulen heitä tulevina vuosina kukkia ihaillessa ja herkkuja syödessä monesti lämpimästi ajattelemaan <3

Sanotaan ettei mikään ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään niin kovin tärkeää. Väärin! Satoa saa kyllä helpommin ja jopa halvemminkin toisin tavoin, mutta puutarhaterapiaa vain näin tehden, ihmetellen ja ihaillen. Itse tykkäänkin paljon enemmän sanonnasta "Nyt kylvetään, sanoi likainen puutarhuri!"