Toivoi muistoja

Olin äskeittäin ystävän ja ex-kollegan läksiäisissä. Kutsussa hän totesi omistavansa romua ja rompetta jo riittämiin, ja toivovansa lahjaksi yhteisiä muistoja vuosien varsilta. Post-it -lapuille vielä kirjattuna. Hymyilytti pyyntönsä, ja jatkuvasti hamsteriuden ja konmarituksen kanssa häilyvänä olin aivan täpöllä mukana toiveessaan.

Alitajunta sai työstää asioita ja muistoja menneisyydestä, ja tovi ennen juhlaa kirjasin ne ylös. Kotikonttorilta oli tarralaput lopussa, joten turvauduin A4-arkkiin, jonka sitten huolella ja kieli keskellä suuta pyrin taittelemaan perustarralapun kokoon.

Juhlakalun etunimi muodostuu kuudesta kirjaimesta. Kunkin muistelon kirjasin omalle riviilleen aloittaen lauseen yhdellä nimensä kirjaimista, niin että nimi sitten oli printissä luettavissa pystysuuntaan. Ei mennyt homma edes teennäiseksi väkisin keksimiseksi, sillä siinä määrin hauskoja asioita, sattumuksia ja tapahtumia löytyi muistoista, että lapusta sai helposti sangen hykerryttävän. Ihana oli ajatuksissa kerrata kaikkea kivaa yhdessä koettua. Harvemmin tulee pysähdyttyä moista tekemään <3

Taitellun arkin ympäri käärin silkkinauhan rusetiksi ja somistin pikkupaketin harsokukalla. Tulen kopioimaan loistoideaansa kyllä itsekin! Jos tähän astikin vakiotoiveeni ovat olleet helppoja ja hyllyt suht tyhjinä pitäviä; tummaa suklaata, punaista viiniä ja valkoisia kynttilöitä, niin jatkossa lahjani menevät entistä kevyemmiksi kantaa mulle :) 

Onko teillä vastaavia ideoita ja toiveita?

Lokakuun loskissa

Syksy. Yksi vuodenajoista ja se pakollinen paha helteen ja hohtavien hankien välissä. Pimeyttä, koleutta ja kosteutta. Selviytymistä. Kuitenkin paljon muutakin, ainakin silloin kun vuodesta toiseen päättää syksystäkin selvitä.

Lokakuu. Kuu jolloin voi aina mahdollisuuden koittaessa ottaa vielä pienenkin ilon irti kesän rippeistä, mutta samaan aikaan jo kaivella kellarista kevytuntsikat eteisen kaappiin. Aika jolloin alkaa poltella kynttilöitä entistä useammin, mutta myös keräilee vielä viimeisiä kauniita ja kukkivia ulkoakin kotia sulostuttamaan.

Aika jolloin saa ihailla ruskaa monine sävyineen ulkona liikkuessa, ja haikeudella seurata miten syksy vaalentaahaalentaa omat vielä hetki sitten niin vihreät ja kukkivat. Tiedostaa sekin että vaikka mansikat partsilla vielä pukkaavat kukkaa, ei niistä tällä kaudella enää herkkuja suuhun napsita. Suuhun alkaa löytää tiensä taas ihan toiset herkut...

Lokakuussa on aikaa palata piiiitkän kesätauon jälkeen jumppiin, aktivoitua toden teolla harrastuksissa ja kulttuuririennoissa sekä päätyä paikkoihin joissa ei koskaan ennen ole käynyt, vaikka ohi olisi kulkenut satoja kertoja. On aikaa ja intoa virittäytyä juhlasesonkiin ja innostua mitä erikoisemmista juhlinnoista, koska aika niissä ei olekaan enää aikaa poissa mökiltä, heh heh...

Loskaiseen lokakuuhun osuu sangen sattuvasti maailman mielenterveyspäivä, jota juhlitaan yhdessä suomalaisen kirjallisuuden kantaisukin, mieleltään järkkyneen Aleksis Kiven kanssa. Media huomioi päivää kiitettävästi, ja loistavia aihetta tukevia artikkeleita riittää ripoteltavaksi työpaikan kahvipöydällekin. Varsinkin kun pomo on jättänyt sinne hetkeä aiemmin Tekniikassa & Taloudessa esitellyn monisivuisen artikkelin V-käyrän laskentakaavasta!!! Liekö johtuvaa pimeydestä tahi kylmyydestä, mutta huomaan kuumenevani ankeudesta, tai paremminkin ankeuttajista niin töissä kuin vapaalla. Pimeissä aamuissa ja illoissa on mulle ihan riittämiin kestettävää, yhtään lisäankeutuksia en meinaa jaksaa, en sitten niin millään!! Argh ja ugh.

Lokakuun loskat ovat käsite itsessään, mutta kauden ensimmäisiä lumihiutaleita, vaikka sitten kostean räntäisinäkin, tervehdin aina suurella riemulla. Tänä vuonna riemunkiljahteluni kesken ison Skype-kokouksen levittivät laajan yleisön tietoon hetken jolloin Senaatintorille satoi ensiräntä...

Lumihiutalevideo kotiovelta lähetti lohtua Pariisin poliisipuukotusten vieressä leirikouluileville lapsukaisille. Lapset noudin lumen jo sulettua kentältä turvallisesti takaisin kotiin <3

Lokakuun parhautta lienevät vihdoin viimein esille nousevat suppikset ja kostean tuoksuva metsä, josta niitä aamutuimaan saa poimia koriinsa ja siinä samalla kyykystä käsin parantaa maailma ystävän kanssa. Koska polvet puutuvat ja suppisesiintymät ehtyvät ennen kuin perheen ravintovarastot on talveksi kerätty, voi illan pimeydessä soffan uumenissa hihitellä vastaantuleville vaihtoehtoisillekin ruokavinkeille. 

Ajoittain vingun sitä etten keksi kuin paria ruokaa arkikokkauksiksi, mutta jos muksut päästäisin tämän vinkin makuun, niin mun ei todellakaan tarvitsis jatkossa kokata kuin yhtä plaatua :D. 

Mites sun lokakuu?

Pelkkii ykkösii ja nollii

Puhelimen äppi näytti ihastuttavan harmoniselta äskettäin kertoessaan muutamiin merkkitapahtumiin olevan aikaa enää vain joitakin ykkösiä ja nollia. Siis yhdet pikkupikkuhujaukset enää...

Enää pari ykköstä ja kaksi nollaa päivään jolloin kuopus saavuttaa täysi-ikäisyyden. Päivään jolloin kaikki lapseni ovat humpsahtaneet aikuisiksi. Minun ja lapsen suhteeseen tuo päivä ei vielä tuone kovinkaan radikaalia muutosta, mutta voi veljet miten se silti muuttaakaan mun eloa!

Päivä jonka jälkeen ei tarvitse enää kertaakaan välikätenä hoidella toisen vanhemman ja lapsen asioita tai viranomaisiin päin sen samaisen toisen vanhemman hoitamatta jääneitä asioita, ei kuskailla toisen vanhemman luota sairaana palaavia lapsia lääkäriin koska autoilevaa aikuista "ei ole huvitttanut lähteä istuskelemaan päivystyksiin turhan takia", ei kirjoitella + lähetellä + peräänkuulutella erilaisia valtakirjoja jotta voin jatkaa lasten asioiden hoitamista, ei välitellä viestejä + muistutella asioista joiden pitäisi olla toisen vanhemman hoidossa, ei puheyhteyden päätyttyä jo vuosia sitten kertoa meileillä toisellekin vanhemmalle lasten suurista asioista ja saada vastaukseksi hikinen ok, ei joutua lakisääteisesti tietämään epämiellyttäviä asioita hänen nykyelosta ja siihen liittyvästä asioiden kääntelystävääntelystä parinkin aikuisen toimesta omia nahkojaan epätoivoisesti pelastellessaan, eikä enää koskaan kuunnella loputtoman tuntuista rutinaa siitä kuinka kohtuuttoman paljon elatusapua minulle joku joutuukaan maksamaan. Näin siitäkin huolimatta että tuo summa vain käy tilini kautta kattaakseen edes osan lasten kuluista. Hallelujah, enää pari ykköstä ja kaksi nollaa tuohon kovasti odotettuun päivään!

Kaksi ykköstä mutta vain yksi nolla siihen toiseenkin suureen juhlaan. JOULU <3. Dingelisdangelis ja la la lal lal laa, melkein kohta käynnistyy Jouluradio tuoden joululaulut meillä aivan jatkuvaan soittoon. Joululahjoista ensimmäisen ostin jo kesällä, ja seuraavia aloin tällä viikolla ommella. Neidille lupasin jo tammikuussa että tänä vuonna kuusi kaivetaan esille ja koristellaan marraskuussa. Joulu on jo ovella. Parasta syksyssä :)

Pässiäistä, pässiäistä!

Palmusunnuntai

Malkamaanantai

Tikkutiistai

Kellokeskiviikko

Kiirastorstai

Pitkäperjantai

Lankalauantai

Sukkasunnuntai ja

Toinen pääsiäispäivä 

Toinen pääsiäispäivä?!? Miksei sillekin ole annettu kiehtovaa ja ajatuksia kutkuttavaa nimeä? Toinen, voi tylsyys sentään... Kristinuskon määrittelemien pääsiäisen pyhäpäivien nimien historia on tuttu ja tiedossa, mutta tiedätkö sinä syyn tai historian noille arkisimmille pääsiäisviikon päivien nimille?

Olen niille lapsuudessa kuullut selityksiä muinaisista uskomuksista ja tavoista, mutta lahjakkaasti ne myös unohtanut, joten googlailin asiaa ja sain selityksiä. Nimiin ovat tosiaan vaikuttaneet uskonto, kansanperinne ja ihmisten arkinen elämä. Monen nimen takana on uskomuksia siitä, että jonkin askareen tekeminen tiettynä päivänä toi onnea. Aiemmin pääsiäisviikolla oli suurempi merkitys kuin nykyään. Hiljaista viikkoa haluttiin kunnioittaa joten mietittiin tarkemmin, mitä voi tehdä ja mitä ei. Ajateltiin ettei hiljaisella viikolla saa rymytä eikä tehdä liian raskasta työtä. Tähän muistan äidinkin vedonneen villejä lapsia ojennukseen laitellessaan... 

Malkamaanantai juontuu verbistä malkata, joka merkitsee pisteliäästi puhuttelemista. Ajatus siitä että nähdään rikka toisen silmässä, muttei malkaa omassa. Tikkutiistaina taas vuoltiin sytykkeitä, joiden uskottiin olevan hyvällä onnella varustettuja. Kellokeskiviikkona laitettiin kellot karjan kaulaan.  

Kiirastorstain kiira perustuu ruotsin kielen sanaan skära, joka tarkoittaa puhdistautumista. Lankalauantaina pestiin ja värjättiin talven aikana kehrätyt langat. Ensimmäisen pääsiäispäivän lisänimi on sukkasunnuntai, joka viittaa hiljaa sukkasillaan olemiseen tai iloitsemiseen niin, että sukat lentävät jaloista. Kaikenlaista keksittykin! Ja sitten mielikuvitus loppunut kesken kaiken aivan seinään? Vai palattu kristilliseen rotiin?

Tänä vuonna Palmusunnuntaihin osui myös eduskuntavaalipäivä. Ennakkoäänestyksen yleistymisestä huolimatta omassa pikku päässäni miellän tämän mahdollisuudeksi äänestää JOS varsinaisena äänestyspäivänä on este. Koska sellaista ei tänäkään vuonna ollut, hipsin aamusta lähikirjastoon antamaan ääneni puolueelle, joka illan mittaan osoittautui vihdoin kotikaupungin suosituimmaksi.

Lapsuudesta saakka äänestykseen on liittynyt olennaisesti myös vaalikahviperinne. Vaikka nyt olinkin pikkuperheemme ainut, jonka ikä riitti äänestykseen, leivoin vaalien ja pääsiäisenkin kunniaksi rahkapiirakan, joka maittoi hyvin vielä äänioikeuttaan odottavillekin. Vaalivalvojaisia meillä jaksoi seurata ja jännitellä vain lapsi, jolla ikä ei vielä äänestykseen riitä, vaikka puolue ja ehdokaskin hänellä olisi ollut tiedossa. Suloista, mami hykertelee tyytyväisenä onnesta ja leipoo jatkossakin vaalikaffeherkkuja varmistaakseen poikastensa äänestysinnokkuuden!

Koska 2/3 perheestä viettää muun pääsiäisensä muualla, oli meillä tipu käynyt munimassa jo Palmusunnuntaina niin virpojien kuin omien muksujen iloksi. Äidin ilo lasten ilosta ei katso kalenteria <3 Varsinkaan kun tipu oli bongannut Barbie-kindereitä kauppakotkotusreissullaan.

Toimistollakin meno meni jo lähestulkoon villiksi, kun Tikkutiistai ja Kellokeskiviikko juostiin ympäri byråta munat silmissä kiiluen...

Aurinko paistaa, puhtaat ikkunat säihkyy, lämpöä on luvassa vielä lisää ja mökkipiha kutsuu haravoijaa pääsiäispuuhastelemaan.

Aurinkoisia ja leppoisia pyhiä meille kaikille!

Yksi niistä päivistä

Taas yksi niistä päivistä, joista ilo otetaan irti listaamalla eli tietoisesti nostamalla esiin aiheita iloon. Asiat ovat hyvin, mutta silti näitäkin päiviä vaan kummasti riittää.
 
Kollega totesi eilen sivulauseessa tuntevansa pitkästä aikaa olevansa elossa. Sitä kuunnellessa taisin suorastaan säpsähtää, ja samalla kuorruttaa ohimennen lausumansa omassa päässäni huuto- ja kysymysmerkeillä. Toinen kertoi uudesta onnesta, mutta mun päähän jäi pyörimään painajaismaiselta kuulostava lause.

Miksi näitä tunteita ja näitä päiviä on meillä jotka saamme elää hyvää eloa turvassa suurilta uhilta, syödä hyvin, elää terveinä ja nauttia vapaa-ajasta? Tuottaako alitajunta meille nämä tunteet, vaikkei mitään ihmeempää itse kokisi kaipaavansa? Miksi näin? Olemisen sietämätöntä keveyttäkö kenties?

Kun mieli on pliisu, suussa tympeä maku, ja silmä luppaa vaikka yö on nukuttu paremmin kuin aikoihin, niin otan iloa irti tänään ainakin:

1. taivaalta paistelevasta ja lämmittävästä auringosta
2. ikiomasta aamukaffihetkestä
3. kotoa löytyvistä väriläiskistä
4. työmatkalla vastaan pyyhältävästä barbienpinkistä ratikasta
5. treffeistä ystävän kanssa
6. eilen ostamistani neilikoista kauniissa vaasissa

Entäs sinä?

Ikänäkö, mokomakin riesa

Myönnettävähän se on ettei prilleittä enää pärjää, ei vaikka kuinka ois kalaa lisännyt ruokavalioonsa. Kauppareissulla turha edes ajatella lueskelevansa tuoteselostuksia jollei lasit ole laukussa. Tilkkuterapiassa joutui jo pyytämään naapuria panemaan langan neulansilmään. Luurista alkoi lähteä kryptisiä viestejä tutuille. Onneksi ei sentään tuntemattomille.

Tuli pakko tehdä asialle jotain, eli hakeutua näöntarkastukseen ajatuksella tehdä rilli-investointi. Vaan optikkopa yllättikin toteamalla ettei vielä kannata kalliita laseja ostella, koska silmäni surkastuvat samaa tahtia samoilla voimakkuuksilla ja taittovioitta. Kehotti käyttämään tiimarilaseja niin kauan kuin niillä näkee, ja palaavan asiaan kun ei enää näe. Ei myynyt vaikka olisin ostanut...

No, Tiimariahan ei enää ole, joten Clas Ohlson on nyt luottokauppiaani. Sieltä saa näppärästi isompiakin rillipakkauksia, joita sitten hajautella pitkin poikin paikkoja ja vaihtaa vahvuutta tujummaksi tarpeen tullen. Tätä nykyä mulla onkin silmälasien sijaan

työlasit työpödällä,

kotilasit olohuoneen lipastolla,

 

lukulasit yöpöydällä,

ompelulasit ompelutarvikepussukassa,

ja käsveskalasit siirtymiä varten.

Kait lähitulevaisuudessa väijyy kunnon kaksiteholasienkin hankinta, sillä bussien linjanumeroita saa vielä kyttäillä haukankatsetta kaipaillen jottei odotettu kyyti posauta vauhdilla ohi. Ehkä sitten jo osaa kantaakin rillejään aina mukana, kun ei ole varaa ottaa näin varman päälle ja hajasijoitella kakstehojaan pitkin poikin. Luulis tosin muistuvan mieleen jollei muuten meinaa enää eteensä nähdä... Ikääntyminen on kyllä ihan kivaa, mutta sen mukana tuleva rapistuminen syvältä!

Ystävyys

Muualla maailmassa vietetään tänään romanttisen rakkauden päivää, meillä juhlistetaan ystävyyttä. Isoja asioita ja juhlapäivän arvoisia molemmat.

Liekö osa käynnissä olevaa keski-ikäistymisprosessia vai mistä lie johtuvaa, mutta olen tykästynyt sananlaskuihin. Ystävyydestä niitä on meillä suomalaisillakin useampia:

 Hädässä ystävä tunnetaan.

Sairaus on ystävyyden puntari.

Ystävyys ei yksinpuolin pysy.

Se ystävä on, joka hädässä auttaa.

Kellä olutta, sillä ystäviä.

Voilla saapi vieraita, oluella ystäviä.

Tulisipa kesä ja kärpäsiä. Olisi köyhälläkin ystäviä.

Ystävä ystävän pettää, vihamies ei milloinkaan.

Jumala antaa sukulaiset, mutta ystävät saa itse valita.

Osa lohdullisia, osa huvittavia, osa ajatuksia herättäviä, osa suorastaan kauhistuttavia. Löytyykö sun repertuaarista täydennystä listaan? Jos kyllä, niin jaa niitä meidän iloksi kommenttikenttään, kiitos!

Anyway, sydämellistä ja herkkua Ystävänpäivää,

ystäväiset <3

Urakeskustelu edessä

Aivot pitäisi nyt pikaisesti saada aivan toiseen moodiin ja vireyteen, kuin missä tällä hetkellä jurraavat. Viikkoon on mahtunut suuria tunteita; pettymystä unelman romuttuessa, hädänhetkiä aamuaikaisella päivystyksessä ja päivien mittaan osastolla toipuvan potilaan rinnalla, ja surua sekä kaipausta rakkaan vanhuksen muistotilaisuudessa. Samaiseen viikkoon on onneksi mahtunut myös monia iloja ja nauruja, sekä luovuuden euforiaa. Takki tuntuu kuitenkin aikas tyhjältä.

Silti pitäisi tuotapikaa olla terässä jutustelemassa kuluvan vuoden työpanoksesta palkkatyössä. Mikäpä siitä on jutustellessa silloin kun vaan listataan tehtävätavoitteet ja niiden toteumat, mutta ans olla kun keskustelupohja pannaan uuteen uskoon ja mennään rutiineista ulos. Miten kerrotaan pomolle vastaukset näihin kysymyksiin silloin kun töissä käydään jotta saadaan palkkaa, jolla rahoittaa se ELÄMÄ?!? Kun työ itsessään ei olekaan se elämä. Tiukoille joudun tällaisen planketin kanssa:

Pidänkö kieleni kurissa ja jutustelen mukavia hallintohommeleista, vai lipsautanko että se on jo löytynyt, muotoutunut ja pariin otteeseen toteutunutkin?! Alanko silmät palaen kertoa kuinka eilen harrastusmaailmani urahuipulla pääsin jo toistamiseen opettamaan martoille käsitöitä, kuinka hauskaa oli valmistella opetus, ja kuinka innokkaasti iso ryhmä ompeli kirjaston nurkassa heksagoneja ihastuttaviksi kukiksi?

Taitaa olla viisainta vetää keskustelu maltillisella linjalla. Tällä energiamäärällä ja viime yönä nukutuilla tunneilla se ei tuottane ongelmia. Sääli sinänsä. Ehkä ajoittainen turhautuminenkin on ihan tervetullut tuntemus? Pistääpähän edes ajattelemaan mihin tän rajallisen elonsa oikein käyttää, vaikkei vielä uskaltais puhua, saatikka sen suuremmin toteuttaa. Todettakoon vain jotta vaihtelu virkisti ;) Oli suorastaan IHANAA <3

Joululauleloita

Tätä nykyä parasta, tai ainakin yksi parhaista asioista joulunalusessa on musiikki.  Jo marraskuun puolella käynnistyy kuopuksen hurja keikkaputki. Itse pääsen yleisöksi muutamiinkin kirkkokonserteistaan joulutunnelmiin virittymään.

Ensimmäisenä adventtina poksahtaa taajuuksille jo tovin kovasti kaivattu Jouluradio. Kirkonpenkkiä tulee taas kulutettua myös kauneimpia joululauluja pop-twistillä itsekin rakkaiden kanssa hoilotellessa, ja niiden päälle glögillä kirkkopihalla lämmitellessä.

Sekä kroppaa että koppaa sangen lämmittävän lähestymistavan tämän joulun alla vaihtelevan tasoiseen joulumusisointiin olen myös kokenut parin viime kuukauden aikana lasta jälleen vuosien jälkeen pianotunneille työntäessä. Vähän kuin olisi palannut elossaan takaisin pikkulapsivaiheeseen...

Aloittelevan trumpetistin puhkumaa Jouluyötä, juhlayötä oven läpi kuunnellessa voi iloita siitäkin että tätä vaihetta ei tällä erää kestä niin kauan kuin aikoinaan. Tänään pääsen taas lapsen keikalle iltamyöhällä Tuomiokirkkoon, ja siitä alkaa perinteisesti mun jouluun laskeutuminen. Mistä sun?

Whaaaatt???

Voi hurja! Joulukuu kohta puolivälissä ja aattoon alle kaksi viikkoa. Minä, jouluihminen alan vasta nyt hahmottaa tämänkin asian! Syksy on mennyt poikkeustilassa siinä määrin suuresti, että normi jouluunlaskeutuminen on jäänyt jotenkin muiden juttujen jalkoihin. Härregyyd ja Pyhä Jysäys!!!

Vaikkei joulu tunnukaan olotilassa päällimmäisenä, on sitä kyllä valmisteltu ja sille annettu lupaa tulla tykö tekemällä jouluisia juttuja. On käyty joulukonserteissa ja kalenteroitu menolistalle kauneimmat joululaulelot, askarreltu kortit postiin ja vaihdettu ensimmäiset lahjat, mussutettu suklaata (syksystä alkaen jo...), keräilty reseptejä plakkariin, paistettu ekat pellilliset torttuja ja koristeltu parit piparitalotkin.

 

On viritetty tonttuovi naapurien ratoksi rappuun, ja jopa ommeltu jouluverhot (minä jos kuka en ole verhoimmeinen, enkä varsinkaan jouluverhoihminen... siis ennen tätä) muutama vuosi sitten Delhin basaareista tuoduista sareista tuomaan väriä ja lämpöä tähän pimeyteen ja koleuteen, ja pahoitettu lasten mielet ilmoittamalla että huonekuusi ompi tämän joulun kuusemme, koska enempään ei äiti nyt vaan veny, ei sitten millään. Kompensoitu sitten lapsosten mielipahaa kasaamalla paketteja piskuisen kuusen juurelle pitkin viikkoja...

 

On polteltu kynttilöitä aamuisin, iltaisin, adventteina ja Itsenäisyyspäivänä, myös jouluvaloja ikkunoissa ja parvekkeella joka ilta. On jo varauduttu joululomaankin kirjastokäynnillä. Silläkin että itse loma on vielä hakematta...

 

Joulukorttiin rustattu rästilista on melko lailla läpikäyty. Mistelit ripustettiin  oikein hyvissä ajoin, ja aina välillä on niiden alla jo pussailtukin. Perinteiseen joulukarusellikyytiin lisähaasteen toi tänä vuonna lapsen pyörätuoli.

Joulumieli kuitenkin löytynee vielä ennen tuota kovasti odotettua yöppipäivää, viimeistään jokavuotista jouluperinnettä, Holiday-leffaa katsoessa. Ehkä se onkin jo ensi viikonlopun ohjelmassa, jottei joulu vallan pääsis yllättämään...

Siltä varalta että lipsahdan yhtä laiskaksi blogistiksi kuin näemmä viime viikot olen ollut, niin otan varman päälle ja toivottelen jo tässä ja nyt
 

leppoisaa joulua ja levollista joulumieltä itse kullekin <3

Elokuu

Elokuu, mun kuu. Kuukausi vielä kesää jäljellä, mutta silti koulujen alku virittää mieliä jo syksyyn. Iho ruskettuu hyvin auringon paahteessa, mutta illat viilenevät ja yöt ovat kosteita. Luonto on edelleen vihreä, mutta ruskankin sävyjä alkaa jo olla.

Aurinko paistaa alempaa, ja kynttilöitä sytytellään niin mökillä kuin kotona. Uimavesi on lämpimimmillään ja silti nahkakenkiäkin jo aletaan kaivella kaapin perukoilta jalkaan vaihteluksi tennareille, flipflopeille ja kumppareille.

Harrastukset käynnistyvät, mutta kesän tuntua vaalitaan tietoisesti parvekeaamiaisilla. Ensimmäiset pallokryssat kulkeutuvat kotiin, ja mökillä jo tyhjennellään kesäkukkaruukkuja kompostiin. Lakanoita ei Mörskältä vielä raaski tuoda kotiin, vaikka vielä kertaakaan siellä ei olla enää syksyllä yövytty. Mutta jos sittenkin tänä vuonna vihdoin...

Elokuu, mun kuu <3