Syksy. Yksi vuodenajoista ja se pakollinen paha helteen ja hohtavien hankien välissä. Pimeyttä, koleutta ja kosteutta. Selviytymistä. Kuitenkin paljon muutakin, ainakin silloin kun vuodesta toiseen päättää syksystäkin selvitä.
Lokakuu. Kuu jolloin voi aina mahdollisuuden koittaessa ottaa vielä pienenkin ilon irti kesän rippeistä, mutta samaan aikaan jo kaivella kellarista kevytuntsikat eteisen kaappiin. Aika jolloin alkaa poltella kynttilöitä entistä useammin, mutta myös keräilee vielä viimeisiä kauniita ja kukkivia ulkoakin kotia sulostuttamaan.
Lokakuussa on aikaa palata piiiitkän kesätauon jälkeen jumppiin, aktivoitua toden teolla harrastuksissa ja kulttuuririennoissa sekä päätyä paikkoihin joissa ei koskaan ennen ole käynyt, vaikka ohi olisi kulkenut satoja kertoja. On aikaa ja intoa virittäytyä juhlasesonkiin ja innostua mitä erikoisemmista juhlinnoista, koska aika niissä ei olekaan enää aikaa poissa mökiltä, heh heh...
Loskaiseen lokakuuhun osuu sangen sattuvasti maailman mielenterveyspäivä, jota juhlitaan yhdessä suomalaisen kirjallisuuden kantaisukin, mieleltään järkkyneen Aleksis Kiven kanssa. Media huomioi päivää kiitettävästi, ja loistavia aihetta tukevia artikkeleita riittää ripoteltavaksi työpaikan kahvipöydällekin. Varsinkin kun pomo on jättänyt sinne hetkeä aiemmin Tekniikassa & Taloudessa esitellyn monisivuisen artikkelin V-käyrän laskentakaavasta!!! Liekö johtuvaa pimeydestä tahi kylmyydestä, mutta huomaan kuumenevani ankeudesta, tai paremminkin ankeuttajista niin töissä kuin vapaalla. Pimeissä aamuissa ja illoissa on mulle ihan riittämiin kestettävää, yhtään lisäankeutuksia en meinaa jaksaa, en sitten niin millään!! Argh ja ugh.
Lokakuun loskat ovat käsite itsessään, mutta kauden ensimmäisiä lumihiutaleita, vaikka sitten kostean räntäisinäkin, tervehdin aina suurella riemulla. Tänä vuonna riemunkiljahteluni kesken ison Skype-kokouksen levittivät laajan yleisön tietoon hetken jolloin Senaatintorille satoi ensiräntä...
Lumihiutalevideo kotiovelta lähetti lohtua Pariisin poliisipuukotusten vieressä leirikouluileville lapsukaisille. Lapset noudin lumen jo sulettua kentältä turvallisesti takaisin kotiin <3
Lokakuun parhautta lienevät vihdoin viimein esille nousevat suppikset ja kostean tuoksuva metsä, josta niitä aamutuimaan saa poimia koriinsa ja siinä samalla kyykystä käsin parantaa maailma ystävän kanssa. Koska polvet puutuvat ja suppisesiintymät ehtyvät ennen kuin perheen ravintovarastot on talveksi kerätty, voi illan pimeydessä soffan uumenissa hihitellä vastaantuleville vaihtoehtoisillekin ruokavinkeille.
Ajoittain vingun sitä etten keksi kuin paria ruokaa arkikokkauksiksi, mutta jos muksut päästäisin tämän vinkin makuun, niin mun ei todellakaan tarvitsis jatkossa kokata kuin yhtä plaatua :D.
Lokakuu. Kuu jolloin voi aina mahdollisuuden koittaessa ottaa vielä pienenkin ilon irti kesän rippeistä, mutta samaan aikaan jo kaivella kellarista kevytuntsikat eteisen kaappiin. Aika jolloin alkaa poltella kynttilöitä entistä useammin, mutta myös keräilee vielä viimeisiä kauniita ja kukkivia ulkoakin kotia sulostuttamaan.
Aika jolloin saa ihailla ruskaa monine sävyineen ulkona liikkuessa, ja haikeudella seurata miten syksy vaalentaahaalentaa omat vielä hetki sitten niin vihreät ja kukkivat. Tiedostaa sekin että vaikka mansikat partsilla vielä pukkaavat kukkaa, ei niistä tällä kaudella enää herkkuja suuhun napsita. Suuhun alkaa löytää tiensä taas ihan toiset herkut...
Lokakuussa on aikaa palata piiiitkän kesätauon jälkeen jumppiin, aktivoitua toden teolla harrastuksissa ja kulttuuririennoissa sekä päätyä paikkoihin joissa ei koskaan ennen ole käynyt, vaikka ohi olisi kulkenut satoja kertoja. On aikaa ja intoa virittäytyä juhlasesonkiin ja innostua mitä erikoisemmista juhlinnoista, koska aika niissä ei olekaan enää aikaa poissa mökiltä, heh heh...
Lumihiutalevideo kotiovelta lähetti lohtua Pariisin poliisipuukotusten vieressä leirikouluileville lapsukaisille. Lapset noudin lumen jo sulettua kentältä turvallisesti takaisin kotiin <3
Mites sun lokakuu?
Syksykin on kivaa aikaa:) Minä tykkään:) Ihanan raikas ilma ulkoilla ja kauniit värit luonnossa:)
VastaaPoistaArkiruokien keksiminen on tylsää, tuntuu että tulee tehtyä aina samoja ruokia kun ei viitsi kuluttaa aikaa niiden miettimiseen. Mielummin ompelee ja pohtii siihen liittyviä asioita senkin ajan.
Piti oikein laatikosta käydä tarkistamassa että siellä on samanlainen sinipohjainen mitali kuin kuvassasi. Laatikosta löytyy myös punapohjainenkin:)
Oi, olet saanut nauttia mitalisateesta, onneksi olkoon pitkästä urasta! Näillä näkymin mullekin se seuraava versio vielä lankeaa kohdalle 😊. Syksyssä on tosiaan hyvätkin puolensa, ja ilo niistä irtoaa herkemmin viikonloppuisin, kun voi ulkoilla valoisassa väreistä nauttimassa. Arkiruokatarvikkeiden ostiskelu, kanniskelu ja kokkailu on mielikuvitusta köyhdyttävän puuduttavaa puuhaa, blaah...
PoistaHämärähyssyä vietän.Ihailtavaa reippautesi ja aktiivisuutesi. Minä asetun kai talviunille tähän aikaan vuodesta. Kirjastokuvasi, onko Kansalliskirjasto? Ko. paikassa selasin mikrofilmiltä vanhoja Kotilieden vuosikertoja etsien äitini palkittua kakkureseptiä alkuvuodesta. Oli hauska reissu Hkiin, ensin tuo Kansalliskirjasto ja sitten ekaa kertaa Oodissa. Kirjastojen ääripäät? Minullakin on tuo prenikka, vuosien mitassa punaisenkin jo saisin, mutta kun en ole tuota sinistäkään missään käyttänyt, niin en enää punaisen perään hingu. Arkikokkaukset -huoh - onneksi mies on (melkein) kaikkiruokaista sorttia. Kohta lämmitän Jalostajan lihaisaa hernekeittoa!
VastaaPoistaSitä hyssyä täälläkin nyt just vietellään 😊. Aktiviteetteja tulee kehiteltyä, koska pelkään etten muuten jaksaisi nousta houkuttelevilta talviunilta ennen toukokuuta!!
PoistaKirjakuva on Kansallisarkiston tutkijasalista. Mun pitää häveten tunnustaa että Kansalliskirjasto on mulla edelleen tutustumatta, vaikka senkin ohi oon vuosia dallaillut ja kuvia siitä ihaillut. Se on siis vielä enemmän to do -listalla kuin Arkisto olikaan... Oodiin sentään pääsin jo heti avajaisviikolle, ja kovasti siihen tykästyin. Jos resepti löytyi, niin sinun pitänee jakaa se blogissasi?!?
Jeps, eipä taida munkaan mitsku käytössä päästä kulumaan 😂. Mutta onhan se mukava huomiointiperinne.