16.1.19

Urakeskustelu edessä

Aivot pitäisi nyt pikaisesti saada aivan toiseen moodiin ja vireyteen, kuin missä tällä hetkellä jurraavat. Viikkoon on mahtunut suuria tunteita; pettymystä unelman romuttuessa, hädänhetkiä aamuaikaisella päivystyksessä ja päivien mittaan osastolla toipuvan potilaan rinnalla, ja surua sekä kaipausta rakkaan vanhuksen muistotilaisuudessa. Samaiseen viikkoon on onneksi mahtunut myös monia iloja ja nauruja, sekä luovuuden euforiaa. Takki tuntuu kuitenkin aikas tyhjältä.

Silti pitäisi tuotapikaa olla terässä jutustelemassa kuluvan vuoden työpanoksesta palkkatyössä. Mikäpä siitä on jutustellessa silloin kun vaan listataan tehtävätavoitteet ja niiden toteumat, mutta ans olla kun keskustelupohja pannaan uuteen uskoon ja mennään rutiineista ulos. Miten kerrotaan pomolle vastaukset näihin kysymyksiin silloin kun töissä käydään jotta saadaan palkkaa, jolla rahoittaa se ELÄMÄ?!? Kun työ itsessään ei olekaan se elämä. Tiukoille joudun tällaisen planketin kanssa:



Pidänkö kieleni kurissa ja jutustelen mukavia hallintohommeleista, vai lipsautanko että se on jo löytynyt, muotoutunut ja pariin otteeseen toteutunutkin?! Alanko silmät palaen kertoa kuinka eilen harrastusmaailmani urahuipulla pääsin jo toistamiseen opettamaan martoille käsitöitä, kuinka hauskaa oli valmistella opetus, ja kuinka innokkaasti iso ryhmä ompeli kirjaston nurkassa heksagoneja ihastuttaviksi kukiksi?


Taitaa olla viisainta vetää keskustelu maltillisella linjalla. Tällä energiamäärällä ja viime yönä nukutuilla tunneilla se ei tuottane ongelmia. Sääli sinänsä. Ehkä ajoittainen turhautuminenkin on ihan tervetullut tuntemus? Pistääpähän edes ajattelemaan mihin tän rajallisen elonsa oikein käyttää, vaikkei vielä uskaltais puhua, saatikka sen suuremmin toteuttaa. Todettakoon vain jotta vaihtelu virkisti ;) Oli suorastaan IHANAA <3