perjantai 11. lokakuuta 2019

Voimauttava valokuva



Sain mahdollisuuden osallistua Voimaannuttava valokuva -työpajaan. Ennakkotehtävänä oli kerätä muutamia itseään puhuttelevia ja voimaannuttavia kuvia, joiden taustoja oli myös valmis avaamaan kanssakurssilaisille.

Syksyisenä alkuiltana ryhmä naisia, kaikki Marttoja, tapasi kaksi innostavaa ja aiheeseen perehtynyttä kouluttajaa, jotka lyhyesti opastivat meidät voimaannuttavan kuvan ideaan ja taustoihin, näimme ja kuulimme toinen toistemme kuvavalintoja, ja parit saatuamme suuntasimme pikaisesti ulos hyödyntämään vielä alkuillan luonnonvalo.


Kiertelimme parin kanssa tunnin verran ulkosalla mieleisissä kuvauspaikoissa, ja napsimme toista sataa kuvaa toinen toisistamme. Meille kumpaisellekin luonto on hyvin tärkeä elementti, ja silläpä kuvauspaikat valikoituivat kirjaimellisesti hyvin luonnonläheisiksi, kun puskiin pujottauduimme tai kaislikossakin kahlailimme.

Kumpikaan meistä ei niin mielellään ole kuvattavana, eikä ilmeisen usein olla tyytyväisiä lopputulokseenkaan, joten aikaa meni kuvaustaustojen hakemisen lisäksi myös sen opetteluun, että jättäytyi kuvattavaksi unohtaen suurimman poseerauksen. Kuvaus tapahtui täysin kuvattavan ehdoilla, kuvaaja ei ohjeistanut eikä edes ehdotellut.

Kameraan kertyi kymmenittäin kuvia joille jälkikäteen kakkulat nenällä sai naurunpurskahdella. Aika moni kuva deletoitui saman tien silmien ollessa kuvassa kiinni tai ilmeen sellainen, ettei sitä tohtinut itsekään katsella. Muutaman kuvan kollaasista käynee ilmi että hauskaa kyllä oli, mutta pirun vaikeaa on yrittää poisoppia poseerauksesta. En muuten käynyt kesken kuvaussession ruusupuskassa kakalla, vaikka parista kuvasta sellainen asia ensimmäisenä mieleen tuleekin :D


Olin etukäteistehtävän yhdeksi voimakuvaksi valinnut oheisen ystävän Instagram-tilillään julkaiseman ajatelman, joka menneen ja henkisesti kovin raskaan kesän jälkeen todella osui ja upposi. Kesääni ankeuttanut henkilö on vuosikausia syytellyt mua mitä mielikuvituksellisemmista asioista ja ikävistä ominaisuuksista, joita omaa pahaa oloaan muhun purkaessaan on kulloinkin katsonut mainitsemisen arvoisiksi. Väärtiksi itselleen, muttei viime aikoina enää mulle, koska aloin tajuta mikä kaiken vyörytyksen takana oikeasti mätti. 

Pahanolon purkukanavat mun suuntaan on nyt tukittu, ja hänen pahoinvointiinsa on toistuvasti jouduttu puuttumaan siinä määrin järein keinoin, että voin ajatella karman hoitaneen asiansa. Vanhoja viisaita lainaten: Paha saa aina palkkansa. Ilman että kukaan edes viitsisi kostaa. 


Kuvaussession päätteeksi valitsimme jokainen tuoreeltaan napsituista kuvista yhden, jonka saimme tulosteena mukaamme voimakuvaksemme. Oman valintani muokkasin jo sinänsä voimaannuttavista ja rauhoittavista väreistä (oranssi, punainen, vihreä) pelkistetyn mustavalkoiseksi. Sitäkin kun elo välillä on, ja silloin jos koska voimaannutusta kaipaa!

Viime vuosina koettujen, aika ajoin uskomattomaltakin tuntuvien tapahtumien pohjalta alitajuntainen valintani oli siis kuva tuosta leijonaharjaksisesta daamista. Kuva mamista joka tummat pussit silmien alla ja syviä ryppyjä otsassa, mutta tukka hulmuten valvoo poikastensa etuja samalla hymyssä suin ottaen innolla vastaan kaiken vielä kohdalle tulevan hyvän. Kuva päätyi kotona sinitarraklöntti takanaan seinälle, jota peittää kuvat mamin rakkaimmista aarteista.

Ilta oli innostava, antoisa ja ajatuksia ravisteleva. Lämmöllä suosittelen työpajaa itse kullekin. Alla suttuiseksi suurentuneessa kuvassa meitä innostaneiden vetäjien yhteystiedot hyödynnettäväksi, mikäli oma innostus just otti ja syttyi.