Lepolassen farkkupatja

Syksyllä farkkutyynyjä ommellessani keksin että teenpäs farkuista myös patjanpäällisen lepolasseen, jolle tyynyt jo taannoin nakkasin. Leikkasin heti silloin säästöön jättämistäni, pesueen käytöstä poistamista farkuista valmiiksi irti maksimaaliset osat suoria kappaleita, ja maltoin luopua paksuimmista, joskin myös näyttävimmistä osista, eli vyötäröistä ja niittikohdista jossakin konmarituspuuskassani. Kangashylly keveni mukavasti!

Nyt kaivoin valmiin farkkuleikkelekasani esiin, ja aloin sommitella lattialle niitä. Työn päällisosaan halusin kaikki taskupalat, ja sivuun ja taustaan hyödynsin isot reisipalat. Keskelle takapuolta ompelin vielä pienemmistä farkkutilkuista putken. Saumat tikkasin päältä tummansinisellä. Hetken harkitsin farkkusaumanoranssia, mutta luovuin ajatuksesta kosken niin ollut toiminut tyynyjenkään kanssa.

Valmiilla farkkutilkkulevyllä alkoi jo olla painoa, totta vie. Ei niin ketterä käänneltävä paininjalan alla... Kiitin itseäni että olin tajunnut heti tikata jokaisen pötkylän erikseen sen sijaan että olisin vasta valmista pintaa alkanut tikkailla, huh huh sentään!

Levyn ompelin lieriöksi ja alareunaan surautin poikkisauman. Yläreunaan ompelin 30-senttisen kaitaleen ohuempaa, metritavarana hankkimaani farkkukangasta, jonka sitten vain käänsin työn sisäpuolelle pujotettuani pehmusteeen työn sisään ikäänkuin täkin pussilakanaan. Yläpää on siis ainakin toistaiseksi avoin ja päällinen helposti kuorittavissa pois ja nakattavissa pyykkiin. Koirataloudessa kun tällaiset helppohuoltoisuusasiat vaikuttavat nykyään monen asian lopputulokseen. Kuvissa alla valmiin työn pylly- ja paraatipuolet.

Pehmusteen tein käytössä jo kulahtaneesta täkistä. Taittelin täkin pituussuunnassa kolmeen osaan ja harsin reunat kiinni toisiinsa joka kantilta. Aina työ ei edennyt aivan suunnitelmani mukaisesti, koska ihanan kärsivällisesti ompeluihini suhtautunut työnjohtaja määritteli tekemisen tahdin. Alla olevan kuvan otettuani päätin pitää kaffetauon ja antaa aikaa koiruudelle siirtyä rauhassa pois työn päältä. No, mitä teki koira? Nukkuikin sitten päikkärinsä juuri tuossa!!

 

Koska olin tehnyt leikkuun osalta hyvinkin radikaalin esivalmistelun ja kangasjämien poiston, ei ison työn jäljiltä roskiin mennyt enää kuin kulhollinen farkkupaloja kaitaleiden päiden tasailun osalta. Ja kangaskaappi on entistä paljon tilavampi silti :)

Työnjohtaja oli tosiaan jo työn aikana ompelukseni koeponnistanut, ja ilmeisen hyväksi havainnut, koska maksimissaan 2 sekuntia sen jälkeen kun olin sen paikalleen asetellut, ja tyynyt patjan päälle nostellut, oli herra koiruus jo asettunut paikalleen antaen myös oman luisen panoksensa parvekkeen uudistuneeseen lookiin.

 

Sitä aurinkoista päivää vielä odotellen jolloin itsekin pääsen lepolasseen taas pötköttelemään, kenties jopa tupluuruttelemaan...

Pääsiäistyyny

Se siitä heksagonipinnasta siis tuli! Viikonlopun pilvisen päivän käytin suureksi osaksi ommellen. Heti aamupalan nautittuani ja lehden luettuani nostin ompelukoneen ruokapöydälle, ja aloin huristella keltaisia tikkaussaumoja pintaan mustien kaveriksi. 

Rytmiä pintaan tein tikkaamalla keltaiset tikit kauemmaksi saumoista paininjalan reunalla käsin ommeltua mukailen, kun taasen mustassa tikissä väli reunaan on tätä kapeampi käyttämäni yläsyöttäjän jalkaa mittana hyödynnettyäni.

Tilkkupinnan kehystin mustalla, josta myös ompelin takakappaleet ja muhkean nappilenkin isolle mustalle napille. Kehykset tikkasin mustalla muutamilla suorilla kierroksilla työn ympäri. Mieluiten olisin kiinnittänyt työhön ison oranssin napin, mutta sellaista ei nappiloodasta nyt löytynyt, ja valmiiksihan tämä piti heti saada!

Eikä puhettakaan että olisin raaskinut tyynynpäällistä enää kaappiin tunkea näin hyvissä ajoin ennen Pääsiäistä, vaan se jäi heti soffalle. Hyvät silityksetkin olisivat vielä ryppyyntyneet kaapissa kenties...

JOKU vaan ei selvästikään tykännyt uudesta tyynystä! Mutta ei me kaksi muutenkaan olla läheskään kaikista asioista samaa mieltä, esimerkiksi siitä kuinka paljon on suotavaa räksyttää oven takaa kotirapussa liikkuville naapureille ja kadulla kohdatuille lastenvaunuille, muista poikakoirista nyt puhumattakaan. Tai miten montaa kohtaa kinoksissa pitää lenkillä räntäsateessakin nuuskutella sen sijaan että hoidetaan hommat tehokkaasti ja käppälöidään takaisin sisään lämpimään ja kuivaan eloon. Tai kuka nukkuu mun sängyssä ja kuka ei. Itseasiassa taidetaankin ollaan aika harvoista asioista samaa mieltä. Elämä on ja #koiraeloa. 

Nostin tyynyn takaisin soffalle, ja kummasti se on nyt sitten siihen saanutkin jäädä. Meidän molempien toimesta <3

Hidasta hegsakonityöstöä

Ihana ystäväni Helena järjestää ajoittain käsityökutsuja, joilla rypäs naisia neuloo, virkkaa, ompelee, juttelee, herkuttelee ja nautiskelee muutaman tunnin toinen toisensa seurassa kuulumisia vaihtaen ja töitään edistäen.

Muutamat viime kerrat mulla on ollut mukanani käsinompelus, ts. pussukallinen valmiiksi leikattuja hegsakonitilkkuja ja pahvimallineita, neula ja lankaa. Niitä sitten olen työstänyt tilkkupinnaksi höpöttelyn lomassa.

Viime kerran päätteeksi päätin että senhetkisen työni koko sai nyt olla riittävä! Tilkkuillassa sitten silitin työn ja purin viimeisetkin pahvit reunatilkkujen alta pois, ja tikkasin kelta-musta-oranssin työn mustalla langalla hegsakonien reunoja mukaillen. Mietin josko tekisin toiset vastaavat tikkaukset työhön kennon toiselle laidalla vielä keltaisellakin langalla... mitä oot mieltä?

Sen jälkeen koittaakin se kinkkisin vaihe, eli päätös siitä mikä tästä tulee isona. Ideoita? Kokoa tilkkupinnalla tasausleikkuun jälkeen tulee olemaan tällaisena 45*34 cm. Pussukka olisi helppo valinta, mutta kaapit pursuilevat niitä jo ennestään, niin käytössä kuin käyttämättöminä. Keväinen tyyny soffalle kenties?

Hegsakonien askartelu ei kyllä tähän taas tälläkään erää pääty, sillä seuraavakin käsinompelus on niin pitkällä, että se saattaa innostaa jatkamaan työstöä vaikkapa jo kevään mittaan Mörskän kuistilla mukavassa kiikussa keinuessani.

Juu, kesäinen kukkaketohan se siellä pilkottaa pussin pohjalla :)

Kirjava kurasuoja

Ammoisesta tilkkuloodan tyhjennysompelusta jäi blokkeja jäljelle vielä reilusti kassin valmistuttua. Niiden käyttöä pohtiessa, ja niitä tilkkuluokan isolle pöydälle levitellessä ehdotti opemme että teen niistä Afrikka-tyylisen, villihkön peitteen epäsymmetrisin kehyksin ja tikkauksin. Innostuin ajatuksesta ja ryhdyinkin rupeamaan heti seuraavana viikonloppuna, eli poikkeuksellisesti taas pitkästä aikaa kotona ommellen. 

Hieman jännitti mitä hommasta mahtaakaan tulla, koska olimme koiraherran kanssa kahden kotosalla. Herran, jolle esimerkiksi imuri on iso ja räksytettävä vihollinen. Suureksi hämmästyksekseni sain asetella blokit lattialle, jossa ne melko hyvin pysyivät järjestyksessäkin, toki muutama spurtti piti niiden läpi ottaa toisen meistä... Kovaäänisen ompelukoneen käynnistyessä herraseuralaiseni asettui jalkoihini varpaanlämmittimeksi viis veisaten tästä metelistä. Taisi arvata että hälle peittoa tehdään.

Eteisessämme on 50-lukuinen perintönojatuoli, joka on vuosia sitten saanut valkoisen irtohupun päälleen. Koiran tultua talouteen otti hän kotiutujia eteisessä odotellessaan  tuolin omakseen siinä määrin että se kulkee nykyään nimellä Pusutuoli. Onhan pieni koira siinä sopivalla korkeudella vastaanottamaan ja antamaan pusuja häntä kohden kumartuneelle emännälleen neidin tullessa kotiin.

Menneet koiralliset kaksi vuotta olen pyykännyt irtopäällistä tiiviiseen tahtiin, ja samaan aikaan sohvankin oppinut suojapeittelemään kuratassuilta. Tämän talven vesi-ja räntäsateet kura-rapa-mössöineen kuitenkin "katkaisivat kamelin selän" ja päädyin suojapeittelemään Pusutuolinkin.

Tässä kirkkaassa päivänvalossa ottamassani kuvassa näkyy kootun tilkkupinnan värit, suoranainen kirjavuus edellistä kuvaa paremmin. Pinnan valmistuttua roikotin sitä pari päivää nojatuolin selustalla aprikoidessani kuinka villin kehyskankaan siihen lopulta haluankaan. Totesin pinnan itsessään olevan jo niin villi, että Eurokankaasta löytynyt palmunlehtikuosinen, mustapohjainen kangas tuntui nyt riittävän villiltä.

Taustakankaaksi kaivoin kaapin uumenista valkopohjaisen flanellin, jossa on pientä raidoitusta. Se riitti sinällään, vanua en kaivannut tähän työhön jonka toivoin laskeutuvan rennosti tuolin ylle, ja lähinnä vain pysyvän paikoillaan. Tikkausta hurruuttelin peiton reunoihin mustalla ja tilkkupintaan paksulla keltaisella tikkauslangalla villisti ristiinrastiin pinnan yli.

Peiton heitin tuolin ylle, ja työnjohtajani saapui välittömästi nuuskutellen ja hieman epäluuloisesti katsellen arvioimaan lopputuloksen. Hieman uusi päällinen vaati häneltä totuttelua, ja ensikontakti valmiiseen työhön olikin vain pikainen pomppu tuoliin ja äkkiä takaisin lattialle. Nyttemmin peittoa on jo innolla mytätty pesäksi jossa päiväunitella ketarat levällään ja istua päivystämässä pusuvalmiudessa.

Peitteen myötä tuli taas aimo annos aurinkoakin lisää sisustukseemme. 

Sitä samaa piristävää auringonpaistetta toivottelen sullekin!

Kaikki käy -kassi

Törmäsin äskettäin somessa hauskaan Kitchen Sink Quilt -nimeen ja sen suomennokseen vaikkapa kaikki käy -työnä. Työn englanninkielinen nimi tulee sanonnasta Everything and the kitchen sink, ja sen mukaisesti blokkeihin voi ommella monenmoista kuviota ja kangasta, ylijääneitä blokkeja ja kuoseja joista vaan yksinkertaisesti haluaa eroon yhdistelemällä ne toisiinsa. 

Itse otin tästä pienen vapauden ja käytän termiä myös blokeista, jotka olen jo jokunen vuosi sitten laneissa ommellut tilkkuloodan pursutessa aivan yli äyräidensä. Tuolloin niistä oli ajatus yhdistellä värikäs peitto, kenties panna mustia kaitaleita värikkäiden sillisalaattiblokkien väliin luomaan noitapeittotunnelmaa. Toteutus vain jäi suunnitelman tasolle, ja blokit tukkivat edelleen tilkkuloodani.

Uudessa tilkkuryhmässäni oli syksyllä ommeltu hirsimökkilaukkuja, ja näin sellaista vielä alkuvuodesta viimeisteltävän. Ihastuin näkemääni ja tahdoin kans! Välittömästi päätin sen tehdä noista hillotuista tilkkublokeista, ja sitä mustaa niihin nyt yhdistäen.

Työn tikkasin keltaisella, liukuvärisellä ja oranssilla langalla, kantokahvat mustalla. Vuoren tein kirkkaasta oranssista puuvillasta, jotta valoisuus kassin pohjalla riittää kampsujen löytämiseen.

Kassin yläreunaan ompelin melko korkean, nyörillä kiristettävän hupun. Näin tavaratila kasvaa noin 25 cm korkeutta tarvittaessa. Nyt aluksi otankin kassin jumppakassiksi, jolloin jumppa-alustarulla saa edellistä kannintaan paremman suojan hupun sisällä. Pohjalle mahtuu hyvin kengät, ja juomapullonkin nakkaan kassiin mukaan kulkeutumaan.

Kuvassa näkyy työn miinusmerkkinen asia, eli se miten musta puuvilla kerääkään kait aivan kaiken pölyn itseensä!! Pyöräilykauden taas jatkuessa kassi kuitenkin pääsee keikkumaan fillarin etukoriin, jossa tuuli saa puhallella pölyt matkoihinsa. 

Kun pyöränvaihdon myötä tarakka ja poikkitanko kuljetuspaikkoina korvautuivat vain pienehköllä etukorilla, antaa huppu tähänkin lisää volyymiä. Kassin n. 30*30-senttisen pohjan kun saa hyvin koriin, ja suljetun hupun avulla kuormaa sitten voi pakata koria korkeammaksi. Kivaa kun vastavalmistuneella työllä on jo ainakin 2 käyttötarkoitusta. Lähes kaikki käy siis mitä käyttöä keksinkään...

Tilkkublokkeja tähän työhön kului vain 8, joten vielä niitä on melkoinen nivaska odottamassa ompeloitumistaan. Siihenkin on nyt taas uusi plääni laadittuna, toivottavasti pian myös toteutettuna!

Taitellut joulutähdet

Tilkkuterapiakauden lopussa saimme ohjeen taitelluista kangastähdistä, ja näimme omaan, tulevaan työstöön innostavat valmiit mallit. Niin viimehetkeen ompelin terapiatapaamisissa joululahjoiksi meneviä Vinkura kuusi -tyynyjä, että tähtien sakarasuikaleiden leikkailu, silittely ja taittelu jäikin kotiaskarteluksi. 

                            

Leikkasin erilaisista jouluisista kankaista kaitaleet neljään tähteen. Ähisten, puhisten, erehtyen ja korjaten sain ne väkerrettyä, mutta aikaa meni parisen tuntia. Paksusta kultalangasta ompelin tähtiin ripustuslenkit. Totesin sarjatuotannon riittävän tällä kertaa näinkin pienenä eränä, ja korjasin työvälineet sekä kankaat takaisin kaapin uumeniin.    

Kankaissa oli sen verran sinisiä, valkoisia ja punaisia sävyjä, että tehdessä kypsyi ajatus kuusenkoristelahjasta origami-hengessä suurille USA:n ja Japanin ystäville.

Myöhemmin samana iltana mulla oli tovi luppoaikaa, ja sormia alkoi taas syyhytellä puuhastelu. Niinpä hainkin kampsut kaapista, avasin ohjelinkin uudelleen, ja jatkoin väkerrystä. 

Selvästi harjoitus oli tehnyt jollei mestariksi, niin ainakin oivaltavaksi, ja seuraavat tähdet syntyivätkin jo paljon joutuisammin. Ne tein kaikki Marimekon kelta-vihreäsävyisestä Primavera-kankaasta. Myös nämä tähdet saivat pätkät kultalankaa ripustuslenkeikseen.

Kankaan olen aikoinaan saanut puolen metrin palana suurelta Marimekon (ja minun <3) ystävältä, jolle nyt taittelin sen tähdiksi vaikkapa uuden kotinsa kuusta koristamaan. Eräänlainen kangaspalautus siis kyseessä :)

Tuikkikoon joulun tähtöset teille kaikille <3

Makeat Nuoskat

Mitä lahjaksi nuorille, joilla on jo aivan kaikkea? Siinä pulmaa pohdittavaksi niin äidille kuin nyt tän postauksen osalta tädille ja kummitädillekin. Yksi kummilapsista asuu Keski-Euroopassa, joten Postin hinnoittelu on opettanut lähettämään hälle littania paketteja, kuten kirjoja + yöpaitoja + pussukoita yms. Tänä vuonna lämmikkeitä.

Hurahdettuani alkuvuodesta kirjoneulontaan, iski kaipuu siihen puuhan taas alkutalven lumisateiden myötä. Siis silloin kuin kaivoin taas omat ihanat kirjoneulelapaseni aktiiviseen käyttöön.

Yhdet täti- ja kummitätilahjukset hoidin neulomalla pojille lapaset käyttämälläni rakkaudellahennan Nuoska-mallilla, ja täyttämällä lapaset suklaakonvehdeilla. Niin lämpöä kuin energiaa siis heidän jouluihinsa <3 

Kummityttö sai energiakriisin keskellä olevaan kotitaloonsa harmaa-vihreäsävyisten lapasten lisäksi myös ihanan paksut, kirjavat ja suomalaiset Pilkkoset-sukat varpaitaan lämmittämään.

Hauskan erilaiselta näyttää sama malli riippuen värityksestä, ja siitä onko kuvio neulottu yhdellä vai kahdella langalla. Kuvissa on myös selkeästi nähtävissä mikä ero on (vielä kuvanottohetkellä) höyryttämättömälllä ja höyrytetyllä neuleella. Jatkossa yritän muistaa napsia kuvat vasta höyrytyksen jälkeen!

Lämmintä joulunaikaa teille kaikille <3

Vinkurat kuuset

Oman tämän vuoden joulutyynyn lisäksi ompelin "pukinkonttiin", tai noh ainakin siis joululahjoiksi kolme hieman pienempää, yhden 35*35 ja kaksi 40*40 -senttistä tyynyä. Niissä kankaidenasettelu ja värimaailma oli vastaava kuin omassani, vain keskustan kuusissa eroa. Pieniin tyynyihin ompeloitui kolmen kuusen sijaan vain yksi kuusi paper piecingiä rennommalla työstöllä.

Nämä Vinkura-kuusi -tyynyt syntyivät ompelemalla 2 erikuosista kuusi-blokkia, leikkelemällä ne miten sattuu eli aivan vapaasti vinottain, ja sitten yhdistelemällä vuoron perään kuosit aiempia vähän korkeammaksi kuuseksi. Simple as that, paitsi ettei kyllä aina sitä ollutkaan blokin lähtiessä mun käsissä mystisesti kaartumaan toiseen reunaan. Siinä sitä sitten pääsi purkamaan ja uusimaan tätäkin nerokkaan yksinkertaista mallia...

Täytetyt tyynyt pakkasin hauskoihin lahjakasseihin ja jakelin ne joululounaan ja muiden ihanien jouluisten tapaamisten myötä ystävälle, naapurille ja entisen mökkimme nykyisille haltijoille. Eihän se ole mökki eikä mikään josta ei joulutyynyä löydy, kodeista nyt puhumattakaan :D. Tämä siis vain ja ainoastaan mun mielipiteeni, josta kenenkään ei tarvitse ottaa paineita ja ryhtyä tässä vaiheessa joulunalustaa ompelemaan puuttuvaa joulutyynyä itselleen!

Leppoisaa joulunalusaikaa, ystävät hyvät <3

Vuoden 2022 joulutyyny

Aikani, eli siis kohta neljännesvuosisadan olen keräillyt vuosiluvuilla merkittyä Joulu-Barbie-sarjaa Amerikasta mulle niin kannettuna, lähetettynä kuin itse haettuna. Jokunen joulu sitten tajusin myös ompelevani vuosittaisia joulukuusityynyjä niin omalle sohvalle kuin muutamille ystävillekin.

Tänä vuonna tein paperpiecingkuusen Pomadan Saijan Juhlava kuusi -kaavalla. Kuuset rakentuivat vihreistä ja sinisistäkin kankaista, koristenauhat lehvien lomaan keltaisesta. Valkoisen pohjakankaan tikkasin suoralla kuusten muotoa seuraillen, ja reunoille ompelin joulusuukkoihin soffan nurkassa rohkaisevaa mistelikangasta. Reunanauha tuo mieleen piparminttuiset polkagris-sauvat.

Tyynyn koko on reilu, 50*50 cm. Sen takaosa ompeloitui misteleistä ja kiinnitysnapiksi valkkasin nappiloodasta vanhan nahkapäällysteisen napin, oletettavasti jostakin loppuun käytetystä pompasta säästämäni.

Alla olevasta kuvasta erottuu kuusen värit selkeämmin, onhan kuva työstössä juuri olleesta työstä otettu  hyvässä työskentelyvalaistuksessa juuri ennen tikkausta, ylin kuva soffalta taasen jo illan tunnelmavalaistuksessa.

Työn valmistuessa marraskuun puolivälissä en hetkeäkään harkinnut silittelyn päälle vieväni sitä vaatehuoneeseen tyynynpäällispinoon muiden joulutyynyjen seuraksi, vaan ilman muuta se piti heti asetella sohvalle. Sehän taasen poiki sen että muutkin joulutyynynpäälliset silittyivät ja täyttyivät suitsait soffalle uuden tulokkaan kavereiksi.

Tämän vuoden kattauksessa siellä meitä pehmustavat kuuset vuosilta 2019, 2020 ja tämä uusin tulokas, vm. 2022. Työn alla on vielä pari pienempää, n. 40*40 cm kuusta joulupaketteihin.

Pehmeää joulunalusaikaa itse kullekin <3

Farkkuseinä

Syyslomailtiin muksujen kanssa NYC:ssä. Nuorten aikuisten mukana heidän lempivaatekaupoissa luuhatessa tällä keski-ikäisellä äidillä oli enemmän halua katsella ympärilleen kuin tangoille. Tämän ihanan farkkuseinän pongasin Manhattanilta The Vintage Twin -puodista.

Nyt mua hieman kaduttaa etten säilyttänyt kaikkia vanhoja strech-farkkujamme, vaan luovuin niistä tilkkuompeluun sopimattomina. Miten mä en tajunnut siinä kohtaa ajatella ompelun sijasta liisteröintiä??? Pieni venyvyys vuodassa ois ollut tässä ihan vaan loisto-ominaisuus...

Ylipäätään koko reissun osalta sain taas niin mahtavan muistutuksen alitajunnan voimasta: kun keväällä ompelin, niin kesällä varasin ja syksyllä sit reissasin <3

Aikoinaanhan myös totesin että "kun kerran tässä iässä vielä alkaa lapsia tekemään, niin vois samalla vaivalla tehdä sit useammankin!" Noin kahdeksan ja puolen kuukauden päästä tuosta olin onnellinen tuplienkin äiti <3 

Sitä saa mitä tilaa, siihen mä todella uskon!

Farkkuryijyä ja -tilkkua

Näin netissä kuvan farkuista ommellusta, hapsureunaisesta päiväpeitosta ja ihastuin ideaan. Ilman mitään tutoriaaleja lähdin ideaa sitten itsekseni toteuttamaan. Yrityksen, erehdyksen, oppimisen ja lisätyöstön kautta :)

Yritystä tekemään ryhtymällä. Erehdystä ompelemalla liian kapeita ja pieniä kaitaleita jäykistä kankaista sekä ompelemalla liian leveät saumanvarat hapsutusta varten. Isossa päiväpeitossa kun homma toimi noin, mutta mun pienessä (n. 50*40 cm) työssäni ei. Oppimista tajuamalla tekemäni virheet ja hoksaamalla miten olisi kannattanut tehdä. Lisätyöstöä saksilla saumanvaroja harkkomalla ja työlle välillä juuriharjaakin näyttämällä useammankin rumpukuivauskäsittelyn lisäksi.

Yllä kuvat tilanteesta ompelun jälkeen. Niitä kapeita kaitaleita ja leveitä saumanvaroja. Hapsuttuvien saumojen saumanvarat ompelin oikealle puolelle, normisaumat takapuolelle ja saumanvarat tikkasin kiinni työhön. Nurjapuoli oli tässä vaiheessa työstöä melkeinpä etupuolta nätimpi. 

Alla vasemmalla kuva ensimmäisen pesukone- ja kuivausrumpupyöräyttelyn päälle. Leikkasin vastatyöstetyt pitkät hapsut pois, harkoin saumanvaroja reippaasti, kastelin työn ja panin taas rumpuun kuivumaan ja hapsuuntumaan. Lopputulos alla oikealla.

Vieläkään en ollut lopputulokseen tyytyväinen, vaan jatkoin harkkomista. Voin kertoa sen olleen paljon helpompaa ennen työn "pörrööntymistä"! Jälkiviisasteluna saatoin siis todeta että olisi vaan pitänyt heti kättelyssä olla riittävän ahkera ja hoitaa tämäkin homma heti kättelyssä kuntoon. Seuraavalla kerralla sitten...

Lisäharkotun työn kastelin vielä kerran ja nakkasin taas kuivausrumpuun pyörimään. Lopputulokseen olin vihdoin viimein tyytyväinen. Silmissäni se alkoi muistuttaa ryijyä.

Ompelin tilkkuloodan tyhjennysprojektin osana taustakappaleen tulevaan tyynynpäälliseen myös tilkuista, ja tikkasin saumanvarat kiinni. Etu- ja takakappaleet ompelin yhteen, ja siksakkasin hapsottavat reunat yhteen. Mitään vuorikankaita tai fyllejä en tässä paksuista kankaista ommellussa työssä käyttänyt, vaan viimeistely tapahtui siis vain tikaten ja siksakaten. Näin ompelin elämäni ensimmäisen, vaan eipä välttämättä viimeisen farkkuryijytyön.

Koska farkkutilkkuja edelleen riitti, ja osa oli jo valmiiksi leikattua pitkää kaitaletta tai yhteen ommeltua pötköä maton kanttauksen jäljiltä, jatkoin ompelua. Tein pörröiselle ryijytyynylle kaveriksi sileän farkkutyynyn. Sen takakappaleeseen  jouduin jo leikkaamaan yhden kaitaleen kokonaisestakin housusta, jonkun  perheenjäseneni käytöstä poistetusta farkusta. Nehän säästän aina tällaisiin tarpeisiin :)

Taakse ompelin nappilenkin ja tummansinisellä kankaalla aikoinaan jakkupukuun päällystyttämäni napin kumpaankin tyynyyn. Kuvien oton jälkeen vahvistui entisestään häiritsevä tietoisuusi nappien kirraavuudesta, joten irrotin napit ja ompelin ne uusiin paikkoihin näin antaen lisäväljyyttä päällisiin. Huolella uusin äidin opettamat napin kannan ompeleetkin, blaah. Olen selvästikin siirtynyt äh ei kukaan muu sitä huomaa -tilasta ei sillä väliä vaikkei muut huomais koska mä huomaan -tilaan. Uusi taso mun sinne päin työstöissä tai mielentilassa...

Tyynyt löysivät heti paikkansa parvekkeen lepolassesta. Toistaiseksi harmaalla filtillä peittämäni istuin-  tai makuualusta saa vielä napakan ja istuvan päällisen lopuista, hiki otsassa leikkaamistani farkkupaloista. Iso kassillinen vaatehuoneen ylähyllylle hilloamiani farkkuja siis purkautuu parvekkeelle käyttöön, jipijajee! Muutamat takataskulliset farkkupalat palautin vielä tilkkuloodaan valmiina patalappujen taustoina odottamaan työstymistä käyttöön. Tyhjää koloa ylähyllylle ei silti jotenkin kummasti jäänyt... 

Hyödynnätkö sinä vanhoja vaatteita, ja jos niin miten?

Plussat

Tilkkuterapiassa opettelimme plussa-blokin ompelun. Ope ja tilkkuystävä ompelivat taidokkaan moniväriset kukkakuosiset tyynynpäälliset omista plussistaan, mulle riitti pienempi määrä tämän blokin työstöä. Päädyinkin ompelemaan neljällä eri sävycombolla aina kullakin 4 blokkia, jotka sitten jaoin vielä kahteen kasaan joista ompelin kahdet pannulappuparit.

Plussat tikkasin tylsän turvallisesti suoraan reunoja pitkin. Fylliksi kaivoin niin bambuisia kuin villaisia tilkkuja, jotka olivat jääneet yli peitoista, kaulahuivista ja siskon vanhasta, ihanasta Jackpotin hameesta. Joka onkin vuosien varrella niin lyhentynyt siskontytölleen minihameeksi kuin ompeloitunut talvityynyksi isosiskonsa parvekkeelle. Nyt tuli se hame hyödynnettyä viimeistä tilkkua vaille, ja senkin vajaan 10*10 cm tilkun käytön olen jo suunnitellut näitä töitä surautellessa. 

Kankaisiini valikoitui tilkkuloodan uumenista joidenkin jouluun jo ajatukset johdattavien punaisten, vihreäkimaltavien ja tähtikuosisten kankaiden lisäksi vähän sineä ja riemunkirjoa. Tuo riemunkirjo on yksi ja sama valmiiksi tilkkukuosinen kangas, josta mulla ja pikkusiskolla oli aikoinaan muorin meille ompelemat ihanat kellohameet, ja niihin tällä tilkkukankaalla viimeistellyt intianpuuvillapaidat. Ai että oltiin söpösiä niissä vermeissä! Ja niin siskostenkin näköiset <3 Tuon rakkaan kankaan olen aiemmin hyödyntänyt niin tarkkaan, että nyt ompelin vihoviimeiset tilkut siitä näihin pariin patalappuun.

Patalappujen paraatipuolet muodostuvat siis neljästä plussa-blokista. Riemunkirjavien patalappujen takamukset ompelin plussista jääneistä suikaleista, sinisävyisiä blokkeja sisältäviin lappuihin taas yhtenäisellä tähtikankaalla. Reunakantit leikkelin ja ompelin mustapohjaisista kankaista. Tämä kenties koska näin hiljattain patalaput, jotka olen ommellut jo vuosia sitten joululahjoiksi, ja joissa oli paljon lumenvalkeaa pintaa. Nyt se pinta oli tomaattikastikkeen ja muiden jo nautittujen herkkujen jäämien täplittämää... Tajusin hyvin konkreettisesti kuinka huono valinta sinänsä kivalta näyttävä, mutta kovin arka vaalea olikaan patalapuissa!

Mun patalappuihin ei monien kummasteluista huolimatta yleensä ompeloidu kankeita ripustuslenkkejä, eikä niin käynyt nytkään. Tämä johtuu ihan vain siitä etten itse roikota patalappuja kyökkieni seinillä. Ja lisäksi vielä vähän siitäkin että mun silmissä laput näyttävät kivemmilta ilman lenkkejä. Tää on niitä mystisiä makuasioita :) 

Oletko sinä patalappulenkki-ihminen? Vai lenkitöntä suosiva?

Never say never

Koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan! Juuri kun olen parissakin paikassa taasen todennut etten ompele kotona enää lainkaan, iski ompeluinnostus aurinkoisena ja muuhun puuhaan buukkaamattomana viikonloppuna päälle oikein kunnolla. Ihan jees, tätä intoa kun olin suorastaan kyllä jo kaipaillutkin matkan varrella. Kimmokkeena puuhaan taisi toimia luppoajan lisäksi se että fillari jäi huoltoon, joten Mörskälle ei tullut polkaistua, ja viikolla tapahtunut sukellus ylipursuilevan tilkkuloodan uumeniin.

Koska aurinko paistoi ihanan lämmittävästi ja valaisevasti, perustin ompelupisteen taas parvekkeen isolle pöydälle. Siinä mahtui kankaita levittelemään ja leikkelemään mukavasti. Silityslaudan virittelin sulaan sopuun grillin viereen. Vain toinen niistä hehkui kuumana tänä viikonloppuna.

Hommaan ryhdyttyäni innostuin siinä samalla lajittelemaan taas kaikki tilkut samojen sävyjen kasoiksi, jotka sitten pussitin omiksi värikasoikseen takaisin laatikkoon. Oman pussinsa saivat myös jo johonkin vaiheeseen työstetyt työt ja blokkiharjoitelmat, jotka voisikin ottaa puolivalmisteina pian työn alle valmiiksikin tuleviksi töiksi.

Rästityönä oli roikkunut jo pidepään kuopuksen tilkkutäkin paikkaus. Siinä kun yksi blokki muodostui isoisoäitinsä vanhasta leipäkoriliinasta, joka sitten tikkauksesta huolimatta ei ollut kestänyt teinin makoilua peiton päällä, vaan oli risahtanut vanha kangas puhki paristakin paikasta. Nyt sai tilkkutyö paikkatilkun ja uuden tikkauksen päälleen, kunnon tuuletusravistelun ja pakkautui laatikkoon odottamaan lapsen kotoa lähtöä, sekä tulevaisuuttaan torkkupeittona poikamiesboxissa. Pojan sänky kun on vuosien varrella vaihtunut leveämmäksi, ja sitä nyt peittää leveämpi tilkkupeitto.

Neidin vastaavan juniorisängyn päiväpeiton olen pätkäissyt jo jokunen tovi sitten torkkupeitoksi, joka siitä alunalkaen pitikin tulla. Samaisessa paffiloodassa odottelee sekin nyt lähtöään maailmalle opiskelijaboxiin lämmikkeeksi.

Peiton pätkäistyt päät olin luonnollisesti hillonnut tilkkuloodan päälle odottamaan uutta tulemistaan, joka nyt onkin niille koittanut. Lankakoritilanteeni kun oli hieman "haastava" tai ryöstäytynyt käsistä, käyttämäni kori epäsopiva säilytyshyllyyn ja joka tapauksessa riittämättömän kokoinenkin, joten ompelin peitonpäistä pari pehmeää loodaa, joista ensimmäisen  mitoitin hyllyyn. Sen pohjan koko on  25*35 cm, ja korkeutta on maksimissaan eli ilman reunakäännettä samaiset 35 cm. 

Tähän koppaan leikkasin erillisen pohjapalan, ja kanttasin saumanvarat oikealle puolelle pohjakankaasta tekemälläni kanttinauhalla ne siistien. Pienemmästä kopasta tein juuri sen kokoisen minkä loppukangas antoi myöden. Pohjaan en nyt leikannut erillistä palaa ja sitä kantannut ulospäin, vaan taittelin pussukkatyyliin pohjaan ompelemillani poikkisaumoilla kopan "seisovaksi". Kokoa sille tuli 20*28 cm ja korkeutta max. 25 cm. Reunat taitellen kopat mahtuvat samaiseen hyllyväliin sisäkkäin ja päällekkäin, mutta tarpeen vaatiessa, eli lankamäärän mahdollisesti olennaisesti lisääntyessä voin nostaa reunat ylös, ja asetella kopat omille hyllyilleen.

Yllä näkyy tilannekuvat ennen ja jälkeen. Ennen-kuva ei ole väärinpäin, vaan kori oli todellakin erittäin epäsopiva hyllyyn!! Alla kuva tyhjästä ja vähän lötköpötköstä isommasta kopasta ennen täyttöä.

Alla taasen näkymä koppaan sen jälkeen kun sen ängin täyteen virkkaamista ja neuloista odottelevia lankoja. Kummasti ne ryhdistivätkin kopan... Pienen kopan täytin jämäkerillä ja erilaatuisilla neulelangoilla. Sellaisilla jotka eivät ole lainkaan näin kuvauksellisia.

Ekan kuvan farkkukasakin hupeni toisen päivän ompeluksessa paljon, muttei läheskään kokonaan. Siitä lisää myöhemmin sen työn edettyä eteenpäin ellei jo valmiiksikin.

Jälleen kerran jouduin myös kohtaamaan tän aina uudelleen hämmästyttävän ilmiön: parantunut järjestys ei vähentänyt tarvittavaa säilytystilaa niin lankojen kuin kankaidenkaan osalta, vaan melkeinpä päinvastoin. Siitäkin huolimatta että osan kankaista ompelin pois töiksi ja pienimmät (+ rumimmat) suorastaan heittelin roskiin. 

Mystinen yhtälö!! Onko kellään selitystä tälle??? Uhmaa mun mielestä kyllä ihan jo fysiikankin lakeja...

Virkkuukärpäsen puraisu

Vaikka puoli vuotta hujahti lähes ompelematta, ei se onneksi tarkoita aivan puolta vuotta täysin käsitöitä tekemättä! Kankaat vaan vaihtuivat langoiksi ja ompelukone kesällä virkkuukoukuksi, talvella myös neulepuikoiksi. 

Nuorinkin kummityttöni konfirmoitui kesällä, ja se oli loistava motivaattori viimeistellä kesken oleva virkkuutyö. Tapanani kun on ollut muistaa kummilapsiani vauvan tilkkupeiton lisäksi konfirmaation tai opinahjosta valmistumisen yhteydessä peitolla, jonka olen koonnut joko ommellen tilkkutäkiksi tai isoäidinneliöitä virkaten torkkupeitoksi. Suojaksi heille ajoittain melko kylmää maailmaan vastaan <3

Tänä kesänä siis kaivoin vihdoin esille vaatehuoneessa pitkään odotelleen korillisen mustavoittoisia, mutta silti ah niin riemunkirjavia isoäidinneliöitä. Ajattelin niiden riittävän peittoon. Paloja heinäkuun helteissä parvekkeen pöydälle asetellessani huomasin kuitenkin virkkuukoukun jossain välissä vaihtuneen, ja lopputuloksen olevan läjän kahta eri kokoa olevia lappusia!!!

No, aikani asiaa ihmeteltyäni ja vähän myös harmiteltuani pinosin laput kahteen kekoon koon mukaisesti, ja järjestelin niistä sommitelmat yhden sijasta kahteen torkkupeittoon. Lisää oikeankokoisia paloja tarvitsin yhteensä vain reilut 10 kappaletta, joten aika vauhdilla nämä kaksi pientä torkkupeittoa sitten tässä vaiheessa työstöä valmistuivat. Harmistuskin tuli poispyyhkäistyksi valmiiden lahjojen kääriytyessä niin konfirmaatiojuhlaan päivänsankarille meneväksi kuin toisen palatessa vaatehuoneeseen odottamaan seuraavaa lahjottavaa päivänsankaria.

Peittojen reunoihin virkkasin pylväillä kaaria, "pumpuloita" tuomaan lisää pehmeyttä ja hempeyttä lopputulokseen. Yllä oleva peiton pakkasin lahjakassiin ja otin mukaan konfirmaatiojuhlaan. Sieltä se lienee lennähtänyt neidon mukaan jo kotiinsa Saksanmaalle. 

Alla olevassa kuvassa näkyy tuolloin vielä keskeneräinen peitto nro 2, johon puuttuvia paloja virkkailin kesäiltaisin parvekkeella Martti Suosalon äänikirjaa kuunnellen. Siinä samalla syntyi ajatus peiton tulevasta saajastakin, toisesta suuresta Suosalo-fanista. Torkkupeitot teen aina 7 veljestä -langoista, ja tässä vaiheessa eloa pääsen niihin välillä jo käyttelemään blokin alkuperäisen ajatuksen mukaisesti myös jämälankoja, mutta kyllä suurin osa edelleen on ihan tiettyyn työhön hankittuja lankoja. Samat sävyt asettelen usein kulkemaan kulmittain reunasta toiseen. 

Hyvään virkkausvauhtiin päästyäni toin myös Villa Mörskällä sadepäivien ratoksi virkkaamani "lappuset" (30*30 cm) kotiin todeten että kasassahan oli jo kolmannes oikein isosta torkkupeitosta. Oranssi-vihreäsävyisten neliöiden kaveriksi virkkasin vaaleanvihreitä lappuja ja muutaman tummemmankin vihreän lapun vauhtiraidaksi peiton kulmaan. Samaisella tumman vihreällä virkkasin kiintosilmukoilla neliöiden reunat, ja sitten yhdistelin palat toisiinsa. 

Onneksi tämän työn aikana helteinen kesä oli jo muuttunut viileäksi syksyksi, koska peitto oli melkoinen lämmike sylissä ihan jo vaan vasta yhdisteltyinä pötköinä. Reunahuolitteluiksi muutamat kierrokset pylväitä virkkaillessa pidinkin jo suosiolla työn sylin sijaan omalla penkillään vain kulloinkin työstössä olevan kohdan soljuessa sormien läpi. Valmiin peiton koko on kahta mustapohjaista suurempi, n. 160*190 cm.

Tummanvihreän seiskaveikan sävyn nimi on "Kuusikko". Myönnän tehneeni sävyvalinnan pitkälti nimen perusteella, koska mielessä pyöri kuusiaitojen ja kuusikkojen keskellä paljon aikaansa viettävä potentiaalinen lahjansaaja. Myös viinivalinnat teen usein etiketin tai nimen perusteella, joten samalla logiikalla valikoitui nyt sitten lankakin. 

Onko sulla vastaavia hassuja tapoja? 

Jos, niin jaa toki meidän muidenkin iloksi, kenties käyttöönotettavaksikin.

Slava Ukraini siksakaten

Syksyn mittaan tein paluun Tilkkuterapia-ryhmäämme. Puolen vuoden tauko tuntui pitkältä, vaikka välissä olinkin vähän viikonloppukurssitellut. Mutta koska kotona yksin ei tule nykyään ommeltua juurikaan mitään, ei ainakaan tilkkutöitä, niin ompelutauko oli todella poikkeuksellisen pitkä.

Kausi käynnistettiin sik-sak -blokin opettelulla. Opettajamme oli lähettänyt meille etukäteen kuvan ihanan värikkäästä työstä, mutta omaa tilkkuloodaa ennen kurssia penkoessa kaivelin mukaani kovin rajallisen värivalikoiman. Syystä jota sitten taas kerran kurssilla itsekseni ihmettelin...

Väreikseni oli mukaan valikoitunut keltaisen, sinisen ja valkoisen pohjan omaavia kankaita, joista sitten melko nopeasti tulikin mieleen surullinen sotatila idässä. Työ saikin jo ennen valmistumistaan nimekseen meistä monien huulilla ja mielessä pyörineen tervehdyksen Slava Ukraini!

Kuten aina silloin kun ompelemaan lähtiessä ei käyttötarkoitus ole vielä selvillä, muodostui tästäkin harjoituksesta pussukka. Itsestään selvä asia, tai meistä useammallekin tilkkuterapialaiselle suorastaan jo rutiini. Vitsailemmehan me toistuvasti sillä ettei ikinä voi omistaa liikaa pussukoita. Viis siitä vaikka valmista pussukkaa välillä hilloaisi parikin vuotta kaapissa, niin aina sille käyttöä löytyy ennemmin tai myöhemmin.

Kuvanottoon hyödynsin hetkeksi esiin pilkahtaneen auringonvalon siinä määrin nopeasti, että vasta kuvaa katsoessa huomasin tuon pienen langanpätkänkin tulleen ikuistetuksi. No, tiedoksi kaikille: se on nyt siirretty roskikseen :)

Vasenkätisenä pussukan takapuoleksi mieltämällä (sinänsä siis aivan identtisellä) puolella sik-sak erottuu vielä selvemmin valkopohjaisten kankaiden kuvioiden ollessa siellä vaaleammat. Näyttää mun silmiin paremmalta, joten joutunen opettelemaan vetskarin aukomista toisellakin kädellä...

Tämän pinnan kokoaminen oli hauskaa aivojumppaa. Melko ruosteisesti aivot tuntuivat tähän käynnistyvän, mutta kun kahdesta kaitaleesta muodostuvia blokkeja alkoi pöydälle asetella, niin johan alkoi homma vihdoin hahmottua hitaammallekin hämäläiselle. Niin vinolta kuin alla oleva työ näyttääkin, niin ihan oiva kankaanpalanen siitä taas muodostui muotoonsa ommeltavaksi.

Koska muutamia blokkeja jäi ylimääräisiksi, ja päätin että tällä kertaa en ala niiden ympärille kokonaista uutta täkkiä rakennella, ompelin ne vaaleaan vuoriin vauhtiraidaksi. Kysyjälle en tietenkään näin asiaa ilmaisisi, vaan kertoisin tuonkin pikantin yksityiskohdan näperrelleeni vain ja ainoastaan viimeistelyn ilosta... Uskois ken tahtois! Metrivetoketjun vetimeen kiinnitin pätkän nauhaa, joka ompelukoneen kuvan lisäksi kertoo sen olennaisimman taas tästäkin työstä: Love to sew.

Tuoksunsa vuoksi aikoinaan parvekkeen pöydälle siirtämäni, ja siellä tahallisesti kuivahtaneet kultapiiskut ovat kuvassa somisteena, vaihtoehtona Ukrainan kansalliskukalle auringonkukalle, jonka hehkein kukkimissesonki on meillä juuri päättynyt. Valmiin pussukan kanssa kotiin fillaroituani saikin sitten uutisista lukea taas lisää surullisia asioita itäisen naapurin mielipuolisista toimista, mutta vihdoin viimein myös alamaistensa reagoinneista herran tempauksiin. Ehkä se tästä taas iloksi muuttuu. 

Tai siis muuttuu kyllä!