16.7.14

Ei saa kertoa!


Kavereille sitä että isi ja äiti eroavat, koska se leimaa lapset kakkosluokan kansalaisiksi, eikä isi sitten kehtaa enää tavata lasten ystävien ja luokkakaverien vanhempia.

Naapureille sitä että isi onkin hupsheijaa vaan muuttanut omaan kotiin. Piti vastata kysyjille että "osa tavaroista on jo viety uuteen kotiin".

Äidille iltaisessa ikävöintipuhelussa että tokana iltana isin uudessa kodissa iltapala käytiin nauttimassa isin uuden naisystävän kanssa.

Kenellekään missään tapauksessa tuon uuden rakkaan sukunimeä, jottei naisen miehelle paljastu vielä isinkin nimi.



Jösses mitä kulissia muksut joutuvat pitelemään ja mitä shaissea minä nielemään. Eikö se riittänyt että aviomieheni lomaili juuri yli viikon tuon naisen kanssa eikä "päässyt" vastailemaan lasten puheluihin, mun viesteistä puhumattakaan? 

Onko tälle loppua? Kertoisivat nyt jo sille toisellekin perheelle mikä on tilanne, niin saisi kahden perheen hylätyt jämät aloittaa elämänsä jälleenrakennuksen ilman turhia jännitteitä. Ei luulis olevan liikaa pyydetty, mutta tuntuu silti olevan.

18 kommenttia:

  1. No huh huh. Miten aikuinen mies voi noin taantua.. Ei jaksa järki ymmärtää.

    Mutta voimia sinulle ja superhalaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei jaksa ei, eikä tajuta että tää on nyt mun elämää kun lähes 20 vuotta mies oli unelmien prinssi ja yli15 vuotta maailman paras isi. Niin lasten kuin mun mielestä.

      Kiitos ja kiitos!

      Poista
  2. On sille loppu, eihän tuo voi kauan jatkua. Aika isot taakat on pienille harteille laskettu kaiken muun lisäksi. Onneksi heillä on sinut. Voimahali!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sille on loppu, tai toivottavasti löydämme sen tilan jossa emme anna moisten juttujen heilautella eloamme. Kiitos, kaikki halit tulevat nyt niin tarpeeseen!

      Poista
  3. Ei, ei ja EI saa lasten harteille laskea tuommoisia taakkoja ja ohjeita, mitä saa kertoa ja kenelle ja minkälaisin sanakääntein ja muokkailuin. Ei pienten koululaisten eikä teini-ikäisen harteille. Eikä sinun! Hitsinvitsi kun menee hampaat irveen ja kädet nyrkkiin tuommoisesta. Grrrr.
    Hali totisesti täältäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei saisi ei! Kädet nyrkissä ja sormet silmien repimisharalla vuoronperään täälläkin on ajoittain oltu :(. Kiitos halista :)

      Poista
  4. Sietämätöntä, että aikuinen ihminen voi olla noin itsekäs ja ajatella vain omaa etuaan. Ahdistavaa. Kylä lasten täytyy saada puhua asioista ihan niin kuin ne on ja kertoa sen mitä haluavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahdistavaa, sitä tämä tosiaan on! Kun ei meinaa uskoa, ja sitten uskoo ettei pahempaa enää voi tulla vastaan, ja uusi isku muksahtaa aina kun on hetken ollut jo parempi olo :(

      Poista
  5. Anonyymi17/7/14

    Voi että, voimia! Eihän tuommoisesta salailuhommasta tule yhtään mitään :( halauksia <3 t. Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, voimia ja haleja tarvitaan nyt!

      Poista
  6. Anonyymi17/7/14

    Voi ristinkiesus...

    Ihan kun se asia muuttuisi venyttämällä yhtään miksikään sen kauniimmaksi.

    Ihan kun kukaan aikuinen (tai yli kuusivuotias) ei osaisi laskea 1+1+1 siinä vaiheessa kun isi sitten onkin muuttanut pois ja kainalosta löytyy uusi nainen. En ihan usko että luokkakavereidenkaan vanhemmille menee läpi jos koittaa sitä uutta esitellä vanhana, että tää se oli, muistatte varmaan väärin vaan...

    Jos ollaan niin yhdessä että uusi kumppani esitellään omille lapsille niin kyllä se juttu siinä vaiheessa on julkista kaikin puolin. Ei ole lasten asia osallistua tuollaisten leväperäisyyksien peittelyyn, ei niin millään tavalla.

    Herää vaan ajatus että mitä näiden kyyhkyläisten suhteesta jää jäljelle kun ei enää ole tälläistä salailun jännitystä maustamassa? Jos salailu kerran on niin kivaa että sitä pitää jatkaa vaikka kaikki jutun lähimmät kärsijät jo tietävät mikä on kupletin juoni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Anonyymi18/7/14

      Kahdeksan hengen uusioperhearki voi kyllä puhkaista äkkiä sen kuplan että tässä on ihanaa aikaa vain meille kahdelle. Ja salarakkaan sukunimen salailu ja se ettei hänen perheelleen ole viitsitty kertoa kuulostaa siltä, että sen puolen äijä ei välttämättä ota uutista kovin hyvin vastaan. No, siinähän suhde lujittuu kun pääsee tappelemaan lapsista ja rahoista....tai sitten ei.

      Saako udella sen verran että saiko miehesi ihan itse sentään suunsa auki vai jäikö kiinni jonkin mutkan kautta? Ihan käsittämätöntä touhua. Ja sitten vielä yleisesti syytellään että naiset on niitä jotka hormonipäissään tekee typeriä päätöksiä, vaikka useammin olen kuullut tarinoita siitä että mies on ihastuksissaan pistänyt päreiksi liittoja kuin toisin päin.

      Poista
    3. Jättäytyi kiinni eli vastaili kysymyksiini, kun ei jaksanut enää salailla tuolloin 5 kk kestänyttä suhdetta.

      Poista
    4. Anonyymi18/7/14

      Alkaa kyllä olla usko ihmiskuntaan koetuksella.

      Voimia tilanteeseen, ei voi kun ihmetellä miten joku aikuinen ihminen päästää pettämisen tuohon pisteeseen että kuukausien jälkeen vasta saa suunsa auki.

      Poista
    5. Ei kuulemma ollut helppo kertoa :D. Kiitos, voimia tarvitaan!

      Poista
    6. Anonyymi19/7/14

      Ei hele...no selitys se tietty tuokin vaikka ontuu pahemmin kuin kolmijalkainen ravihevonen.

      Voisin vielä vinkata erosta jo selvinneen yh:n blogin, kyllä elämä löytää ne uransa :)

      http://kasvuntarinoita.blogspot.fi/

      Poista
    7. Mielenkiintoisia kirjoituksia, kirjauduin ja paneudun.

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)