Kuivaa leipää ja herkkutöhniä

Olen innostunut hapanjuurileipien, tai oikeastaan -sämpylöiden leivonnasta. Harvase viikonloppu tulee pyöräytettyä pellillinen hedelmäisiä ja siemenisiä lämpimäisiä pitkiä aamuja juhlistamaan. Edellisiltana tekemäni taikina kun on yön aikana kohonnut, joten aamulla vain pyöräytän sämpylät valmiiksi ja panen uunin lämpiämään  maksimikuumuuteeen juuri koiruuden aamu-ulkoilutuksen pituiseksi ajaksi, ja kotiin palatessamme nakkaan herkut paistumaan pellille.

Niin hyvisiä herkkuja kuin ne tuoreena ovatkin, jää aina muutama herkkusämpylä pyörimään peltiloodan pohjalle arjen koittaessa, eikä ne silloin maistu enää herkuilta. Niinpä olenkin päätynyt viipaloimaan loput pari kolme sämpyä ohuiksi viipeleiksi, joiden annan kuivahtaa leikkuulaudalla tai kulhossa itsekseen korppumaisiksi suupaloiksi.

Ne kun sitten päällystän erilaisilla tahnoilla, tai töhnillä kuten me sanomme, niin johan on tarjoilua valmiina niin joulunalustan glögittelyihin kuin vuodenvaihdoksen skumpille.

Töhnäpohja tuntuu olevan aina sama ja moneen otteeseen hyväksi havaittu. Hyväksi sen tekee sekä maku että valmistuksen helppous. Pohjaan sekoitan

(Lidlin mietoa) aiolia

kovaksi keitettyjä munia

pippurirouhetta ja 

purjosilppua

kalaisaan töhnään sitruunamehua

ja joskus wasabiakin nökäreen

lisäksi panen joko

lämminsavulohta

silliä

katkarapuja tai

tonnikalaa

toimii varmasti myös

kinkulla tai 

vegeillä,

ei ole vaan meillä vielä testattu.

Munat ja lisukkeen (pl. ravut) hieron haarukalla pienen pieneksi ja purjon silppuan lähes tähtipölyksi. Tai ainakin kärsivällisyyttäni lähes koettelevan pieneksi. Sekoitan kaiken keskenään, kuorrutan sämpyläviipaleet (tai isompaan nälkään ruikkarit / rapeaksi paahdetut vaaleat viipaleet) töhnillä, ja ripottelen päälle vielä lisää purjosilppua, persiljaa tai tilliä. Nautin. Mahdollisen ylijääneen töhnän heitän seuraavana päivänä pikalounaaksi pastan päälle. Nautin uudelleen.

Kylmää nannaa

Olen viime aikoina lueskellut Maria Boreliuksen kirjoja hiljaisen tulehduksen välttelemisestä. Miten estää ja vähentää sitä viidellä keinolla, joista yksi on ruokavalio. Josta siis tulee karsia mm. valkoiset viljat, lisätyt sokerit ja transrasvat. Lisäksi kofeiini, alkoholi ja maitotuotteetkin olisi hyvä mimimoida. Teoriassa enemmän kuin selkeää, käytännössä... niin tuota ööh...

Viime viikon torstain (22.10.2020) HS:n ruokaliitteessä oli houkutteleva täyteläisen kahvijogurttijäätelön resepti. Aamukaffia hörppiessä repäisin sen printistä irti pöydänkulmalle pyörimään ja viikonlopun ruokaostoslistaakin muutamalla aineella täydentämään. 

Homma oli niin superhelppo ja lopputulos erityisen maukas, että jaan ilosanomaa täälläkin. Meillä kun tätä on ehditty tehdä jo kahdesti... Neljän tunnin pakastuajan huomasin riittämättömäksi, parempi varata tuplat jotta sai muotoilla kauniita palloja kulhoihin.

Tårta på tårta tai ihan vaan päällisiksi rouhin 70-prosenttista tummaa, mantelista ja sokeritonta suklaata sekä lisää manteleita. Funktionaalisia elintarvikkeita, slurps... Makukokemus on jotain lähes tajunnanräjäyttävää, ainakin mulla tää toimii niin kahvisuudessaan ja sopivasssa happamuudessaan.

Maitoa ja kahviahan tämäkään herkku ei alun listasta sulje pois, mutta sokerit ja transrasvat kyllä. Miten sitä sanotaankaan; step by step ja vauvanaskelin uutta kohden. Tällaista syöden erittäin helppo edetä ;) Kokeile vaikka!

Vanha herkku

 Kyllästy kokkaamaan "aina samaa",

pyydä lapsilta ruokatoiveita ja

saa muistutus erilaisista herkuista

joita tuli "aina ennen" tehtyä.

Nyhtöleipä.

Hiilaritankkausta herkullisimmillaan.

Leivät ristikkoviilloille,

viiltoihn purkillinen aurinkokuivattuja tomaatteja liemineen,

loput basilikat partsilta silpuksi ja

pari mozzarellamöykkyä viipaloituina.

Uunissa 175 asteessa vartti,

pienen pieni hetki jäähdyttelyä ja 

herkku sormin nyhtäen ääntä kohden 

nautiskelevassa hiljaisuudessa. 

Maanantai-ilta

Lenkin jälkeinen nälkä ja 

jääkaapissa viikonloppuvieraan jäljiltä valkoviiniä.

Siitä se sit lähti.

Pannulle vettä ja suolaa kiehumaan,

muutama kourallinen kuivattuja sieniä ja

risottoriisit sekaan.

Humpsautus kasvisliemijauhetta,

pari pyöräytystä pippurimyllystä ja

luraus valkkaria

Viipale kirnuvoita ja parmesaanilastuja säästelemättä.

Maistelua ja toinen loraus valkkaria,

purkinpohjallinen ruohosipulisilppua.

Kolmas lorautus viiniä kauniiseen lasiin,

pari kauhallista risottoa lautaselle

ja radiosta Taiskan Mombasa.

Maanantai-ilta, ex tempore juhlailta ❤️

Omavaraista

Tänä kesänä grilliin on päässyt usein omat osterivinokkaat, jotka palstalta haettuani olen muovipussissa hölskytellen marinoinut oliiviöljyllä ja soijalla, ja sitten kipannut grilliin hetkeksi kypsymään.

Kesäkurpitsojenkin vihdoin pukatessa laarissa satoa olen kokkaillut niitä pannulla sienien kanssa. Sekaan on päätynyt myös iso nippu ruohosipulia pienenä silppuna. Lämpimään seokseen olen välillä murustellut fetaakin, käännellyt ja herkutellut. 

Itsekasvatetun ruoan nauttiminen on jotenkin kovin palkitsevaa, tuntuu että aromitkin ovat aivan erityisen herkullisia, onhan satoa hoivannut jo pidemmän tovin ennen nautiskelua.

Parvekkeellakin kasvaa isossa altakastelevassa ruukussa kesäkurpitsa. Hieman jännittää jaksaako se pukata satoakin vai vain lehteä ja kukkaa. No, ovathan nekin jo iloja kun homman on aloittanut siitä siemenen tuuppaamisesta multaan. 

Palkitsevaa ja terapeuttistakin joka tapauksessa.

Marenkia ja marjoja

Viime vuosina leipominen on jäänyt koko ajan vähemmälle, mutta koronakevät toi muutoksen siihenkin. Koska oli aikaa ja koska teki mieli herkutella. Tänä kesänä olen pyöräytellyt jo useammankin kakun marengilla ja marjoilla höystettynä. Äidin ja ystävättären syntymäpäiviä juhlistin Brita-kakuilla, joissa voisen sokerikakkupohjan päälle leivotaan myös marenkikerros. Kermavaahdon sijaan olen lusikoinut väliin ja päällekin vaniljavanukasta ja marjoja.

Mökkiherkuiksi olen paistellut aivan perussokerikakkupohjia. Neljän munan  kakkupohja olen puolittanut kahteen herkkuhetkeen. Kakkupohjan olen kostuttanut punaisella marjamehulla ja punaisista karviaisista keittämälläni hillolla. Hillon päälle olen lusikoinut seosta, jonka olen sekoitellut pikarillisesta vaniljarahkaa ja parista desistä vaniljakastiketta, tahnan päälle ripotellut tuoreita marjoja.

Sitten on tullut maregin vuoro. Olen ostanut valmiita levyjä, jotka yleensä myydään kahden levyn pakkauksissa. Yhdestä pohjasta ja yhdestä paketista siis kaksi kakkua :). Levyn päälle taas kerros vaniljaseosta, kauden marjoja ja kukkia. Voin vakuutttaa että on hyvää ja helppoa! Kaikki on mennyt ja kiitosta tullut makean herkun raikkaudesta. 

Kesän ihana maku tämäkin, vaikka kuva ei 

kakkua enää kauneimmillaan esitäkään :)

Pihlajaista pääsiäistä!

Tämä pääsiäinen jää mieliin erittäin erilaisena, vaikka mämmi ja suklaamunat nytkin ovat kuvioissa. Samaa mutta silti niin erilailla kuin ennen ja toivottavasti taas jatkossa. Viikkojen kotonaolo ja hektinen työ pistävät päätä Päivistä sekaisin; eilen vietin jo tovin Helatorstaita Kiirastorstain sijasta.

Tämän Pitkäperjantain  aloitin paistamalla erilaiset kuin ennen -tyyliset aamiaislämpimäiset meille. Resepti on somessa pyörivä Sikke Sumarin helppo sämpyresepti, jota voi tuunailla mieleisekseen. Tein taikinan illalla jääkaappiin valmiiksi, ja hölskäytin siihen pihlajanmarjamurua römpsäyksen. Oranssi muru antoi hauskaa pääsiäisväriä taikinaan, ja tuoksu lämmintä sämpyä halkaistessa oli jotain aivan superia, slurps!

Aurinkoista ja herkullista pääsiäistä meille kaikille❣️

Kystä kyllä ja jämiä uuteen uskoon

Miten sitä aina varaakin jouluksi aivan liian paljon syötävää, vaikka kuinka kuvittelee viisastuneensa aiemmista jouluista? Tänä vuonna syömingit olivat vielä entistä pienemmät, koska ruokakunnan vahvuus on vähentynyt, ja joulua juhlittiin useassa valmiissa pöydässä. Ehkäpä se sekoittikin kokin laskelmat tai ainakin suunnitelmat..? Lisäksi tonttumuori muisti meitä painavalla leivonnaiskassilla joulun alla.

Lapsuudessani jouluruoat kokattiin kolmasti; pikkujouluksi, varsinaiseksi jouluksi ja vielä vuodenvaihteen juhlapöytäänkin. About koko setti, OMG! Tätä nykyä moinen ei käy mielessäkään, ja kieltämättä ajatus jouluruokien popsimisesta vuoden vaihteessa tuntuu jo suorastaan ahdistavalta kun jämiä on mussuttanut läpi välipäivien. Tähänkin on tarvittu mielikuvitusta avuksi.

Laatikot olen höystänyt kermalla notkeaksi, tunkenut samaan vuokaan ja kuorruttanut parmesaanilla sekä chilillä maustetuilla, paahdetuilla pähkinöillä. Pähkinät rouskuvat hauskasti suussa, mutta kyllähän lanttu- ja porkkanalooda silti aika itseltään maistuvat. Hyvä yritys kuitennii.

Tapaninpäivä meni meillä blineillä ja kaloilla. Lohta ja mätiä sekä muita höysteitä olin varannut puolelle komppanialle, ja illalla lapset pyrähtivät toisaalle loman viettoon. Siinä sitten olin kaloineni. No, graavit limellä ja korianterilla maustetut lohiviipaleet oli helppo pakata muutamiin rasioihin ja nakata pakkaseen, josta kaivella leivänpäällysherkuiksi tammikuun mittaan kalanhimon taas koittaessa. 

Ravut ja mädit sen sijaan olivat kertaalleen sulatetut, joten niitä tuli syötyä urakalla. Saaristolaisleipää olin leiponut parikin settiä niin lahjoiksi kuin omiksi herkuiksi, joten mätiä sipulilla ja smetanalla sekä kurkuilla kuorrutettuna tuli leviteltyä useasti leipien päälle. Leipiä löytyy vieläkin jääkaapista. Onneksi ovat säilyvää sorttia, sillä nyt alkaa olla kiintiö täynnä sitäkin herkkua toviksi. Tillinen rapuskagen paistui munien ja sinihomejuuston kanssa herkulliseksi lounasmunakkaaksi, ja loput siitä herkusta kippautui kasvissosekeittoa pyöristämään ja sattumia tarjoilemaan.

Itsetehdystä piparitaikinasta lasten leipomat piparit tekivät kauppansa jo ennen joulua, mutta kaapissa pyöri myös valmiskamaa, jota kukaan ei poskeensa pistellyt ennenkuin murustin keksit jälkkäriksi piparirahkan ja vaniljavaahdon kanssa. Jouluinen pappilan hätävara rakentui Kastehelmeen hauskaksi herkuksi.

Valmiiksi sopivan homeiset juustot ja kohtuudella kotiin kertyneet konvehdit eivät ole ”ongelma”, vaan kotona valmiina olevia herkkuja vuodenvaihteen juhlistamiseksi. Ruokakaupasta selviää tällä kertaa kevein kantamuksin, huh huh!

Joulumätöissä hedelmävatiin jäi ruskistumaan banaaneja ja rypistymään avocadoja. Koska pyrin välttämään hävikkiruoan syntymistä kaikin tavoin, päätyivät nekin vadista smoothiekannuun piimän, kaurahiutaleiden ja marjojen kaveriksi. Ai että maistui hapan, mustaherukkainen ja raikas herkku ihanalle joulumättöjen päälle. Sellaisilla makunautinnoilla taas uuteen vuoteen ja vuosikymmeneen!

Rattoisaa vuodenvaihdetta ja onnea tulevaan vuosikymmeneen! Itse aion sen elää mennyttä paljon onnellisemmissa merkeissä 💕

Pihlajapurua

Sitäpä hyvinkin surruuttelin tässä yhtenä iltana ilokseni. Villa Mörskältä olin pihapiirin pihlajista kerännyt terttuja, ja karkeasti perannut ne uunipannulle kuivumaan kaasujääkaapin päällysen lämpöön.

Muutaman viikon jääkaapin lämmössä kutistuttuaan vuoan sisällön sai mökillä kipata muovipussin pohjalliseksi, ja kotona pussin sisällön edelleen kaataa surisuttimeen parilla painalluksella puruksi jauhautumaan.

 

 

Korillinen pihlajanmarjaterttuja kutistui purkilliseksi pihlajanmarjapurua, ja pääsi nyt jääkapin päällisen sijaan jääkaapin ylähyllylle odottelemaan aamuja tahi iltoja jolloin sitä ripsautellaan C-vitamiinirikasteeksi smoothie-kannuun. Saas nähdä maistuvatko paremmalta juomassa näin kuin pakastettuina... Hope so!!

Hyödynnätkö sinä pihlajanmarjoja jollakin tavalla?

Keittelin kirkasta

Loppukesän perinteisiin puuhiin meillä kuuluu Louhisaaren juoman, eli Marskin shampanjan valmistus. Yleensä olen tehnyt sen työläästi siskonsa reseptin mukaisesti hiivalla niin huoneenlämmössä kuin kylmässä käyttäen, ämpäristä toiseen siivilöiden ja päälle pullottaen.

Näin tein jälleen tänäkin vuonna ensimmäiset noin 25 litraa. Koska juomalla kuitattiin kesäjuhlien onnittelumaljatarjoilut, oli myös kulutus äkillistä ja lapset juhlien päälle jo suorastaan huolissaan juomanlopun riittävyydestä heidän herkkunaan.

Lehtiä meillä kyllä riittää, sillä pitkälti toistakymmentä mustaherukkapuskaamme kasvavat parillakin plantaasilla, mutta simankäyttäjän viitseliäisyys joutui koetukselle pelkästä ajatuksesta ottaa homma uusiksi. Lapsia halusin kuitenkin juomalla helliä ja lelliä...

Niinpä keräsin Ränchillä käydessä vielä muovipussillisen terhakoita lehtiä oksien kärjistä. Keitin huushollin suurimman padallisen vettä kiehuvaksi. Nakkasin pussillisen lehtiä, viipaloidun sitruunan ja puoli pussia sokeria pataan ja annoin liemen tekeytyä vuorokauden verran huoneenlämmössä.

Siivilöin, pullotin ja pakastin. Nautittaessa sekoitamme kolmanneksen herukkamehua ja kaksi kolmannesta kivennäisvettä keskenään. Näin juoma on helpon teon lisäksi myös hiivatonta, sitruunahapotonta (vaihtoehto hiivalle) ja takuuvarman kirkasta. Kauniin kullankeltaista ja kuplivaa herkkua.

Suosittelen!

Päivän piristäjä, jääkahvi

Tyylistä päiväkaffeella ei tarvitse tinkiä edes mökillä! Mörskällä pressopannussa tekeytynyt kahvi jäähdytetään tarkoitukseen hankitussa jääkahvipullossa shamppanjacoolerissa, ja sekaan hölskäytetään purkillinen vaniljasåssia. Jääpaloja ei pakkasettomalla (pl. talviaika...) mökillä ole, eikä kukaan kahvinjanoinen niiden perään siellä kyselekään.

Piristävän kylmäksi jäähdytetty juoma kaadetaan tukevan kauniisiin kristallilaseihin, ja nautitaan aurinkoisella pihalla suurella antaumuksella. Tulevan viikonlopun pirskeissäkin tätä juomaa on tarjolla, silloin jäiden kanssa mutta ilman ihania kristalleja.

Simppelin suussasulavaa

salladia mökin päädyn lavasta

vuohenjuustoa ja mozzarellaa jääkaapista

pähkinöitä ja balsamicoa kaupasta 

villivattuja mökin nurkalta

ei kauaa vanhennut lautasilla

tiskit hoitui vadissa ja

kesätuuli kuivatti ne

<3

THE raparperipiirakka

Tulipahan testattua maapähkinävoiraparperipiirakan lisäksi myös se kesän kuumin raparperipiirakkaohje, eli sieltä sun täältä vastaan putkahteleva Maisemakahvilan raparperipiirakka. Piirakan tarina on hauska; itsekin tekisi mieleni kesätyöllistyä kahvilanpitäjäksi joka sormet jauhoissa leipoisi herkkuja tarjolle. Tällä kertaa leivoin kuitenkin ihan vain itselle ja herkkubeballeni.

Kolmikerroksinen raparperiherkku on ihanan mehevä ja riittoisa, sekä hurjan helppo valmistaa. Siihenhän viittaa jo reseptin kehittäjäkin, joka totesi sen laiskuuttaan tällaiseksi väsänneen:

muruseos:

8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl ruokasoodaa     

2 tl vaniljasokeria

250 g sulatettua voita tai margariinia

pohjataikina:

noin ½ muruseoksesta

2 dl piimää

1 kananmuna

täyte:

1 l raparperipaloja, omenaa tai marjoja

2 tölkkiä (2 x 250 g) maitorahkaa

2 dl sokeria

3 kananmunaa

3 tl vaniljasokeria

pinnalle:

noin ½ muruseoksesta

Sekoitin ensin muruseoksen kuivat aineet keskenään. Vaalea sokeri oli vähissä, joten sen käytin täytteeseen, ja muruseoksen tein fariinisokerista, joka antoi hauskan ruskean sävyn leivonnaiseen. Muruseokseen lisäsin voisulan. Jaoin seoksen kahteen kulhoon, pohjaa varten varasin 2/3 ja päälliseen 1/3. Lisäsin pohjataikinaan piimän ja munan. Levitin seoksen leivinpaperilla peitetylle uunivuoalle.

Päälle ripottelin taas 2 oikein tuhtia (hei kuka näitä oikeasti mittailee litroina??) raparperinvartta pieneksi pilkottuna. Sekoitin rahkan, sokerit ja munat. Kaadoin seoksen rapskujen päälle ja ripottelin pinnalle muruseoksen. Paistoin piirakkaa 175-asteisen uunin alaosassa noin 45 minuuttia.

Ohjeessa kehotettiin nauttimaan tämänkin herkku vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa, mutta hyvin luisti kurkusta alas niin uunilämmin kuin jääkaappikylmä rahkatäyte ilmankin lisukkeita. Laskin sen varaan että rahkan maitoproteiinit neutralisoivat nyt raparperin oksaalihapot, ja oikein hyvältä maistui näinkin. Ehkä parhaimmalta haalean lämpimänä, jääkaappisäilytys kun vähän latisti tai tiivisti muhkeaa leivonnaista.

Nyt pakataan herkut ja murut fillareille, hurautellaan Jussin juhlintaan ja samalla myös lomallelomps. Metsäpalovaroitus jättänee aattona kokon sytyttämättä etelässä, mutta Kivinokassa tunnelmaa tahdittaa ihana Dallapé yhtä ihanan Jaakko Selinin juontaessa juhlan ja meikädaamin myydessä makkaraa ja kahvia nälkäiselle ja janoiselle juhlakansalle.

Tervetuloa mukaan kinkereihin!

Raparperia maapähkinällä

Bongasin jokunen aika sitten HS:sta lupaavanoloisen maapähkinävoiraparperipiirakan, joka piti ehdottomasti testata, koska raparperiaika ja koska maapähkinävoi lapsen suuri herkku. Hesarin versio on vege, itse sovelsin siitä sopivan normin meidän herkkusuidemme makuun.

Jo paistovaiheessa kotiin levisi mielettömän ihana tuoksu maapähkinävoin sulaessa uunissa. Kypsä piirakkakaan ei ehtinyt vuoassa kauaa vanheta, vain juuri sen verran maltoimme antaa sen jäähtyä että suun palovammoilta vältyimme.

Pilkoin 2 roisia raparperinvartta pieniksi paloiksi. Sitten valmistin päällysmurusteet sekoittamalla ainekset keskenään käsin.

75 gr margariinia

1 dl sokeria

½ tl vaniljasokeria

2 valtavan kukkua rkl maapähkinävoita ja

2 dl venhäjauhoja

Pohjaan sekoitin kuivat aineet keskenään, nesteet keskenään ja sitten kääntelin kumpaisetkin yhteen.

5 dl vehnäjauhoja

2 dl sokeria

3 rkl perunajauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

½ tl suolaa

1½ dl rypsiöljyä ja

3 dl kauramaitoa

Isoon uunivuokaan (n. 2/3 normipellistä) asetin paperin ja painelin pohjan paikoilleen, levittelin raparperit päälle ja ripottelin muruseoksen päällimmäiseksi. Paistoin 175 asteessa noin kolme varttia, joka lasten mielestä oli aivan liian kauan, koska ohjeessa mainittiin vain 35 minuuttia. Halusin kuitenkin nauttia piirakkani kypsänä ;). Muruseos oli niin nami, että tämän raparperiherkun kanssa ei edes kaivannut vaniljakastiketta raparperin happoja neutralisoimaan. Hammaspesua lähinnä kaipasin tovin päästä...

Tätä täytyy tehdä kesän mittaan toistekin!

Horttasoossi

Pyöräilin palstalle keräilemään korillisen pientä ja puhdasta vuohenputkea. Kotona leikkelin isolla veitsellä saaliin pieneksi silpuksi ja pakastin siitä suuren osan isossa muovipurkissa, jugurttiämpärissä, josta jatkossa aina tarpeen tullen rouhaisen pari desiä huurteista horttaa pannulle tirisemään tai kulhoon taikinaan sekoittumaan.  

Nyt pari desiä silppua päätyi öljyiselle pannulle paistumaan muutaman murskatun valkosipulin kynnen kanssa. Hetken hämmentelin niitä keskenään, sitten nakkasin perään purkillisen paseerattua tomaattia ja toisen maustettua (tällä kertaa piparjuurella) tuorejuustoa, sekä lorauksen kauramaitoa tomaattin makua pyöristämään. Pasta kypsyi kattilassaan kastikkeen kupliessa pannulla. Lisukkeeksi juustoraastetta soossin päälle.

Lapset kutsuin ruokapöytään huhuilemalla syömään rikkaruohoja. Odotin mielenkiinnolla vastausta tai vastaanottoa ruoalle. Sanaakaan ei teineiltä kuulunut ruohon syömisestä ja kumpikin santsasi toisenkin annoksen. Menestys oli siis suurempi kuin jauhelihakastikkeen kanssa.

Pian pitäisi päästä hakemaan taas seuraavaa kopallinen ja edelleen ämpärillinen pakkaseen, koska nyt villiyrtit ovat parhaimmillaan. Palstailussa tosin on sekin erinomainen puoli, että uutta horttaa on tarjolla läpi kasvukauden, koska vanhaksi venähtäneen voi vetää matalaksi ruohonleikkuun merkeissä, ja viikon päästä on taas tuore sato poimittavana aina uudelleen ja uudelleen melkeinpä pakkasiin saakka.

Mikäli vuohenputki on vielä jäänyt ravintona vieraaksi, niin kukkapenkkien riiviöstä ja ikiriesasta voi tulla ystävä kun sen höystää herkulliseksi ruoaksi. Yrttitarhan tietopankki perustelee villiyrttien käyttöä näin:

"Luonnonyrtit ovat usein myös ravintoarvoltaan parempia kuin vastaavat viljellyt kasvit. Esimerkiksi nokkosen ja voikukan lehtien vitamiini- ja kivennäispitoisuudet ovat selvästi suuremmat kuin pinaatin ja salaatin. Toisaalta läheskään kaikkien yrttien ravintosisältöä ei ole vielä tutkittu. Yrtit ovat muiden kasvien tapaan hyvin vesipitoisia, vähärasvaisia ja näin ollen vähän energiaa sisältäviä. Niissä on runsaasti suoliston toiminnan kannalta tärkeitä kuituaineita.

Monet yrtit ovat keruukelpoisia jo varhain keväällä -aikana, jolloin viljeltäviä kasveja vasta kylvetään maahan. Keruuaika riippuu kuitenkin kasvista ja käyttötarkoituksesta. Yrtit ovat puhdasta ruokaa, kun niiden keruussa noudatetaan keruupaikoista annettuja ohjeita. Keräämällä yrttejä voi pienentää omia ruokamenojaan ja toisaalta hankkia lisätuloja. Jos kahvin ja teen sijasta käytetään yrttijuomia, saavutetaan myös kansantaloudellista säästöä.

Yrttien keruu on virkistävä harrastus, jossa hyöty ja huvi yhdistyvät. Se lisää luonnontuntemusta ja tarjoaa luonnollisen liikuntamahdollisuuden. Monia luonnonvaraisia kasvejamme voidaan verrata kaupassa myytäviin mausteyrtteihin, joista suuri osa on Välimeren maiden luonnonkasveja."

Mitäpä tuohon enää muuta lisäämään tai kommentoimaan, monta hyvää syytä lähteä horttailemaan. Yhden pienen varauksen tosin jätän itselleni; kahvista en luovu. Ainakaan vielä.

Munat ruukussa

... tai noh, munankuoret :D... Oonkohan täällä muistanut hehkuttaa kanamunan, ja tällä kertaa nimenomaan munankuoren hienouksia? Meillä kuoret ovat kautta aikojen päätyneet mökeillä kompostiin kalkitsemaan maata ja istutuksia, eikä kuoria ei ole enää toviin viskattu kotonakaan biojätteeseen, vaan kerätty omaan ruukkuun.

Ruukussa aikansa kuivahtaneet kuoret muussaa kevyesti nyrkillä survaisten hienommaksi ja matalammaksi säläksi, jonka ruukun täytyttyä kippaan parvekkeella parkissa olevaan kuorikassiin.

Kassin fillaroin maan keväällä sulettua Villa Mörskälle ja viereiselle marjafarmille. Siellä sitten viljelykset kevätlannoitettuani tallon kassia saapasjalalla nautinnollisesti rapinaa jalkain alta kuunnellen, ja viskelen lannoitteen päälle vielä munankuorisilpun antamaan todella ravinteikasta ja pitkävaikutteista kalkitusta kasveilleni.

Kun kotona vielä asusteli salilla lihaksia kasvatteleva nuorukainen, oli munankulutus aivan eri sfääreissä kuin tätä nykyä. Silloin raahasin monta kennollista luomumunia tuottajalta kotiin kuukausittain, ja kuoria kertyi huimat määrät. Nykyään pärjäämme ihan kaupan normiannilla, joten kuoria ja kalkkia kertyy pienemmin ja hitaammin, mutta ajan mittaan kuitenkin riittävästi.

Uskon kuorisilpun myös pidättelevän, tai ainakin hidastavan penteleen etanoita, jotka vaanivat lehtivihreitäni siellä sun täällä. Naapurifarmarit eivät vielä ole kommentoineet munitettuja tiluksiani, mutta mielelläni jaan tarvittaessa tämän loistavan kalkitusvinkin teidän lisäksi heillekin. Ainakin jos sattuvat asiasta kysäisemään. Ihan noin vaan nyt mennä kaikille munajuttuja hehkuttelemaan...

Jollet jo keräile kuoria viljelyksillesi, niin vielä ehtii aloittaa kasvukautta odotellessa :)

Suupielet mädissä

Viime viikonlopuksi luvattu valkoinen kurittaja vetenä / räntänä / kinostuvana pakkaslumena muutti esikoisen kanssa viikolla sovittua treffiplääniä. Bulevardille Ekbergin aamiaiselle könyämisen sijaan sovimme blinilounaasta omassa kotona. No, lunta ei tullutkaan luvatun mukaisesti, mutta vettä sitten kyllä reippaasti, joten suosiolla nautimme pitkän lounaan runsaasti herkutellen, jälkkäriksi varaslähdön Runebergin päivään ottaen, ja päälle vielä parin tunnin lautapelisession taktikoiden. Siinä ajassa ehti sadekin laantua, joten koteihinsa palaileva nuoriso sai liikennöidä kuivin jaloin.

Blininälkämme poiki tietenkin parhaillaan olevasta sesongista ja siellä sun täällä tarjolla olevista herkuista. Edellisenä viikonloppuna olimme aurinkoisena pakkaspäivänä kävelleet rantoja pitkin Kruununhaasta Jätkäsaaren päähän, ja matkalla pysähtyneet Hietalahteen Merimakasiinin bliniviikoille.

Vuosikausia asuin aivan ravintolan läheisyydessä parissakin osoitteessa, mutta silti sisälle en ollut vielä päätynyt. Kokemus olikin sangen positiivinen yllätys, jonka blinit kruunasivat! Palvelu oli nopeaa, ympäristö viihtyisä, blinit isoja ja rapeita ja niiden esillepano aivan ihastuttava.

Tuo viikonloppu meni kyllä muutenkin valmiissa pöydissä syöden. Perjantaina töiden jälkeen naisporukka kokoontui juhlimaan yhden meistä synttäreitä tapasten äärelle Sokoksen Casa Largoon. Sieltä Partasuu nouti minut matkaansa, ja jatkoimme treffi-iltaan kaksin. Lasit herkullista punaviiniä nautimme Kauppatorin laidalla italialaistyylisessä Vaelsassa, ja nälän tyydytimme Kasarmitorin laidalla lempiravintolassani, rennon kansainvälisessä Kukossa, The Cock'issa.

Lauantaina kävelimme pyryssä Hakaniemen halliin Soppakeittiön maukkaalle ja runsaalle bouillabaisselle, ja sunnuntaina oli sitten vuorossa ne Merimakasiinin blinit mereneläväisine päällysteineen. Varsinainen kalaviikonloppu siis, koska jo perjantaina Kukossa kumpikin pisteli lohta naamaansa salaatissa ja bowlissa. Kohta meille taitaa kasvaa evät... 

Varsinainen ulkonasyömisviikonloppu myös; en muista koska olisin kotikulmilla nautiskellut kolmen päivän sisällä viiden ravintolan anteja!! Kun tuohon vielä lisää perjantaisen lounaan työpaikkaravintolassa, niin päästäänkin ravintoloiden osalta jo lukuun kuusi!

Merimakasiinista inspiroituneena aloitin jo aamupäivällä vohveliblintaikinan teon Henri Alénin reseptin mukaisesti. Viidelle syöjälle riitti kaksinkertainen annos hyvin, siitä tuli 12 tuhtia plättyä. Paistan muuten nykyään blinit aina tuplavohveliraudalla, niin helppoa se on vs. pannulla ährääminen!

 

Edellisen viikonlopun esillepanosta intoutuneena jätin punasipulit ja suolakurkut pilkkomatta perinteisen tavan mukaisesti pieneksi, ja ladoin renkaita ja pölkkyjä lautaselle. Graavilohi oli tällä kertaa limemarinoitua ja uutena päällysteenä oli savulohi. Katkarapuvartaat korvasin voissa paistetuilla ravuilla kulhosta tarjoiltuna, ja myös smetanan ja mädit jätin tarjolle omiin astioihinsa.

Alimmainen kuva on "lavaste", koska se on napsaistu jo aiemmalta pelikerralta. Tuolloin pelille tuli kestoa neljä ja puoli tuntia, se venyi pitkälle aamuyöhön ja lauta oli punaisenaan hotelleja, kun 2 sinnikkäintä olivat korvanneet kaikki talonsa kalliilla hotelleilla, joihin toinen toistaan houkuttelivat. Peli päättyi tasapelisopimukseen, kun eivät väsymykseltään enää jaksaneet laskea omaisuusmassojaan :). Itse konkurssin jo alkuyöstä tehneenä iloitsin siitä että vuosia vanha peli taas kaivautui esiin, ja innosti moiseen mittelöön melkoisine ääniefekteineen.

Viime viikonlopun peliä seurailin sivusta huvittuneena ja ihastuneena kuunnellen jargonia, joka lähti kahdesta hetken lakia lukeneesta, yhdestä bisneksessä vuosikausia marinoituneesta ja taloustaitavasta teinistä. Vieläkin naurattaa se kieli ja ne lukuisat tavat ilmaista diplomaattisemmin se että just nyt oon pa.

Kyllä viikonloput sitten ovat ihan mun parasta aikaa <3

Sunkin myös?

Kualiluatikkoo, slurps!

Silppusinpilppusin ja hämmensin Onnelin kaalipäivityksen innoittamana talven ensimmäisen kaalilaatikon uuniin tekeytymään. Kovasti kiitollinen olen siitä että kaali lähes kaikissa muodoissa maistuu perheelle erinomaisesti, onhan sekin suomalaista superfoodia parhaimmillaan.

Aiemmin olen tehnyt laatikon lihaliemeen ja kiinteyttänyt kananmunalla, siirapin olen pirskottanut pinnalle väriä tuomaan. Nyt muokkasin Onnelin käyttämää reseptiä miellyttämään punaisen lihan välttelijöideni makunystyröitä tällaiseksi:

1 keräkaali ("perattuna" painoi 1,6 kg)
9 dl vettä
n. 2tl merisuolarakeita
1 pss (225 gr) Elovena Muru Kaurajauhista
3 sipulia
pari rouhaisua mustapippuria
½ tl valkopippuria
3 dl puuroriisiä
spruuttaus (...pari rkl..?) siirappia

1 prk (2dl) ruokakermaa

Suikaloin kaalin ja Onnelin ohjeistamana haudutin sen suolavedessä pehmeäksi. Lisäsin kaalikattilaan käyttövalmiin Kauriksen ja pilkotut sipulit, maustoin. Sekoittelin sekaan riisin, siirapin ja kerman. Kaadoin seoksen voideltuun, isoon uunivuokaan ja paistoin 175 asteessa tunnin. Nostin höyryävänä pöytään ja tarjosin lisukkeena isoäidin kirpsakkaa puolukkasurvosta. 

Mikä makunautinto meillä olikaan parina lumituiskuisena päivänä lautasillamme, slurps vaan yhä edelleen! Kerma ja siirappi olivat loihtineet laatikkoon superihanaa toffeista makeutta ja pehmeyttä. Tästä lähtien teen kaalilaatikkoni aina näin, seuraavan kerran kukaties jo ensi viikolla. Tai viimeistään sitä seuraavalla :)

Metrolla metsään

Entisessä elämässäni oli kaksikin mökkimaastoa, joissa kumpaisessakin vakiintuneet "omat" sienipaikkani. Tiesin minne suunnata kun koppaan mieli mustatorvisieniä, ja minne taas katsella ukonhattujen haussa. Suppilovahverot löytyivät tietyn kuusikon luota, ja siellä odotteli tuttu kanto jolle istua ja vain poimia koppa täyteen.

Sitten kumpikin mökkimaasto muuttui ex-mökkimaastoikseni ja aloitteleva sienestäjä minussa oli hukkateillä. Kun samaan syssyyn meni auto pepun alta, vietinkin muutaman vuoden vain haikailleen sienimetsiin. Surkutellen osaani ja tiedostaen että Nuuksioon pääsisi bussilla ja mökin takana aukeaa upea, harvinainen aarniometsä. Mutta tiesin myös niissä käyskentelevän laumoittain muutakin väkeä, joten lähtemättä jäi. Muuten niissä kyllä vierailin, mutten kertaakaan kopan ja veitsen kanssa.

Harrasteluopistoni Etelä-Helsingin kansalaisopisto, alias ETKO ja tutummin Toimela, järjesti tänä syksynä ohjatun sienikurssin Rastilassa. Mainoksen nähtyäni ilmoittauduin viivana mukaan. Niin kovasti kaipasin ohjausta metsään menosta metrolla ja vajavaisten sienitietojeni kartuttamista.

Kurssinvetäjänä toimi aurinkoisen leppoisa ympäristöalan monitoimimies Tuomas Lilleberg. Häneen ja toimintaansa voi tutustua nettisivujensa https://www.ninjosanto.com/ kautta. Tuo ninjo santo tarkoittaa muuten pyhän pojan / lapsen lisäksi myös sieniä :)

Hämmästykseni ja ehkä pieni noloutenikin oli suuri, kun huomasin kuinka kätevästi metroasemalta pääsi suoraan metsään. Lentokoneella ja junalla olin kyllä osannut rinkkaa raijata tuntureiden juurille ja vaellusreittien varrelle, mutten metrolla mennä kotikaupunkini metsiin! Nyt olin radan vieressä, keskellä lähiötä ja silti niin syvällä metsässä, wau!

Tavoitteena retkellä oli siis oppia menemään julkisilla kulkuvälineillä lähimetsiin ja opetella ohjeistuksen mukaisesti 2 uutta sientä / vuosi. Ensimmäisenä uutena tuttavana kohdalleni osui limanuljaska. Sienen nimeä olin vuosia käytellyt muussa yhteydessä, joten se jäi heti mieleen. Myös sienen tunnusmerkit ovat niiiiin selvät (limainen tumma lakki ja keltainen jalan alaosa) ettei varmasti ole pelkoa tämän opin unohtamisesta!

Ohraisemmin kuitenkin kävi toisen uuden "oppimani" sienen kanssa. Senkin nimi on hyvin sientä, tai sen lakin jauhomaisuutta kuvaava. Ei kuitenkaan lainkaan yhtä hyvin mieleenjäänyt kuin limanuljaska... Help, anyone, tunnistatko ja virkistätkö muistiani tästä kolmen tähden ruokasienestä, kiitos?!? Jauhovalmuska vai ihan joku muu..? Alla olevissa kuvissa lakin jauhopilkut eivät valitettavasti näy enää niin selvästi sienen pyörittyä puoli päivää kopassa muiden löytöjeni kanssa.

Tulipahan siis todettua sangen konkreettisesti kuinka ylikuormittuneet tai muuten turvonneet aivoni ovat taas tätä nykyä, kun kahta uutta nimeä ei mahtunut päähän samana päivänä :(. No, tulen palauttamaan nimen mieleeni ja silloin voin todeta oppimistavoitteiden toteutuneen, koska julkisilla metsään menon kynnys madaltui kertaheitolla! On ollut suorastaan typerää olla menemättä! Myös mökkimaaston otan haltuuni sienikopan kanssa, silläkin etten enää kehtaa myöntää muuta!

Uusien tuttavien lisäksi opin periaatteet joilla erotella maitiset rouskut ryöpättäviksi ja hapertuvat haperot pannulla paistettaviksi. Myös kärpässienilajikkeita osaan nyt tunnistaa paremmin, aiempi tuntemus kuin rajoittui vain punaiseen ja valkoiseen.

Koriini päätyi myös komeita ja myrkyllisiä siitakesieniä, jotka Tuomas ennen metsästä poislähtöä ystävällisesti nakkeli takaisin maastoon pannulleni päätymisen sijaan. Vahva ymmärrys myrkkysienien huonosta tuntemuksestani toimi kimmokkeena etsiä käsiini uusi ja kehuttu sieniopas seuraavia reissuja silmälläpitäen. Olen saanut aiemman sienestysoppini kirurgilta, joka jaotteli antamansa teorian kahteen osaan: 1) opettele kaikki myrkkysienet ja 2) kerää vain sieniä jotka tunnet... Tämän jälkeen hän vei minut metsään ja opetti tunnistamaan ruokasieniä :)

Uusien juttujen lisäksi aurinkoisessa metsässä tuli vastaan muutama kourallinen tänä vuonna vielä toistaiseksi harvinaiseksi jäänyttä suppilovahveroa. Saaliin silppusin lautaselle kuivahtamaan ennen kuin tölkitän sen hellankulmalle odottelemaan kastikkeisiin pääsyä.

 Mitens sun saaliit?