5.2.19

Suupielet mädissä

Viime viikonlopuksi luvattu valkoinen kurittaja vetenä / räntänä / kinostuvana pakkaslumena muutti esikoisen kanssa viikolla sovittua treffiplääniä. Bulevardille Ekbergin aamiaiselle könyämisen sijaan sovimme blinilounaasta omassa kotona. No, lunta ei tullutkaan luvatun mukaisesti, mutta vettä sitten kyllä reippaasti, joten suosiolla nautimme pitkän lounaan runsaasti herkutellen, jälkkäriksi varaslähdön Runebergin päivään ottaen, ja päälle vielä parin tunnin lautapelisession taktikoiden. Siinä ajassa ehti sadekin laantua, joten koteihinsa palaileva nuoriso sai liikennöidä kuivin jaloin.

Blininälkämme poiki tietenkin parhaillaan olevasta sesongista ja siellä sun täällä tarjolla olevista herkuista. Edellisenä viikonloppuna olimme aurinkoisena pakkaspäivänä kävelleet rantoja pitkin Kruununhaasta Jätkäsaaren päähän, ja matkalla pysähtyneet Hietalahteen Merimakasiinin bliniviikoille.


Vuosikausia asuin aivan ravintolan läheisyydessä parissakin osoitteessa, mutta silti sisälle en ollut vielä päätynyt. Kokemus olikin sangen positiivinen yllätys, jonka blinit kruunasivat! Palvelu oli nopeaa, ympäristö viihtyisä, blinit isoja ja rapeita ja niiden esillepano aivan ihastuttava.


Tuo viikonloppu meni kyllä muutenkin valmiissa pöydissä syöden. Perjantaina töiden jälkeen naisporukka kokoontui juhlimaan yhden meistä synttäreitä tapasten äärelle Sokoksen Casa Largoon. Sieltä Partasuu nouti minut matkaansa, ja jatkoimme treffi-iltaan kaksin. Lasit herkullista punaviiniä nautimme Kauppatorin laidalla italialaistyylisessä Vaelsassa, ja nälän tyydytimme Kasarmitorin laidalla lempiravintolassani, rennon kansainvälisessä Kukossa, The Cock'issa.

Lauantaina kävelimme pyryssä Hakaniemen halliin Soppakeittiön maukkaalle ja runsaalle bouillabaisselle, ja sunnuntaina oli sitten vuorossa ne Merimakasiinin blinit mereneläväisine päällysteineen. Varsinainen kalaviikonloppu siis, koska jo perjantaina Kukossa kumpikin pisteli lohta naamaansa salaatissa ja bowlissa. Kohta meille taitaa kasvaa evät... 


Varsinainen ulkonasyömisviikonloppu myös; en muista koska olisin kotikulmilla nautiskellut kolmen päivän sisällä viiden ravintolan anteja!! Kun tuohon vielä lisää perjantaisen lounaan työpaikkaravintolassa, niin päästäänkin ravintoloiden osalta jo lukuun kuusi!

Merimakasiinista inspiroituneena aloitin jo aamupäivällä vohveliblintaikinan teon Henri Alénin reseptin mukaisesti. Viidelle syöjälle riitti kaksinkertainen annos hyvin, siitä tuli 12 tuhtia plättyä. Paistan muuten nykyään blinit aina tuplavohveliraudalla, niin helppoa se on vs. pannulla ährääminen!

 
Edellisen viikonlopun esillepanosta intoutuneena jätin punasipulit ja suolakurkut pilkkomatta perinteisen tavan mukaisesti pieneksi, ja ladoin renkaita ja pölkkyjä lautaselle. Graavilohi oli tällä kertaa limemarinoitua ja uutena päällysteenä oli savulohi. Katkarapuvartaat korvasin voissa paistetuilla ravuilla kulhosta tarjoiltuna, ja myös smetanan ja mädit jätin tarjolle omiin astioihinsa.


Alimmainen kuva on "lavaste", koska se on napsaistu jo aiemmalta pelikerralta. Tuolloin pelille tuli kestoa neljä ja puoli tuntia, se venyi pitkälle aamuyöhön ja lauta oli punaisenaan hotelleja, kun 2 sinnikkäintä olivat korvanneet kaikki talonsa kalliilla hotelleilla, joihin toinen toistaan houkuttelivat. Peli päättyi tasapelisopimukseen, kun eivät väsymykseltään enää jaksaneet laskea omaisuusmassojaan :). Itse konkurssin jo alkuyöstä tehneenä iloitsin siitä että vuosia vanha peli taas kaivautui esiin, ja innosti moiseen mittelöön melkoisine ääniefekteineen.

Viime viikonlopun peliä seurailin sivusta huvittuneena ja ihastuneena kuunnellen jargonia, joka lähti kahdesta hetken lakia lukeneesta, yhdestä bisneksessä vuosikausia marinoituneesta ja taloustaitavasta teinistä. Vieläkin naurattaa se kieli ja ne lukuisat tavat ilmaista diplomaattisemmin se että just nyt oon pa.


Kyllä viikonloput sitten ovat ihan mun parasta aikaa <3
Sunkin myös?






6 kommenttia:

  1. Kyllä, viikonloput on parhaita. Kiitos ravintolavinkeistä, Kukko ainakin pitää testata :)

    VastaaPoista
  2. Makoisa weekend ollut sinulla :) Se on kyllä oikeasti kumma että kun Helsingissä asuu sitä ei kaikkialla käy. Ikäni olen täällä taapertanut ja edelleen on monen monta paikkaa missä ei ole tullut käytyä. Lautapelit rokkaa!Meillä rummikub tällä hetkellä pöydällä ja sitä kyllä tulee pelattua vaikka ei olisi viikonloppukaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä! Onneksi tuli käveltyäkin liometrikaupalla joka päivä, niin tasapainottui tilanne :) Oon useasti huomannut että jos joku on liian lähellä ja helposti saavutettavissa, se jää helposti "kaukomatkailun" jalkoihin. Jatkossa pitää entistä enemmän tehdä kävellen koettuja elämyksiä! Ihanaa että teilläkin lautapelit rulettaa <3

      Poista
  3. Aikamoinen kulinaristinen viikonloppu! No tässä kun palautan oman viikonlopun mieleen, huomaan syöneeni la ja su kaikki ateriat aamiaisesta alkaen ravintolassa, tosin laivalla ja lahden eteläpuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh heh, sitähän se reissaaminen aika pitkälle on!

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)