10.10.18

Metrolla metsään

Entisessä elämässäni oli kaksikin mökkimaastoa, joissa kumpaisessakin vakiintuneet "omat" sienipaikkani. Tiesin minne suunnata kun koppaan mieli mustatorvisieniä, ja minne taas katsella ukonhattujen haussa. Suppilovahverot löytyivät tietyn kuusikon luota, ja siellä odotteli tuttu kanto jolle istua ja vain poimia koppa täyteen.

Sitten kumpikin mökkimaasto muuttui ex-mökkimaastoikseni ja aloitteleva sienestäjä minussa oli hukkateillä. Kun samaan syssyyn meni auto pepun alta, vietinkin muutaman vuoden vain haikailleen sienimetsiin. Surkutellen osaani ja tiedostaen että Nuuksioon pääsisi bussilla ja mökin takana aukeaa upea, harvinainen aarniometsä. Mutta tiesin myös niissä käyskentelevän laumoittain muutakin väkeä, joten lähtemättä jäi. Muuten niissä kyllä vierailin, mutten kertaakaan kopan ja veitsen kanssa.


Harrasteluopistoni Etelä-Helsingin kansalaisopisto, alias ETKO ja tutummin Toimela, järjesti tänä syksynä ohjatun sienikurssin Rastilassa. Mainoksen nähtyäni ilmoittauduin viivana mukaan. Niin kovasti kaipasin ohjausta metsään menosta metrolla ja vajavaisten sienitietojeni kartuttamista.


Kurssinvetäjänä toimi aurinkoisen leppoisa ympäristöalan monitoimimies Tuomas Lilleberg. Häneen ja toimintaansa voi tutustua nettisivujensa https://www.ninjosanto.com/ kautta. Tuo ninjo santo tarkoittaa muuten pyhän pojan / lapsen lisäksi myös sieniä :)

Hämmästykseni ja ehkä pieni noloutenikin oli suuri, kun huomasin kuinka kätevästi metroasemalta pääsi suoraan metsään. Lentokoneella ja junalla olin kyllä osannut rinkkaa raijata tuntureiden juurille ja vaellusreittien varrelle, mutten metrolla mennä kotikaupunkini metsiin! Nyt olin radan vieressä, keskellä lähiötä ja silti niin syvällä metsässä, wau!


Tavoitteena retkellä oli siis oppia menemään julkisilla kulkuvälineillä lähimetsiin ja opetella ohjeistuksen mukaisesti 2 uutta sientä / vuosi. Ensimmäisenä uutena tuttavana kohdalleni osui limanuljaska. Sienen nimeä olin vuosia käytellyt muussa yhteydessä, joten se jäi heti mieleen. Myös sienen tunnusmerkit ovat niiiiin selvät (limainen tumma lakki ja keltainen jalan alaosa) ettei varmasti ole pelkoa tämän opin unohtamisesta!


Ohraisemmin kuitenkin kävi toisen uuden "oppimani" sienen kanssa. Senkin nimi on hyvin sientä, tai sen lakin jauhomaisuutta kuvaava. Ei kuitenkaan lainkaan yhtä hyvin mieleenjäänyt kuin limanuljaska... Help, anyone, tunnistatko ja virkistätkö muistiani tästä kolmen tähden ruokasienestä, kiitos?!? Jauhovalmuska vai ihan joku muu..? Alla olevissa kuvissa lakin jauhopilkut eivät valitettavasti näy enää niin selvästi sienen pyörittyä puoli päivää kopassa muiden löytöjeni kanssa.


Tulipahan siis todettua sangen konkreettisesti kuinka ylikuormittuneet tai muuten turvonneet aivoni ovat taas tätä nykyä, kun kahta uutta nimeä ei mahtunut päähän samana päivänä :(. No, tulen palauttamaan nimen mieleeni ja silloin voin todeta oppimistavoitteiden toteutuneen, koska julkisilla metsään menon kynnys madaltui kertaheitolla! On ollut suorastaan typerää olla menemättä! Myös mökkimaaston otan haltuuni sienikopan kanssa, silläkin etten enää kehtaa myöntää muuta!


Uusien tuttavien lisäksi opin periaatteet joilla erotella maitiset rouskut ryöpättäviksi ja hapertuvat haperot pannulla paistettaviksi. Myös kärpässienilajikkeita osaan nyt tunnistaa paremmin, aiempi tuntemus kuin rajoittui vain punaiseen ja valkoiseen.


Koriini päätyi myös komeita ja myrkyllisiä siitakesieniä, jotka Tuomas ennen metsästä poislähtöä ystävällisesti nakkeli takaisin maastoon pannulleni päätymisen sijaan. Vahva ymmärrys myrkkysienien huonosta tuntemuksestani toimi kimmokkeena etsiä käsiini uusi ja kehuttu sieniopas seuraavia reissuja silmälläpitäen. Olen saanut aiemman sienestysoppini kirurgilta, joka jaotteli antamansa teorian kahteen osaan: 1) opettele kaikki myrkkysienet ja 2) kerää vain sieniä jotka tunnet... Tämän jälkeen hän vei minut metsään ja opetti tunnistamaan ruokasieniä :)


Uusien juttujen lisäksi aurinkoisessa metsässä tuli vastaan muutama kourallinen tänä vuonna vielä toistaiseksi harvinaiseksi jäänyttä suppilovahveroa. Saaliin silppusin lautaselle kuivahtamaan ennen kuin tölkitän sen hellankulmalle odottelemaan kastikkeisiin pääsyä.


 Mitens sun saaliit?


10 kommenttia:

  1. Kivan näköisiä sieniä paitsi nuo limanuljaskat. Minä taidan jättää sieniopinnot väliin ja kerätä vain sitä yhtä keltaista, jonka tunnen. En kaipaa minkäänlaisia yllätyksiä. Onneksi Tuomas otti sentään ne siitakesienet pois! : o

    VastaaPoista
  2. Vähän näyttäis kehnäsieneltä mutta vaikea kuvasta on määritellä kun ei ole enempää tuntomerkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan kehnä, sehän se oli, kiitos 👍. Jalan rengas oli kuvaa ottaessa jo irtoillut. Nyt päähänpänttäämään tuokin nimi 😊

      Poista
  3. Mun sienimetsällä käynnit jäivät mökkiosuudesta luopumisen myötä. On aikamoinen kynnys ajaa ihan vieraaseen paikkaan sieniä poimimaan. Eikä polveni ole metsässä samoiluun sopivassa kunnossa. Kanttarelleja olen ostanut syksyisin paikallisen fb-ryhmän kautta. Ovat olleet ihanan tuoreita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu juttu, se kynnys ajaa saatikka mennä julkisilla... Onneksi lähdin, nyt tulee mentyä jatkossakin! Hyvä että pysyt kanttarellien maussa muutoinkin 😊

      Poista
  4. Tuollainen opastettu sienestyshän on kiva! Isäni on ollut super sienestäjä ja hänen kanssaan olen käynyt metsässä. Nyt hän ei enää metsään kykene, joten sienestys on jäänyt kokonaan, harmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luopuminen menneistä iloista on tuskaa! Onneksi sitten on näitä muitakin vaihtoehtoja tilalle 😊

      Poista
  5. Just sanoin muutama viikko sitten tyhjin käsin metsästä tultuani, että ensi syksynä haluan mennä sienikurssille. Tunnen vain kanttarellin ja herkkutatin, ja ne ovat myös ainoat mistä osaan jotain valmistaa. ���� Syksy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli eikun kurssille! Voin lähteä mukaan lisäopintoja suorittamaan ;)

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)