Joulua kohti

Puhelimen Big Days -appi kertoo suosikkijuhlani olevan jo riittävän lähellä, aattoonkin enää vain 34 yötä! Tuoksuyliherkkä jouluimmeinen on siis uhmannut itseään, ja hankkinut kotiin hyasintin aukeilemaan. Vain yhden, mutta kuitenkin. Pari päivää naama tullee kestämään kukan aukeilemista, sitten se jo pääsee parvekkeelle tuomaan joulun tuntua sinnekin.



Pitkiä valkoisia kynttilöitä on polteltu jo ties monettako pakettia, paksujakin alkanut ilmestyä lipaston kulmalle ja soffapöydälle iltoja sulostuttamaan. Jouluradion asema jäi auki jo päivää ennen kanavan virallista aukeamista, eli heti kun koesoitot alkoivat taajuuksilta kuulua. Yksiväriset joulu- tai kausivalot ovat parvekkeella kestoripustuksessa läpi vuoden, päälle ne napsautin jo lokakuussa. Kärhöt olivat onneksi silloin jo lopettaneet kukintansa...



Viime joulu oli meillä kuuseton, vaikka kuusiallergikkojen joulupuu on ympärivuotisesti saatavilla kellarissa. Silloin en rankan syksyn päälle yksinkertaisesti vain jaksanut kanniskelu-, kokoamis-, koristelu- ja purkurumbaa parin tunnin vuoksi lasten viettäessä tuolloin joulunaikansa enimmäkseen toisaalla, ja meidän kotiinjääneiden nauttiessa joulunpyhistä mieluummin ulkosalla metsissä ja kallioilla, kuin keinokuusen juurella. 

Mun jouluonneni toi tuolloin kuusen sijaan se että lapsi sai nousta pyörätuolista jaloilleen, ja alkaa opetella kävelemään kolmannen kerran eläissään. No, itkua ja lähes parkua tuo jyrkkä päätökseni aikaansai siinä määrin, että lupasin lapsille tänä vuonna kuusen tulevan meille jo marraskuussa. Sanani pidin. Nyt saamme aamuisin kömpiä leppoisassa kuusenvalojen tuikkeessa kohden aamupalapöytää. Kuva on mustavalkoinen, koska kuusen värilliset valot näyttävät kuvassa toooodella riemunkirjavilta.

Viikonlopun aamupalapöytään on puuroriisit ostettu, kauden ensimmäinen kanelipuuro siis jo lähes maistelussa. Pianon päälle on kulkeutunut jo ensimmäinen adventtikalenteri, kuun vaihteeseen mennessä päällinen on yleensä täynnä erilaisia ihanuuksia, jotka vauhdittavat edelleen teinienkin ylösnousua pimeinä joulukuun aamuina. 

Pyhänä tapaan ystävän Ateneumissa joululaulelujen merkeissä, toisen ystävän seuraavana viikonloppuna Johanneksen kirkossa Cantores Minoreksen joulukonsertissa, ja perheen perinteiseen joulukonserttiin kokoonnumme Tuomiokirkkoon iltamyöhäsellä pari päivää ennen aattoa vielä kerran ihastelemaan kuopuksen laulantaa.

Joululahjoja on jo vähän hankittu, useita suunniteltu, ja tomerasti monille itse tehtykin. Mieli tekee aloittaa paketointipuuhat saman tien. Joulukorttilorua on riimitelty pitkin vuotta.

Glögiä ei vielä ole korkattu, se tapahtunee lähipäivinä virman pikkujouluissa. Taloyhtiön perinteiseen pikkujouluun olen kutsut askarrellut, ja ne rappuihin hyvissä ajoin kiikuttanut. Naapureiden aikuisväestöä armahdan; tonttuovi ei ihan vielä ole asentunut rappuun talon pikkuväen riemuksi. Kuulemma uloslähdöt tapahtuvat tonttuoviaikaan ripeästi, mutta ulospääsy ja kotiinpaluu on kovin hidasta pikkuisten partioidessa innolla Onni-tontun ovella 💕. Isompaa väkeä tohdin sentään jo hieman huomioida talvisemmilla kukilla ulko-oven pielessä.



Ensimmäinen tarjottu joulutorttu on antaumuksella nautittu, ja omien leivontaa jo neidin kanssa aikataulutettu. Neiti on myös vannottanut minua tekemään taas itse piparitaikinan. Itse olisin valmis luopumaan tästä jouluherkusta ja -perinteestä, mutta muksut eivät vielä, huoh...



Sinänsä hauskaa ja erittäin hellyttävää se piparileivontakin sotkuineen on, joten superihanaahan tää käsillä oleva aika on, nautitaan ja otetaan kaikki ilo irti joulunodotuksesta❣️