29.11.12

Vickan och Daniel

Ompelin aikoja sitten sinisistä ja keltaisista tilkuista pari tyynynpäällisten päällistä. Tilkkuterapiassa eräs tilkkukonkari oli saanut minut vakuuttuneeksi siitä että poimimalla vain tilkkuloodan pohjalta pienet, samansävyiset tilkut ja yhdistämällä ne toisiinsa, syntyisi kaunista jälkeä. Riittävän monta kertaa olin nähnyt hänen kauniita tällä tavoin syntyneitä tuotoksia uskoakseni asian. Ja nielläkseni syötin.


Mun kohdalla asia vaan oli ihan toisin! Vaikka kuinka yhdistin vain paria väriä, oli lopputulos aivan karsea! Ehdottoman, kammottavan, hirvittävän ruma tekele, joka hautautui kaappiin keskeneräisenä muhimaan pariksi vuodeksi.

Viime syksynä siivosin kangas-, tai oikeammin käsityötarvikekaappia, jonka ovi ei mennyt enää kiinni… Taisi ajoittua Lankamaailma-visiittiinkin tuo siivoilu… Anyhow, päätin antaa kyytiä keskeneräisille töille. Tilkuissahan kun hauskinta on se tilkkuilu, tikkailu ja valmiiksi työksi ompelu viimeistelyineen on niin puuduttavaa puuhaa!

Käsityökassiin lensi ja tilkkuterapiian kulkeutui mm. parit tyynynpäälliset, joista ne mun silmissä nätimmät ompelin ensiksi, ja nämä värikirjot jäivät roikkumaan. Ompelinpa välissä parit terapiatyötkin valmiiksi. Sitten päätin että minähän en hitto soikoon näitä enää kuskaile yhtä keskeneräisinä kotiin joulutauon ajaksi, ja panin Elnan laulamaan. Tikkauksia pintaan, kaunista kangasta taakse ja avot, pari tyynynpäällistä lisää oli putkahtanut tähän maailmaan.

 
Töitä tehdessä niihin ehti jo lähes kiintyä. Tai siis ei nämä vieläkään mun maun mukaiset ole, mutta eivät enää niin pahasti satu silmään kuin vuosi sitten. Pitäisi enää keksiä joku tyynyjen tarvitsija…  tai voinhan mä aina lähettää nämä Hagan linnaan vaikka hääpäivälahjaksi. Mitenköhän mahtaisivat istua Madden sisustusfilosofiaan?

Toisin kuin edellisten rästityynyjen kanssa näille oli nimi heti valmiina. Rinsessallista elämää suuren suuresti ihannoivana ihmisenä nimesin nämä tietenkin rinsessallisesti. Tosin aika äijämäinen nimivaihtoehtokin olisi ollut käytettävissä…Perheen nuorin, aivan ehdottoman salaa monarkisti poika kun huusi innoissaan Ruotsin kuninkaallisten häiden aikoihin että ”äiti, äiti, dickan o daaniel ovat telkussa!” Hihityksen loputtua tämä äiti oli aivan rinnus rottingilla; ei ollut monarkistinen kasvatus mennyt harakoille meitin perheessä, ei!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)