.JPG)
"... puhuu miehelle joka ei voi olla hänen aviomiehensä
- molemmat ovat aivan liian kohteliaita."
- molemmat ovat aivan liian kohteliaita."
Alice Munro kirjoitti novellikokoelman "Kallis elämä" vuonna 2012.
Kristiina Rikman suomensi sen vuonna 2013.
Mä luen ja ennen kaikkea elän sitä vuonna 2014.
Vietän tänään avioliittomme muistopäivää viimeiseksi jäävän,
kahdeksannentoista hääpäivän merkeissä.
Luulin etten tulisi koskaan etukäteen tietämään jonkun
hääpäivämme jäävän viimeiseksemme, vaan toisin kävi.
Lähetin aviomiehelleni onnitteluviestin. Viesti kyllä jatkui vielä
onnittelujen jälkeen, mutta kohteliaisuus loppui niihin.
Seuraavana lukulistallani on "Hyvän naisen rakkaus".
Löydänköhän mä itseni senkin sivuilta??
Siitä tulee ihmeellisesti hyvä fiilis, kun löytää itseänsä kirjoista, jotenkin lohduttaa. Heiiii tänään onkin hyvä päivä tehdä just sitä mitä huvittaa, lämpöä ja haleja <3 t. Anna
VastaaPoistaKiitos! Tänään on tosiaan tullut tehtyä just mitä huvittaa eli kaikenlaista kivaa ihanasta paisteesta nautiskellen :)
PoistaJee ihanaa :-)
PoistaOmituinen tilanne. Tiesiköhän exäsi jo aiemmin tämän tulevan päivän olevan teidän viimeinen hääpäivänne vai eliköhän hän vain kuvitelmissa että entinen elämä jotenkin lakkaa olemasta kun vaan riittävästi keskittyy siihen uuteen. Joskus jättäjät tuntuvat melkeinpä loukkaantuvan siitä että entinen puoliso tai elämä ei katoakaan savuna ilmaan tai edes kohteliaasti väisty takavasemmalle.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaSiskollani aivan sama tilanne, pahin ongelma mikä on lisääntynyt exän ja exän nykyisen pidon kanssa on, että pito on aloittanut tekstamaan ja syyllistämään siskoani kaikessa, lapsen kasvatuksessa ja kuinka paljon kumpikin hoitaa lasten menoja, hyvin rasittavaa. Onnex lapset alkaa olla niin isoja että hekin huomavat tämän narsistin touhut, kaikenlaista ikävää
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaToivottavasti ei, huomasiks että sain nimimerkkini kohdalle, kiitos avusta ja koska me aloitetaan sopimaan Rosalan matkaa :)
PoistaOi joo, niinpäs onkin! Toki tiesin kenen kanssa viestin, mutta enpä taas osannut ajatella millaista teknistä hienosäätöä olit harrastellut :). Onnea uuden oppimiselle!
PoistaAloitetaan matkasuunnitelmat pikimmiten! Syysretki syyskuussa? Elokuun viikonloput alkavat nyt olla ohjelmoidut...
Tiedän kyllä yhden eksä+nyksä parin jossa ovat alun shokkivaiheen jälkeen jopa ystävystyneet. Tosin tilanteen kehittymistä varmasti edsauttoi kummasti se, että ero oli tapahtunut yhteisymmärryksessä eikä nyksällä ollut asian kanssa mitään tekemistä. Eikä yhteisiä lapsia uuden puolison kanssa enää tullut ja edellisetkin alkoivat olla siinä vaiheessa jo niin isoja ettei kasvatus- tai muita keskusteluja ollut aiheellista käydä.
PoistaMielestäni uusiovanhempien pitäisi 99% pitää sorkkansa erossa ei-omien lasten käytännön asioiden hoitamisesta, jos jotain vinkumista on niin se pitäisi ensisijaisesti hoitaa puolison kautta eikä ruveta itse päsmäröimään. Lapset kun tuppaa olemaan aina se herkkä paikka ja eksä-nyksä suhteet muutenkaan ole niitä helpoimpia, joten miksi hankaloittaa asioita entisestään? Lasten menot taas ovat asia joiden jakautumisen luulisi menevän aika luonnostaan siinä suhteessa missä kummallakin vanhemmalla asutaan. Eivät tosin kaikki ole ihan samoilla linjoilla, tuttavapariskunnan etävanhempi ihan vakavissaan ilmoitti haluavansa osan yhden lapsen lapsilisistä, koska oli ostanut tälle lenkkarit. Vaikka siis ihan tapaamissopimuksissa luki että lapsilisät menevät lähivanhemmalle joka oli heistä kahdesta muutenkin se taloudellisesti heikomilla oleva osapuoli...
Ideaalitilanne ja tavoitetilahan tuo on että omat vanhemmat hoitaisivat omien lastensa asiat ja että kulutkin vielä jakautuisivat oikeudenmukaisesti. Mun mielestä se ei ole kiinni siitä missä lapsi eniten on, vaan vanhempien maksukyvystä. Kiitos vinkistä, pitänee huomata tuo lapsilisämainintakin tapaamissopimuksessa.
PoistaToivottavasti kirjat antaa sulle lohtua ja toivoa, ainakin mun ystäväni jolle on käynyt samoin kuin sulle nyt kesän alussa lukee ja saa lohtua ja ennen kaikkea voi samaistua .
VastaaPoistaKyllä ja kyllä, selkeyttävät myös ajatuksia kun tulee uusi perspektiivi asiaan tai lukee tutkimustuloksena jotain mikä vahvistaa oman maalaisjärkisen aatoksen asiasta.
PoistaHei Päivi!
VastaaPoistaOlen todella surullisena lukenut näitä "Päivityksiäsi" teidän tilanteestanne :(
Vaikea on uskoa koko asiaa, se ehkä liippaa liian läheltä ajatellen appivanhempiasi. Kuinka he muuten suhtautuvat tähän tilanteeseen? Saatko heiltä tukea ?
Olen jo kauan miettinyt sitä että mihin on kadonnut ihmisten solidaarisuus ja kunnioitus toisia kohtaan?
Ajatellaan vaan: "Heti mulle kaikki tänne" ja "Minä itte, muista viis" Ja sitä että miksi tällaisessa tilanteessa se jätetty osapuoli joutuu puolustautumaan kaikkea kurjuutta vastaan? Hänestä tehdään jutun roisto ja todistellaan itselle ja uudelle että oli ihan oikein lähteä kun se exä oli niin kauhea.
Tää jotenkin muistuttaa ihan koulu- tai työpaikkakiusaamista. Kiusattu joutuu puolustautumaan ja vakuuttamaan syyttömyyttään ja jopa vaihtamaan koulua tai työpaikkaa. Kiusaaja sen sijaan jatkaa kuin ei mitään olis tapahtunutkaan. Se on väärin!!!
No, se siitä mutta Miksi asioista ei osata keskustella ja yritetä korjata paremmaksi jos jotain on pielessä? Taitaa olla vaan helpompi lähteä karkuun ongelmia.
Anteeksi Päivi tämä paasaus ja filosofointi!
Toivotan sydämestäni Sinulle voimia ja jaksamista tässä kamalassa tilanteessa. Lämmöllä Merkku
Kiitos Merkku! Kamala shokki tämä on ollut yhdellä jos toisella taholla, mutta isovanhemmat ovat aivan upeana tukena niin lapsille kuin mulle oman surunsa keskellä.
PoistaSamanlaisia aatoksia olen pohtinut männä kuukausina ja päätynyt siihen että pahaa tehneet yrittävät lieventää omaa oloaan yrittämällä vyöryttää syytä omilta niskoiltaan pois. Sen voisi ymmärtää ja hyväksyä jotenkin, jos olisi aiemmin saanut palautetta / reklamointia itsestään, mutta nyt kun asioita huudetaan pää punaisena ja kädet täristen vasta siinä vaiheessa kun lohtutukea on kuukausikaupalla salaa varmisteltu ja senkin myötä alettu nähdä oma puoliso koko ajan vähemmän arvokkaana, niin en ymmärrä enkä hyväksy.
On vietävän surullista heittää niin paljon hyvää roskiin vain sen vuoksi että perheen yksi jäsen tekee itsekseen päätöksen asiasta eikä anna minkäänlaista mahdollisuutta muuttaa tilannetta niin että hänenkin olisi edelleen hyvä elää osana perhettä :(. Vielä en uskalla edes ajatella kuinka pitkään ja missä muodoissa tuo päätöksensä ilmenee lastemme elämässä vuosien varrella.