29.8.17

Sirpaleita

Lapsena yksi äidin muisto isästään, tuosta minulle täysin tuntemattomaksi jääneestä lempeästä miehestä teki lähtemättömän vaikutuksen: hyväntuulinen mies otti ja suuttui kerran perinpohjaisesti. Vihaa ei purettu vaimoon eikä lapseen, vaan teatteria harrastaneen ja rakastaneen miehen tyyliin teatraalisesti suuren ja kauniin posliiniastiaston pirskoutuessa seinää vasten. Eroa ei tehty kuppien, lautasten eikä soppakulhojen kesken, vaan kaikki meni! Monesti olen kuvitellut sitä luuposliinin ja kultareunusteisten sirpaleiden muodostamaa kasaa seinänvierustalla. Äidinisä tuntui ja tuntuu edelleen aikas coolilta!


Sittemmin olen tajunnut asian kulkevan suvussa, tai ainakin tehneen minuun valtavan vaikutuksen, näkyyhän se käytöksessäni nyt vuosikymmeniä myöhemmin. Eromyrskyn pyörteissä ohjeistin lapset panemaan käyttämänsä Villeroy&Bochit tiskikoneen sijaan roskiin. Sain osakseni kauhistuneita katseita ja painavan roskapussin, mutta pääsinpähän eroon edes jostakin kipeästä muistosta kääntämällä kivun hassuksi kuriositeetiksi.


Eilen aikaansain jättimäisen rakon sormeeni ja rasitusvamman peukaloon panemalla säpäleiksi korkean pinon posliinilautasia. Suvun tyylin vastaisesti en pirstonut niitä seinää vasten, vaan kaakelileikkurilla. Seinään heittely  tosin ei varmasti olisi aikaansaanut kipeää peukaloa ja tulehtunutta rakkoa...



Runksis-runksis vaan ja pino madaltui mosaiikkikurssilla kolmessa tunnissa melkoisesti. Alussa kuvioita ei saanut säästymään, mutta pian hoksasi tekniikan jota voiman lisäksi tämä laji edellytti, ja johan alkoi kertyä kasaa työstettävistä kasvikuvioista.




Vielä suurempana kasvoi läjä hylkyyn menevistä ja tarpeettomaksi jäävistä sirpaleista. Kaunis näky sinänsä, ja palkitsevaa oli roskaa pois heitellä. Tilkkuterapiassa on vuosien varrella oppinut jemmaamaan vähäisetkin tilkut tuleviin töihin, mutta nyt toimin ihanan toisin. Kuten ryhmän opettaja totesi lohdullisesti: "Kyllä maailmassa kierrätyslautasia riittää!" Omani olin hakenut Kierrätyskeskuksesta ja sen verran ison pinon ostin kerralla, että näistä syntyy parikin työtä.




Jo pitkään olen haikailut ja etsiskellyt pyöreää mosaiikkipöytää, mutta sellaista mieleistä ei etsinnöistä huolimatta ole osunut kohdalle. Niinpä sitten päätin tehdä sen itse. Syksyn harrastustarjonnassa tuli sopivasti vastaan vihertävä kierrätysmosaiikkikurssi kotikulmilla, joten saman tien ilmoittauduin mukaan.





Pöytäni rakentuu tummanvihreälle tarjotinpöydälle. Lautaset valitsin sillä perusteella että niissä kaikissa on kukka- tai kasvikuvioita. Teen siis itselleni mosaiikkipöydän lisäksi kukkapöytää ;). Nähtäväksi jää päätyykö tälle pöydälle koskaan ensimmäistäkään elävää kukkaa, vai keksinkö sille muuta käyttöä. Kanssaharrastelija totesi palasten korkeuserojen aikaansaavan sen että skumppalasi saattaa pöydällä kaatua. Kerroin etten koskaan laske lasia kädestäni ,ja skumppakutsujakin jakelen jatkossa vain ja ainoastaan saman lailla toimiville. Problem solved siis ennen kuin edes ilmeni.

Ensi viikolla leikkelen vielä lautasen tai pari, ja sitten pääsenkin liimaamaan ja edelleen kittaamaan pöytää taas valmiimmaksi. Millään ei malttaisi odottaa viikkoa, mutta käden toipumisen kannalta tuo viikko saattaa olla erittäin tarpeellinen pakkopaussi hommassa...




12 kommenttia:

  1. Pienistä palasista on onni kasattava! Sinulle tämä lause sopii täydellisesti. Onneksi et ole päättänyt tehdä vaikkapa taloa.

    VastaaPoista
  2. Tuosta tulee hieno. Ihan vihjeeksi: näin joskus telkkarissa portaikon, jonka seinät oli koottu tuollaisista pienistä kaakeli- ja lautaspaloista. Siinä vihje projektiksi, jos homma sattuisi "jäämään päälle".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mullakin on vakaa usko siihen että kiinnyn ja ihastun tähänkin työhöni 😊. Näin kuvan päällystetystä ulkorapusta, ja tajusin heti himoitsevani mosaiikkiportaikkoa... Hyvä syy pyrkiä takaisin omakotiasukiksi..?

      Poista
  3. Kiva postaus;) hymyilytti:)
    Ilmeisesti tuo astioiden viskely kuuluu määrätylle ikäluokalle?:) Muistan kuulleeni appiukolta tarinan isästään. Oli suuttunut jostakin ja kun ikkuna omakotitalossa oli ollut auki kun olivat ruokailleet niin vihapäissään oli heittänyt kastikeastian kastikkeineen ulos. Emäntä oli kuitenkin ollut melko nerokas ja heittänyt perunat perässä ja sanonut että siellä missä on kastike sinne kuuluu perunatkin. Tykkään tarinasta, ehkä siksi muistan sen aina vaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa "kuulla" että nostatin hymyn huulille! Huiman hauska tarina sullakin on muistelona tullut tietoon, fiksu emäntä!

      Poista
  4. Mahdottoman hieno! Täytyy varmaan alkaa lautasten keräys, haluan samanlaisen!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Voi tosiaan keräillä omia lautasia ja hajonneita sellaisia pikkuhiljaa sivuun, tai sitten voi kertarysäyksellä shopata ne kierrätyksestä 😉. Tää on hauskaa puuhaa, joten intoudu ihmeessä kans!

      Poista
  5. Ensimmäisellä opiskelusessiollani Helsingissä vuonna keppi ja keihäs kävelin usein Arabian tehtaan lähellä olevalla rantaalueella. Sinne oli ajettu maantayteeksi uskomaton määrä posliinisilppua, ja oli tosi mielenkiintoista potkiskella maata (=posliinia) ja etsiä tuttuja kuvioita. Mutta silloin ei tullut mieleenkään kerätä sieltä matskua talteen. Olen usein miettinyt, onko se silppu edelleen sinne rakennettujen talojen alla vai mitä sille on tapahtunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat reitit sulla ollut! Samoja kulmia lenksutan minäkin tätä nykyä, mutta steriiliksi rakennetussa rantamaisemassa ei posliininpalasia enää näy. Niinpä niin, mahtaako silppu olla maantäytteenä edelleen? Sinänsä ne eivät kait ole aikaansaaneet tarvetta suureen maanpuhdistukseen ennen rakentamista..?

      Poista
  6. Erinomaista ongelmanratkaisua!

    Onpas hauska ja mielenkiintoinen projekti. Sinä aina keksit kaikkea jännää. Onnea vain projektille!

    Täällä kanssa ihastelen Tiinatein reittejä! Mielenkiintoinen tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköstä vaan! Pitää järjestää aina vähän jotain jännitystä eloon 😜. Kiitos, tää on kyllä tosi kivaa!

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)