Lilaa

Ystävä toi käydessään ihanan tulppaanikimpun, ja kukkia ojentaessaan suri mahdanko olla lilan ystävä, hän kun oli poiminut mukaansa omaa silmää miellyttävimmät kukat. Näinhän mäkin aina toimin; on kiva antaa toiselle jotain joka itselle on kovin mieleistä, ja toivoa että toinenkin siitä pitäisi.

Nauraen tunnustin hälle värin olleen aiemmin inhokkini, mutta reilut neljä vuotta asumista violetissa talossa on muuttanut värisilmäni tai makuni, ja kotoa alkaa löytyä lilaa ulkoseinien lisäksi muustakin sisustuksesta mm. osana hartaasti väkertämiäni tilkkutöitä.

Tovi sitten istuin parvekkeella, ja oli pakko lähettää tuo yllä oleva kuva tulppaaneja tuoneelle ystävälle, jotta hän varmasti voisi unohtaa huolensa. Partsilla on vielä moni ruukku tyhjänä odottamassa lämpimämpiä päiviä ja toisaalta myös kastelijan paluuta tuota pikaa koittavan reissun jälkeen kukista huolehtimaan. Ne ruukut, jotka nyt kukoistavat, ovat täyttyneet milläpä muulla kuin lilalla! Olen alkanut selvästikin matkia ystävääni, jonka kukoistavalle pihamaalle pääsevät vain lilat ja valkoiset kukat kukkimaan.

Oikein hämmästyin huomiotani ja hymyillen totesin alitajunnan toimineen. Kesällä meillä juhlitaan kahta konfirmoitua, ja mieli alkaa pyöriä jo juhlavalmisteluissa. Ilmeisesti olen kukittanut parveketta niin tytön kuin pojan päivää juhlistaen, enkä vanhanaikaisen sopimattomasti pelkällä pinkillä tai sinisellä, vaan niiden sekotuksella. Sopii ajatukseen kaksosista kuin nenä päähän.

 
Pinkkiä näkyy päätyneen ruukun sijaan kulhoon ja siitä edelleen bikinintäytteeksi. Ilmankin ois toki pärjännyt, mutta valtavan hyvälle nämäkin laneista jääneet herkut maistuivat. Ja olivat sentään tummaa suklaata, joten hoitivat syöjäänsä hyvillä ominaisuuksillaan...

Tätä kirjoittaessa ulkona sataa. Siitä huolimatta ja juuri silläkin toivon meille aurinkoista ja lämmintä äitienpäiväviikonloppua!