sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

His & Hers

Olen kuullut että onnellisen avioliiton salaisuus olisi erilliset vessat puolisoille. Näin he pysyisivät onnellisen tiedottomina toinen toisensa intiimiasioista… Hmm… Me tulppasimme toisen wc-istuimen remontin yhteydessä ja asensimme paikalle ammeen. Melskaamme keskenämme intiimisti ja olemme onnellisia.

On sen sijaan reviiriraja jonka olen todennut lisäävän onnellisuutta parisuhteessa ja jota lämmöllä suosittelen kaikille. Puolisollani ja minulla oli ennen ihan omat erilliset vaatehuoneet. Nykyisellä huonejärjestelyllä ne ovat päätyneet lasten käyttöön ja meille rakennettiin yhtenäinen seinällinen vaatekaapistoa. Kuitenkin erillisillä komeroilla!!! Ja se on se reviiriraja, jota innolla vaalin. Uskon myös puolisoni olevan tyytyväinen tähän, sillä se vähentää nalkutusta kotirintamalla ja antaa puolisoille tilaa olla erilaisia. Meitä kun on niitä tarkkoja nipoja ja sitten niitä boheemeja elämästä nautiskelijoita. Ainakin meidän perheessä.


Oheisessa kuvassa ei ole tuotesijoittelua, mutta kuvausjärjestelyjä kyllä! Käytin tilaisuuden hyväksi siipan työmatkalla ollessa ja ihan vain pikkuisen suoristin paitarivejä, kravattikasoja ja komeron pohjalle ripustimilta pudonneita prässipöksyjä.

Okei, okei, jäin tästä kiinni verekseltään... siitäkin huolimatta että siippa kotiutui kentältä vasta aamuyön hämärinä tunteina. Onkohan olemassa joku miehenvaisto, joka kertoo henkilölle jos hänen kaapeillaan käydään..?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)