Disco Inferno

Pikkutyttöni halusi järjestää bileet. Eikä mitä tahansa juhlia, vaan diskobileet. Ajankohdaksi sovittiin jouluhumun ja -lomien jälkeinen aika. Yhdessä väsättiin kutsukortit koko ekalle luokalle. No, poislukien ope. Neiti jakoi tohkeissaan kutsut jo ennen joululomia, jotta kaikki varmasti voisivat raivata perheidensä kalentereista tuon ajankohdan vapaaksi biletykselle ja hurjalle diskoilulle…

Kuukausi ennen juhlia oli siis tehty kutsut ja laadittu soittolista. Päivää myöhemmin oli mietitty tarjoilut ja sitä seuraavana päivänä sisäänpääsysysteemit diskopaikalle kattosaunallemme, eli nyttemmin ”Kasikerrokseen”. Kahta viikkoa ennen juhlia oli ostettu valtavat määrät värikkäitä (joulu)valoja. Viikkoa ennen bileitä oli varmistettu soittokaluston toimivuus biletysmestassa ja soviteltu eri asuvaihtoehdot juhliin. Ja sitten alkoi se öiden laskenta: enää kuusi yötä ja sitten..., enää viisi yötä ja sitten..., enää neljä…

Juhlapäivänä kalusteet nosteltiin seinustoja kiertämään ja tila koristeltiin valoilla, tarjoilut pantiin esille, sitrusbooli sekoitettiin, musiikit testailtiin vielä kerran ja aloitettiin vielä kerran se odotus. Minuutit ovat välillä hurjan pitkiä! Vihdoin koitti riittävän pimeä kellonaika ja vieraat saattoivat saapua.

Ilmassa oli suuren juhlan tuntua ja juhlaväki ehkä hieman jännittynyttäkin. Tai ainakin kovasti juhlaa hekin tahoillaan jo odotellutta. Hellyttävää! Olin biletystoiveeseen suostuessani hetken pohtinut että mahtaako se olla ihan järkevää, lähteä nyt lietsomaan isojen ihmisten tapoja pieniin ihmisiin, mutta nyt olen sitä mieltä että oli! Oli niin hauska seurata näiden pienten suuria tapoja: vaatteet menivät kauniisti naulakkoon, tarjoiluista nautittiin, keskustelua käytiin ja jopa jalkoja käytiin venyttelemässä tanssimisen lomassa.

Illan vaikuttavin ohjelmanumero taisi olla juhlien emännän isoveljen lyhyt vierailu diskossa breikkiesityksineen. Tytöt tämä odotettu, ja jo muutamaan otteeseen kautta rantein kyseltykin vierailu sai pökertymään sohville fanirivistöksi ja pojat vihdoin viimein innostumaan, tai kait vain uskaltautumaan, tanssilattialle.

Tietenkin illan mittaan myös lattiat saatiin tahmeiksi boolista, poikia kiinnosti painiminen enemmän kuin tanssiminen, juhlaväkeä sai pyytää ulos vaatekaapista ja illan kenties suosituimmaksi ohjelmanumeroksi muodostui popparisade. Siis ”sade” joka syntyy kun muksu upottaa kummatkin kätensä pop corn –kulhoon ja tyhjentää nyrkkien sisällön komeassa kaaressa ilmaan. Näyttävää totta vie! Onneksi imuri kuului juhlien raivauskalustoon…

Nämä viimeksi mainitut asiat vahvistivat kyllä sen että lapset ovat yhä lapsia, ja diskoilta heille varmaankin turvallinen välietappi kasvussa isommaksi. Meillä diskoillaan kyllä toistekin mikäli joku niin taas jatkossa toivoo! Nyt on koettu tällainen alaikäisten diskohuuma, seuraavaksihan voikin ryhtyä perehtymään vaikka suosiota niittäviin K50-biletyksiin, jotta on sitten aikanaan valmiuksissa niitäkin tarvittaessa järjestämään...

Itse asiassa heti olikin jo tullut kyselyitä lapsiaan noutavilta vanhemmilta että moneltako mahtaa alkaa aikuisten disko...