Klapit ojennukseen

Törmäsin (onneksi vain kielikuvallisesti) pari aamua sitten näin hauskaan tilataideteokseen Designmuseon edustalla. Vetosi muhun aivan saman tien, ihastusta ensi silmäyksellä! Joskus aiemminkin mulle on kyllä käynyt ihan samoin ihan samoilla nurkilla, ja tuon Mr. Ihastuksen kanssa nyt elelen… Tämä uusi ihastus jäänee nyt satunnaiseksi tuttavuudeksi. Takaraivoon kuitenkin hautumaan mahdollisesti joskus kopioitavaksi joiltain osin johonkin muotoon. Mutta mukavan tunteen tämäkin herätti ja paljon muistoja.

Klapeissa on jotain valtavan kiehtovaa. Kun on viettänyt lapsuutensa talossa, jossa kesken öljykriisin ja paukkupakkasten loppui lämmitysöljy, niin osaa antaa arvoa polttopuulle. Koko perhe osallistui klapitalkoisiin, kun sahan auto oli käynyt kippaamassa jätepuukuorman pihanurmikolle ja puut piti nopeasti saada sisään kellariin kokonaiseen niille varattuun huoneeseen kuivahtamaan hyvissä ajoin ennen pakkasia. Tuoreen lankun ja laudanpätkän makea tuoksu on jotain mitä en osaa tarkasti kuvailla, mutta minkä pystyn aivan helposti palauttamaan nenääni. Melkeinpä herkullinen tuoksu…

Mökillä yksi kuntoilumuoto oli lähiseutujen metsien kaadon jälkeinen perkuutyö, ”rankamettä”. Kartanon pehtorilta käytiin nöyrästi pyytämässä keruulupa metsäkoneiden poistuttua maisemista. Ja sitten alkoi vesuri heilua! Pienelle lapselle rankkaa ja kiehtovaa ulkoilua. Eräänkin kerran syksyisestä rankamettästä piti isän suureksi harmiksi lähteä kesken päivän pois, kun äidin vesuri oli heilahtanut liian liki peukaloa ja tuli kiire paikkauttamaan kättä. Meille muksuille moista teräasetta ei onneksi edes annettu käsiin, vaan saimme hoitaa perattujen rankojen kasauksen tien varteen keruupaikalle. Rankkaa sekin oli kun veteli painavaa riukua pitkän pätkän pitkin metsän mättäitä ja aluskasvillisuutta.

Mökkipihassa pauhasi keruun ja kuljetusten jälkeen moottorisaha sinistä pakokaasua töpröttäen monta päivää. Ja taas pääsivät muksut osallistumaan talkoisiin, kun kottikärryjä täyteltiin uuneihin, takkoihin ja padan sekä kiukaan pesiin sopivilla klapeilla. Ne sitten kasattiin samaisista rangoista tehtyihin puuliitereihin tai huimimpina keräysvuosina pihoille upeiksi, monta metriä korkeiksi taideteoksiksi tai aidoiksi. Rankojen kerääjän poistuttua keskuudestamme lämpeni pesät vielä monta vuotta hänen keräämillään varastoilla. Vastasytytetystä uunin pesästä nouseva savun tuoksu on ehdottomasti yksi mökkielämän parhaista asioista! Viikonloppuisin pääsi mökkitunnelmaan virittäytymään jo menomatkalla, kun pysähdyttiin läheisen tehdasyhdyskunnan Osuuskaupan pihaan ruokaostoksille ja nuuhkaisi paikallista perjantai-iltaista ilmaa: niin moni sauna oli juuri pantu lämpiämään!

Kosteille metsille, pakokaasulle ja savulle tuoksuvien lapsuusmuistojen lisäksi klapeista on saatu meidän perheeseen pari hassun hauskaakin mökkimuistoa. Mr. Ihastuksen matemaatikkokummisetä pääsi aikoinaan osallistumaan toisella mökillä klapitalkoisiin ketjun viimeisenä lenkkinä, eli kasaamaan kuivatetut polttopuut liiteriin. Oli seuraavalla puunhakijalla sitten aihetta nauruun huomatessaan että klapit oli huolella juoksevasti numeroitu, ja isännällä näin koko kesän reaaliaikainen tieto jäljellä olevien polttopuiden määrästä.

Aikuisena tuo Mr. Ihastus ja Esikoinen intoutuivat joku kesä rakentamaan omatekoisen Mölkky-pelin sahaamalla suunnilleen saman paksuisten klapien päät vinoiksi ja numeroimalla ne. Pelipalikat koottiin isoon pesupaljuun ja vietiin sateelta suojaan puuliiteriin kun lähdimme mökiltä. Seuraavan kerran mökille palatessamme rappusilla odotti upouusi kaupasta hankittu Mölkky ja nolostunut eno, joka oli iltahämärissä terassin takalla tulista nauttiessaan huomannut vasta puolivälissä paljua polttopuidensa olevan numeroidut…

Keskelle kaupunkia siististi kasatut klapit saivat muistoissa palaamaan aika moneen lapsuuden ilmiöön ja tuoksuun. Muistoista monessa on mukana äiti, joten klapeista saa näköjään syntymään äitienpäivätarinaakin.

Leppoisan lämmintä ja ihanalle tuoksuvaakin

pyhää kaikille äideille ja äitien lapsille!