torstai 21. kesäkuuta 2012

Barbilassa

Olen höyrähtänyt, höpsähtänyt tai vaikka sitten jämähtänyt Barbien suloihin. Tai ei, en sittenkään jämähtänyt, sillä sain ensimmäisen aidon Barbien vasta päälle kolmikymppisenä. Appi kantoi sen repussa Havaijilta mulle, ja joulupukki on sen jälkeen tuonut vuosittain seuraavat…
Niin tai näin, olen siis enemmän tai vähemmän jäänyt nukkeleikkien maailmaan. Kotoa löytyy niin nuketon nukkekoti kuin nyttemmin myös Barbien ja pesueensa koti, Barbila. Nukkeleikeissä hauskinta onkin tainnut aina olla juuri talojen rakentelu ja sisustelu...



Sain jo lähes kymmenvuotiaana isän vihdoin ylipuhuttua rakentamaan ihan oikean barbitalon siskon ja mun daisyille. Rakensimme sitä yhdessä kesäiltaisin mökin takana. Piirsin kuvan unelmien linnasta ja puutöistä vastannut isä sitten rakensi sen kaksikerroksiseksi taloksi. Alakertaan tuli keittiö ja kaksi huonetta, aula ja sali. Yläkertaan rakentui kaksi makuuhuonetta, toinen siskon ja toinen mun nukille, sekä iso terassi (liian) korkealla kaiteella. Huoneet tapetoitiin kotoa jääneellä ylijäämätapetilla ja lattiat päällystettiin parkettia ja korkkia jäljittelevillä muovimaton malliliuskoilla, joita käytiin kerjäämässä paikallisesta remonttiliikkeestä. Ulkoseinät maalattiin kananpojankeltaiseksi, sitä väriä kun oli jäänyt äidiltä yli mökin maalauksessa…

Koko kesän keräsin mökillä kaikki tyhjentyneet tulitikkuaskit ja pahviset karkkirasiat. Niitä sitten liimailin muropakettipahvien kanssa uusiin muotoihin, päällystin valkoisella paperilla ja maalasin vesiväreillä. Mökillä askartelutarpeet olivat rajalliset, mutta mielikuvitus taisi silloin olla rajaton, sillä näin syntyi keittiökaapistot, ”lasiovellinen” jääkaappi, sohva, avattava vuodesohva, kirjoituspöytä, pari isoa kirjahyllyä, peilipöytä ja lipastoja.


Tulitikkuloodatyöpöytä :) Huomaa langoitettu ompelukone tehosekoittimen ja levysoittimen takana...

Kaupungissa käydessä pyykkipäivän yhteydessä ompelukone surrasi kun ompelin talon ikkunoihin verhoja, sänkyihin patjoja ja peittoja, rimpsureunaisia tyynyjä ja lakanoita unohtamatta. Roskiksesta dyykkasin ystävän vanhoja, kertaalleen loppuun käytettyjä Barbien kalusteita ja tuunasin niitä uuteen uskoon. Pienillä kangaspuilla kudoin villalankaa ja kuteiksi leikkaamaani mummon vanhaa froteepyyhettä matoiksi talon lattioille. Myös niille hirrrrveän hienoille ”parketeille”…




Kaverin hylkäämä pylvässänky sai uuden pohjan aaltopahvista, ja koiran syömät siniset sintsit vaihtuivat äidin vanhasta yöpaidasta ommeltuihin ruusukuoseihin.

Palkinnoksi jostain mitä en enää muista, sain fillaroida mökiltä kymmenisen kilometriä paperitehdastaajamaan, jonka kosmetiikkapuodin leluhyllystä olin bongannut Daisyn ruokaryhmän. Äiti taisi tehdä myönnytyksen ja suostua investointiin, koska ihaili itsekin Eero Saarisen Tulppaani-kalustoa. Myös terassikalusto hankittiin uutena tutulta R-Kioskin myyjältä, myöhemmin vielä grillikin parvekkeelle. Kyllä kelpasi! Ja kyllä oli niin eri meininki kuin nykyään omilla lapsilla, jotka saavat kaiken ja heti… Neljä Tulppaani-tuolia kesti mun leikeissä kolkyt vuotta, tyttären käsissä 2 jalkaa napsahti poikki vartissa! Ehkä muovi oli hapertunut vanhetessaan...




Taloa kuljeteltiin muutama vuosi mökin ja kodin väliä ees’taas, niin että leikkejä ei tarvinnut lopettaa loman loppuessa. Taidettiin ystävän kanssa leikkiä talolla salaa vielä yläasteiässäkin… Tai siis ei mitään taidettu, vaan leikittiin! Nyt sen jo kehtaa tunnustaa.

Ajan saatossa kuitenkin nuket, kalusteet, fillarit ym. pakattiin pahvilaatikoihin ja kuskattiin kellariin talon kanssa. Siellä se viettikin sitten seuraavat parikymmentä vuotta. Kun tuli aika tyhjentää kellari, kulkeutui talo taas takaisin mökille. Mökin seinät tosin olivat siinä välissä jo päässeet keltaisesta väristään, mutta talo oli ja pysyi keltaisena. Kalusteet kaivoin esille odottamaan aikaa jolloin tytär olisi riittävän vanha leikkimään aarteellani.


No, kävikin sitten niin että päätimme luopua mökistä. Mielessäni etsin kaupunkikodista vapaata seinänpätkää tai lipaston päällystä talolle, mutta jouduin lopulta myöntämään ettei sellaista ole. Tytärkin psyykattiin tähän raadolliseen todellisuuteen, ja sen jälkeen talo lahjoitettiin ystävän tyttärelle. Hauskaa että leikit jatkuvat talossa yhä. Kuva talosta ennen poislahjoitusta jäi suunnitelmasta huolimatta ottamatta. Mutta mielessähän kuva säilyy iänkaikkisesti...

Vaikka talosta luovuttiin, ei tyttären Barbiet jääneet koditta. Haimme Ikeasta yhden hyllykön lisää lastenhuoneeseen ja rakensimme sinne pienen kaupunkikodin vanhoilla mööbeleillä. Kaupunkitaloon tuli myös valaistus, tai ainakin lamput, vanhan nukkekodin peruina.

Sahattujen ikkuna-aukkojen sijaan tähän kotiin ikkunat printattiin ja varmistettiin samalla kauniit näkymät talosta ulos. Kaupunkikotiin saatiin myös pieni pihamaa. Tai pieni ja pieni, istuinryhmän takanahan aukeaa sekä japanilainen puutarha että kukkaniitty… Myös ruohonleikkuun makuun pääsee juuri sopivassa määrin.


Vuosien varrella olin ostanut vanhaan taloon kylppärikalusteet, jotka nyt siirrettiin kaupunkiin. Oikeassa elämässä olemme kerran vieneet keittiön mukanamme uuteen kotiin, nyt sitten siirtyi jo kylppärikin. Aitouden tunteen aion viimeistellä panemalla pari rusinaa pönttöön… Tämä ei muuten ole kieron huumorintajuni tuotos, vaan Niksi-Pirkasta luettua!


Myös salin ja aulan pahviset kalusteet olivat kostealla mökillä tulleet tiensä päähän ja vaihtuneet muoviseen. Äklöpinkkiin tietty… Sopivat hyvin yhteen tyttären Barbie-krääsän kanssa. Nykykäsityksen mukaanhan kaikki Barbieen liittyvä on ärhäkkää pinkkiä! Höh ja pöh sanon minä siihen!


En tiedä onko meillä äiti vai tytär innostuneempi Barbilasta. Totuuden nimissä täytyy myöntää että toistaiseksi äiti on viettänyt asumuksen äärellä tytärtä enemmän aikaa. On nääs ollut tota sisustushommaa hoidettavana… Ja hommaahan riittää, nytkin joku mokoma on mennyt mylläämään grillijuhlien aterinlaatikon!


Lapsellista tai muuten vaan höpsöä Juhannusaatonaattoa Sinullekin!

5 kommenttia:

  1. Aurinkoista Juhannusta! Myös Barbilaan :)

    VastaaPoista
  2. kiitos! onneksi aurinko paistoi aina sateen lomassa ja sai juhannuksenkin tuntumaan pieneltä kesälomalta. barbilan juhannus tuntuu sujuneen hyvin rauhallisesti. jossain muualla se sujui erittäin hyvin syöden, ja nyt sitten vyörytään taas kohden arkea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vyöryminen aiheuttaa hihitystä. Se on hyvästä :)

      Poista
  3. Ihana barbila. itsellänikin muhii jossain takaraivossa nukkekodin rakentaminen, mutta ikävä kyllä meillä ei ole tilaa sellaiselle, mikä mulla muhii ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) tuo tilakysymys on ikävä rajoite mielikuvituksen kukkimiselle, se on huomattu useampaankin kertaan!

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)