perjantai 14. syyskuuta 2012

Lippu korkealla!

On on, vaikka en olekaan täällä juuri pyörähdellyt viime viikkoina. EN kuitenkaan ole vajonnut nyt syysväsyyn, vaan tehnyt kaikenlaista isoa ja pientä mukavaa. Viime viikkoon piti tosiaan mahduttaa miljoonayksituhatta asiaa, oli useampikin aihe juhlaan ja juhlintaan. Kun sitten viimein kaikki oli onnistuneesti hoidettu ja koneessa hurisi viimeisten juhlien viimeiset tiskit, niin viikon varrella kieltämättä kyllä jo merkkejä itsestään antanut flunssa löi päälle kuin halolla päähän.

Kyllä ihmisen koppa ja kroppa toimivat sitten jännästi: venytään ja venytään ja kun koppa kertoo että hommat on vihdoin hoidossa, niin kroppa sitten ”luhistuu” samalla sekunnilla. No, niin monta ”turhaa” tai ainakin itseaiheutettuna turhaa antibioottikuuria olen vuosien varrella vedellyt, että pikku hiljaa alan oppia ja suosiolla jäin kotiin potemaan, enkä ehdoin tahdoin enää vääntäytynyt työpöydän ääreen.

Ryhdyin elelemään Liisana Ihmemaassa. Omissa sairastelupäivissä on nimittäin jotain kovin erikoista: koko koti ympäriltä hiljenee kerrankin, ja kuljeskelen tyhjissä huoneissa siistien jokaisen vähänkin ajelehtivan tavaran paikoilleen, kunnes meinaan tulla hulluksi omasta nipoudestani. Tuntuu kummalta että oma kiire pysähtyy, mutta silti muu maailma ympärillä jatkaa pyörimistään.

Yksi hoidettavista asioista ennen potilaaksi ryhtymistä oli lippusiiman ompelu lasten juhliin. Olimme päättäneet juhlia teemalla ”Ihan pihalla”, kirjaimellisesti siis pihalla. Halusin värittää betoninharmaata kivistä takapihaamme muutenkin kuin villiviinin ruskalla, ja päädyin Tuulentupasen innoittamana ompelemaan pitkän lippu- tai viirisiiman, jonka viritimme juhlapäivänä pergolaan pöytäryhmän yläpuolelle.
 
 
Aiemmin olin ajatellut ommella viirejä, mutta hyvän vinkin saatuani päätin minäkin sitten hankkia kaksipuolista silitettävää tukikangasta. Kangaskaapista valitsin ne riemunkirjavimmat kankaat, joille ei muuta käyttöä tulisi ihan äkkiä löytymään, silitin ne kiinni toisiinsa ja leikkasin kolmioiksi.

Samalla kauppareissulla olin ostanut Eurokankaasta myös koko rullallisen pirteän limeä kanttinauhaa, jonka taitokseen asettelin leikkaamieni kolmioiden yläreunat, ja surauttelin vain siksakkia niin pitkään kuin kolmioita pinossa riitti. Ripustaessa saimme sitten huomata määrän olleen mitä parhain: lippusiima ulottui juuri lasikatoksen päästä päähän edes takaisin. Aivan kuin olisin tarkkaan juuri näin suunnitellut, laskenut ja mitannut! Niinpä niin, mitäpä ei tämä äiti lastensa eteen tekisi ;)

 
Pihaa kirjavoitettiin vielä liinoilla, kukilla, kattauksilla, tarjoiluilla, ilmapalloilla ja riippukeinuilla. Juhlaväki sai saapua suorastaan auringonpaisteiseen karnevaalitunnelmaan, joka entisestään kirjavoitui, kun katuliidut kaivettiin esiin ja pienet taiteilijat päästivät luovuutensa valloilleen.


Haikein mielin juhlien lopuksi irrottelimme lippusiiman. Olisihan sen voinut jättää katokseen liehumaan pidemmällekin syksyyn väri-iloa… Ainakin mun mielestä. No, nyt se odottelee kaapissa syytä seuraavaan juhlaan ja juhlakoristeluun. Varmasti sellainen aivan tuota pikaa kohta löytyy!

By the way, alkuviikon kokemuksen perusteella tiedän nyt että jos kerran pitää jäädä sairastamaan, on se ehdottomasti herkullisinta tehdä juhlia seuraavina päivinä, jolloin lounaan voi aivan hyvin korvata suklaistakin suklaisemman kakun jämillä.


Uskokaa pois…

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)