Viihdytettiin työkaverin kanssa toinen toisiamme
(todennäköisesti ei niin kauheasti muuta pöytäseuruetta…) haukkumalla lounaan
jälkiruoka lyttyyn. Tarjolla oli ah niin trendikkäitä
cup cakeja, joiden perään oli suurin odotuksin suunnattu. Ja se pettymysten
pettymys kun tarjolla oli puolikkaan pikkuvuoan
täyttäviä läsähtäneitä leivonnaisia kitkerän kahvin makuisella
röhnäkuorrutteella.
Asia sinänsähän oli kuitenkin vain positiivinen ongelma, saimme
kuin saimmekin makeaa syötävää, emmekä todellakaan jääneet nälässä
kärvistelemään. Entistä positiivisemman (lue hauskemman) asiasta teimme listaamalla ja arvostelemalla
ihan överisti koko baakkelsin. En missään nimessä olisi halunnut olla se
onneton leipuri, joka jälkkärit oli loihtinut, mutta olen tyytyväinen että
pääsin niitä mollaamaan…
Siis ihan oikeasti olen! Ainaisessa positiivisuushehkutuksessa
tarvitaan hetkiä ja mahdollisuuksia ilmentää myös vastakkaisia tunteita! Aina
ei voi olla yhtä hymyilevää ja energistä marcobeetä. Ja jos ne negatiiviset
tunteet saa purettua kuitenkin ihan viattomasti (kukaan ravintolan
henkilökunnasta ei kuullut märmätystämme), niin so what, eikö tilanteen voi
nähdä ainoastaan positiivisena terapiahetkenä?!? Aina välillä on hyvä
muistuttaa itseään siitä kuinka hyvin asiat kuitenkin loppujen lopuksi ovat.
Makeaa viikonloppua!
PS. Me nyt vaan satuttiin valitsemaan äskeinen kohde purkauksellemme, koska olemme saavuttamassa hifistelyasteen muffarileivonnan tiimoilta…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)