5.10.12

Mäkäti mää mää!

Viihdytettiin työkaverin kanssa toinen toisiamme (todennäköisesti ei niin kauheasti muuta pöytäseuruetta…) haukkumalla lounaan jälkiruoka lyttyyn. Tarjolla oli ah niin trendikkäitä cup cakeja, joiden perään oli suurin odotuksin suunnattu. Ja se pettymysten pettymys kun tarjolla oli puolikkaan pikkuvuoan täyttäviä läsähtäneitä leivonnaisia kitkerän kahvin makuisella röhnäkuorrutteella.

Asia sinänsähän oli kuitenkin vain positiivinen ongelma, saimme kuin saimmekin makeaa syötävää, emmekä todellakaan jääneet nälässä kärvistelemään. Entistä positiivisemman (lue hauskemman)  asiasta teimme listaamalla ja arvostelemalla ihan överisti koko baakkelsin. En missään nimessä olisi halunnut olla se onneton leipuri, joka jälkkärit oli loihtinut, mutta olen tyytyväinen että pääsin niitä mollaamaan…

Siis ihan oikeasti olen! Ainaisessa positiivisuushehkutuksessa tarvitaan hetkiä ja mahdollisuuksia ilmentää myös vastakkaisia tunteita! Aina ei voi olla yhtä hymyilevää ja energistä marcobeetä. Ja jos ne negatiiviset tunteet saa purettua kuitenkin ihan viattomasti (kukaan ravintolan henkilökunnasta ei kuullut märmätystämme), niin so what, eikö tilanteen voi nähdä ainoastaan positiivisena terapiahetkenä?!? Aina välillä on hyvä muistuttaa itseään siitä kuinka hyvin asiat kuitenkin loppujen lopuksi ovat.
 
 
Makeaa viikonloppua!
 
PS. Me nyt vaan satuttiin valitsemaan äskeinen kohde purkauksellemme, koska olemme saavuttamassa hifistelyasteen muffarileivonnan tiimoilta…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)