maanantai 22. lokakuuta 2012

Sienessä

Pääsin taas viikonloppuna piipahtamaan sienimetsässä. Metsäterapiaa oikein parhaimmillaan, kun saa vedellä raappahousut ja lantsarit jalassa mättäältä toiselle ja kuunnella hiljaisuutta. Suppilovahveroita lähdin jälleen hakemaan, ja yhä palasin metsästä ilman yhden yhtä suppista!

Törmään jatkuvasti hehkutuksiin siitä kuinka metsät nyt aivan suorastaan pursuavat suppilovahveroita, ja kuinka ystävät ihan uuvuttavat itsensä niiden laittelussa. Vaan en minä. Viime vuonna kyllä, tänä vuonna uudessa maastossa liikkuvana en totta vie! Jo kertaalleen syksyn aikana tyhjentämämme ukonsienipaikka kuitenkin oli niin valkoisenaan, että hain läheiseltä mökkipihalta mukaan oikein ison korin ja tyttären poiminta-avuksi.


Harmillisessa suppilovahverottomuudessa on kuitenkin parikin hyvää puolta: ensinnäkin uutta maastoa tulee koluttua kerta kerran jälkeen pidemmälle ja tarkemmin, kun en suostu uskomaan että sienimetsäni olisi juuri se Suomen ainut metsä joka ei pursuile vahveroita. Toinen suuri plussa asiassa on se että vahveroiden puutteessa olen joutunut ja saanut opetella uusia tuttavuuksia, eli niitä mitä tuosta vahverottomasta metsästä on löytynyt. Koriin on syksyn mittaan päätynyt mm. ukonsieniä, tatteja, pikkurouskuja, mustia torvisieniä, monivyöseitikkiä ja leppärouskua. Osa tuiki tavallista saalista, mutta mulle uusia tuttavuuksia ainakin korin pohjalla. Veikeimmän näköinen näistä ”uutuuksista” on ehdottomasti ukonsieni (Macrolepiota procera).

Ukonsienen lakki on aluksi munan muotoinen, mutta vanhemmiten se leviää 10–30 cm leveäksi ja laakeaksi. Lakki on pohjaväriltään valkoinen ja kookkaiden tumman ruskeiden suomujen peittämä. Lakin keskustassa on tumma kohouma. Sienen malto on pehmeää ja valkeaa, samoin heltat. Ukonsienen ohut ja säikeinen jalka puolestaan on vyöhykkeittäin poikkisuomuinen ja pituudeltaan jopa 40 senttiä. Suomujen vyöhykkeisyydestä johtuen jalka voi näyttää poikkiraitaiselta varsinkin alaosastaan. Jalan tyvi on paksuuntunut ja sen puolivälin yläpuolella on selvä, irtonainen rengas. Sienen itiöpöly on valkoista.

Ukonsientä suuresti muistuttaa sen lähilaji, akansieni (Chlorophyllum rhacodes). Ukonsieni on kuitenkin tätä suurempi. Akansienen jalka, heltat ja malto myös punertuvat kosketettaessa, toisin kuin ukonsienellä. Kokematon sienestäjä voi sekoittaa ukonsienen myös myrkylliseen ruskokärpässieneen (Amanita regalis).

Hyvinä sienivuosina ukonsieni on runsas, vaikkakin elo-syyskuussa kasvavien itiöemien esiintyvyys vaihtelee paljon. Sientä kasvaa lehtomaisissa metsänreunoissa, metsäniityillä, pihoilla, puutarhoissa ja muissa saman tyyppisissä paikoissa. Suomessa sitä tavataan etelässä yleisenä ja pohjoisempana harvinaisempana.

Ukonsientä voidaan käyttää sieniruuissa monin tavoin, jopa raakana. Sieni voidaan säilöä kuivaamalla, mutta liottaminen tai keittäminen hävittää sienen maun.”

Siippa paistoi suurimpien sienten lakkeja pihveiksi. Kieritys kananmunassa, kieritys vehnäjauhoissa, kieritys taas munassa ja vielä kieritys korppujauhoissa, lopuksi sopivan lämpimälle (ei tulisen kuumalle) pannulle ruskistumaan. Ei niin kaunista pannulla, mutta hyvää oli taas! Hyvin täyttää lakki isompaakin pannua ja vatsaa...



Sienten pitkulaiset ja sitkeät jalat silppusin lautaselle kuivumaan, niitä testaillaan tulevaisuudessa kait keitossa. Uunipellillinen hattuja on vielä palasina kuivumassa kyökissä. Vinkkejä kiitos kommentteihin, jos tulee mieleen jotain hyvää mitä juuri niistä kehittyisi.

Pienimmät hatut säästin palloina ja kuivatan. Saisikohan niistä
hauskan karmivaa somistetta Halloween-juhlien pitopöytään?
 
 

3 kommenttia:

  1. tee sellainen sieniputki mikä mulla on blogissani näytillä,))))))))))))

    VastaaPoista
  2. ...se herkullinen kasvatusalusta..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja sana herkullinen lainausmerkeissä...

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)