perjantai 24. toukokuuta 2013

Patisserie

Patisseriet ovat yksi asia, joka saa meidän perheen kerta toisensa jälkeen palaamaan Ranskaan lomailemaan. Se ilo, jonka kokee kun aamulla heti herättyään tepsuttelee asunnolta leipomoon tai hakee iltapäivällä päivän touhuista nuutuneena herkkuja piristävän kaffen seuraksi. Puhumattakaan siitä tunteesta, jonka saavuttaa muhkeiden höyhenpeittojen välissä ihanaan kahvintuoksuun heräillessä... Silloin kun joku reipas on jo juossut aamulenkin ja palannut kotiin hikisenä ja hyvää tuulta puhkuen mukanaan pussillinen vielä lämpimiä croissanteja ja kahvimukit.

Pop up kaffilan myötä tuli itsekin pyöritettyä melkoista leipomoa omassa kyökissä. Seuraavana aamuna perheen laihin, mutta suurin herkkupeppu kömpi kainalooni nyyhkimään koska oli saanut vain yhden muffinssin muiden mentyä muihin suihin. Äidin sydäntä kouraisi, peitto lensi syrjään ja leipomo käynnistyi taas, tosin nyt hieman pienimuotoisempana.

Taikina jaettiin kahtia: lemppariaan mausteista piimäkakkua kuopukselle ja porkkanakakkua kehuneelle naapurin neitoselle porkkanaa. Neito oli muuttanut naapuriin paria päivää aiemmin, joten pakkasin herkut loodaan ja kiikutin tupaantuliaislahjan naapurin nuorelleparille. Neidon luona kun majailee ranskalaistunut sulhokandikin, joten sai hänkin nyt sitten patisserien, jonka anneista nauttia ma chèrensa kanssa ;)




Tältä näytti patisserien sisällä. Sitä en tiedä miltä heillä näytti tuoreen muuton jälkimainigeissa, sillä kävin höveliäästi suosiolla vain alaovella. Rajansa kaikella, riitti että neidon kummitäti oli jo aloittanut päivän herättämällä heidät puhelulla varttia yli kuusi aamulla. Tosin syy oli hyvä, naapuritalo paloi!

Tiedoksi että näitä ihania patisserie-loodia saa Herttoniemestä Bake and Party-puodista sekä heidän samannimisestä verkkokaupasta. Mä tarvitsisin pikaisen porttikiellon kumpaankin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)