27.10.13

Farkut jalasta

Olen keräillyt omasta ja pesueen käytöstä poistuneita farkkuja kaappiin jemmaan odottelemaan jotain tulevaa ja hohdokasta uusiokäyttöä. Haaveilin päällystäväni soffan niillä, kunnes tajusin ettei meidän huusholliin mahdu yhtään lisäsohvaa, nykyiseen valkoiseen olen oikein tyytyväinen juuri tuollaisena, lapsiperheeseen sopivana. Sopivana kuin nyrkki silmään. Vesipestäväähän mentiin ostamaan se pesuasia päällimmäisenä valintakriteerinä, ja kuivapestävän kanssa lähdettiin kaupasta, hupsheijaa vaan. Mutta se on ihan oma turinansa.

Soffan jälkeen aloin haaveilla juniorin rahin päällystämisestä. Vaikka olenkin isoperäinen, niin en ilmeisesti riittävän, koska ei mun farkkukeräyksen saldossa löytynyt riittävää leveyttä koko rahille. Oishan noita pökiä saanut halvalla kaiken maailman uffeista, mutta eihän se mulle käynyt. Omia piti olla!

Kesällä tuli raahattua sen verran suuria lakana- ja pyyhepinoja ees taas milloin missäkin nyssäkässä, että päätin askarrella suuren säkin tähän puuhan. Sivistyneen version Ikean sinisestä. Ennen oli muuten vaan Fazerin sinistä...

Farkut kaivettiin esiin ja kassin mitoitus tehtiin sillä mitalla mitä farkuista löytyi. Vuorikankaaksi valikoitui romanttista kesäkukkaa. Väliin tikkasin ohutta vanua. Kassille tuli siis kokoa ja painoa ihan jo tyhjilläänkin. Tilkkuterapiassa vitsailimme että siitä tulikin mun untuvatäkinkuljetuskassi. You never know, saattaa tää sellaisenakin palvella joskus.


Kaikki perstaskut ja sivutaskutkin on hyödynnetty, joten taskuja kassissa riittää. Se tosin ei nopeuta puhelimeen vastaamista eikä ovien aukomista, jos tarvittavat apuvälineet löytyvät kopeloinnin päätteeksi vasta sieltä noin kymmenennestä taskusta...


Seuraavaa yökyläreissua odotellessa pakkasin kassiin noi kuusi rippijuhlia varten ompelemaani tyynynpäällistä tyynyineen. Ei tehnyt edes tiukkaa, joten säkissä tosiaan löytyy kokoa! Tyynytkin tuli eilisissä ihanissa juhlissa jo koeponnistettua ;) Pakkaamista helpottaa kahteen suuntaan eli kumpaankin päätyyn aukeavat vetoketjut. Joiden päihin sitten pipersin vielä vuorikankaasta huolitteluläpykät, jotka näkyvät juuri ja juuri tässä viimeisessä kuvassa. 


Laukkua ompelin pitkään ja hartaasti, mutta nyt se on valmis ja kangaskaapista kaikki siniset farkut ommeltu pois. Hallelujah! Nyt sitten vain odottelen pesueen kanssa yökyläilykutsuja, jotta pääsee laukkua ulkoiluttamaan...


11 kommenttia:

  1. No on kyllä nin paljon päheempi kuin ikean sininen! Niihin meillä(kin) tungetaan tavarat kun mökkireissuille lähdetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks, ei kun sitten vaan Singeri surraamaan! Laukun ohje löytyy Tilkunviilaajan sivuilta pienempänä versiona. Oikein hyvä ja havainnollinen ohje onkin!

      Poista
  2. hieno! se sohva olis kyllä aika makee.......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei mun farkkujen keräily tähän loppunut, eli kait se soffa alitajunnassa kutkuttelee edelleen ;)

      Poista
  3. Illalla putkahti luuriin ihana viesti Tepa-ystävältä. Kehui kuinka olin onnistunut hienosti kassin teossa ja kuinka näyttääkin hyvältä ja on lisäksi hauska idea. Niin palkitsevaa saada tällaista palautetta käsityöammattilaiselta!!! Ylipäänsä kaikin tavoin tullut palaute on palkitsevaa ja kannustavaa, innostaa jatkamaan :)

    VastaaPoista
  4. Onpa näppärä ja about tuhat kertaa hienompi kuin Ikean sininen! Nykyään taitaa olla muuten facebookinsinistäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Totta tosiaan, naamakirjassa tulee roikuttua päivittäin mutta tota facesineä en oo tullut ajatelleeksikaan. Enkä kuullut ennen kuin nyt, oppia ikä kaikki ;)

      Kiitos ihanan kutkuttavasta palautteesta meiliin, hauskaa että kirja tulee tarpeeseen!

      Poista
  5. Kunnon kassi, johon mahtuu melkein koko elämä! Noi hopeatoffeet on ihania. Sain veljen vaimolta ylläriksi, mutta minultapa lohkesi pala hampaasta, kun innoissani rupesin toffeita nakeratamaan. Ei se maku siitä huonontunut, kakki tuli syötyä. Kivoja juttuja sulla täällä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hauskasti sanottu kokomääre, toi pitää ottaa käyttöön! Voi kökkö noita lohkeavia hampaita. Mulla kaikki pysyi suussa, mutta muksujen merkkareita mutustellessa sain vuosi sitten kunnon lohkeaman aikaan. Noloa oli karkkivarkaan tehdä tunnustuksia niin lapsille kuin hammaslääkärille ;). Kiitos ja tosi kiva jos jutut miellyttävät, ihanaa saada aina tuollaista palautetta!

      Poista
  6. Heh, nyt mä tiedän, kenelle lykkään mieheni vanhat farkut... Omistani tulee nimittäin aina kummallisia hameita itselleni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, uusiokäyttöä niillekin varmasti löytyy :)

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)