sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Siskoni

Kuopus pimputteli yksittäisiä sointuja. 
Siskonsa käveli pianon viereen ja alkoi laulaa hennosti. 
Veli yhtyi lauluun. 
Hetken kuluttua sisko totesi "odota, mä tulen kitaralla mukaan". 
Olohuoneen täytti Laura Närhen "Siskoni".


Kumpi meistä äidin pieni lempilapsi on, 
kenen hiukset ovat pellavaa ja kultaa, 
kumpi isän ruususista tärkeämpi on, 
kenen olkapäällä taivaanlintu laulaa,

Sinä olet minun siskoni, 
en tahdo että kilpailumme jatkuu 
sydämeni murtuu, 
Sinä olet minun siskoni, 
en tahdo että erkanemme koskaan, 
tule mua vastaan, 
oi siskoni mun

Miksi meidän ympärillä pelko asustaa, 
ehkä vastausta ei löydy enää koskaan, 
tiedän että kaikkea ei saata unohtaa, 
mutta toivon että anteeksi voi antaa, 

 Sinä olet minun siskoni, 
en tahdo että kilpailumme jatkuu, 
sydämeni murtuu 
Sinä olet minun siskoni, 
en tahdo että erkanemme koskaan, 
tule mua vastaan, 
oi siskoni mun 

Kumpi vanhemmille rakkain on,
kumpi onneton ja kumpi lohduton,
hiljaa piikkejänsä kasvattaa, 
yksinäiset ruusut hiuksillaan, 
pellavaa ja kultaa, 

Sinä olet minun siskoni, 
en tahdo että kilpailumme jatkuu, 
sydämeni murtuu, 
Sinä olet minun siskoni, 
en tahdo että erkanemme koskaan, 
tule mua vastaan 

 Tule mua vastaan 

Sydämeni murtuu

Niin onnellisena soffalla Kalsarivillejen keikalla.
Niin onnellinen siitä että tämäkin laulu 
on heille vain yksi kaunis melodia 
monien muiden kauniiden joukossa.

oi kalsarivilleni mun <3

6 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Musiikissa on niin paljon ja ihanaa, kun on musikaaliset lapset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mulla on onni asua usean musikantin kanssa <3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niin olin mäkin. Lisäksi kurkkuun oli juuttunut jotain ja silmiä kirveli.

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)