Juhlaherkkuja

Vietin alkukesästä nimipäivääni Petran ja muksulauman kanssa picnicillä Kivinokan uimarannalla. Olin alueella ensikertaa eläissäni. Kiipesin neidin kanssa niemennokkaan kukkulalle katsastamaan vastatehtyä mökkiä, ja kahlasin pöheikössä Petran kanssa mörskäisen majan ympäri ikkunoista vähän sisään kurkkien. Vuohenjuustokolmioleipiä, karjalanpiirakoita, luomulimuja, tuoreita marjoja ja maitokahvia. Jälkkäriksi kävimme Maijan kahvilassa legendaarisilla munkkikahveilla.

Vietin loppukesästä syntymäpäiväni aattoa Petran ja muksulauman kanssa picnicillä Kivinokan uimarannalla. Alue oli alkanut kesän mittaan tuntua kotoisalta. Nautimme KinoKivinokan annista, lapset teltassa Onnelia ja Annelia katsellen, naiset teltan ulkopuolella selät auringon lämmittämiä kiviä vasten picnic-herkuista nauttien. Rukiisia ruohosipulituorejuusto-kurkkukolmioleipiä, savuporoisia suolakeksejä, viinirypäleitä ja totaalisen suussasulavaa mutakakkua kermavaahdolla ja mansikoilla, kaikki kahvilla ja mehuilla alas huuhdottuina. Maijan ja kilinsä moikkailimme herkuttelun lomassa.

Mutakakkuja olen syönyt eläissäni enemmänkin, mutten koskaan ennen muoviselta Muumimammalautaselta uimarannalla. Eksoottista herkuttelua aina niin herättelevällä ekaa kertaa eläissäni -lisämausteella. Riemastuttavaa kokea noita fiiliksiä joka viikko vielä näin keski-iässäkin! Niistä pitää ottaa niiiiin ilo irti, kerta toisensa jälkeen.

Leffan jälkeen siirryimme eväskasseinemme ja muksulaumoinemme Villa Mörskän pihamaalle, joka sitten Petran kesäkuisen siellä käväisyn oli vaihtanut isännän emännäksi ja raivautunut uuteen uskoon. Jatkoimme kakuttelua pahviserviiseillä Mörskän tiluksilla. 

Kakku maistui illan viileydessä pihamaalla hytistessä aivan yhtä taivaalliselle kuin lämpimässä  auringonpaisteessa rannalla. Silti pala kakkua meinasi takertua kurkkuuni ystävän todetessa leiponeensa herkkunsa nimenomaan uuden mökkimme kunniaksi! Uunilämmintä mutakakkua rähjäisen Mörskän kunniaksi. Olin niin liikuttunut, että vallan menin hiljaiseksi ja jäin nieleskelemään häkeltyneenä kyyneliä. Sain taas niin konkreettisen muistutuksen elämän ihmeellisyydestä, ihanuudesta ja yllätyksellisyydestä. Kiitos Petra <3

Leipuri nappasi kuvan kakuttelijasta. En tiedä onko kuva ennen vai jälkeen kyynelten. Ehkä just silloin. Joka tapauksessa muikea on ilme mörskättärellä. Kuvaa tänään katsoessa ei meinaa enää pysyä pöksyissä: niin kamalalta näyttää lasikuisti repsottavine ovineen ja hajoavine rappuineen, niin pitkältä tuntuu edessä olevat kaksi viikkoa kunnes lahot rakenteet alkavat saada kyytiä. Can't wait!!!