maanantai 11. toukokuuta 2015

Love is in the air

Takana niin rakkaudentäyteinen viikonloppu kuin olla ja voi! Euforian aalloilla saa ratsastella pitkään!


Viikonloppuun sai starttailla rauhassa ja nautinnolla kuopuksen kevätsoittajaisissa. Opettaja tuli ennen konserttia innolla suputtamaan korvaani kuinka oli säästänyt mamin pikkuoravan soittajaisten "jälkiruoaksi". Hierarkisen poikakuoron musiikkiopistossa tällä asialla on hyvin suuri painoarvo, ja mikä olisikaan ollut mahtavampi startti äitienpäiväviikonloppuun, kuin olla onnesta pakahtuva ja lapsukaisestaan kovin ylpeä äitee.

Soittaja sai palkkioksi valita ravintolan ja siellä sitten kolme lautasellista sushia ja ison jäätelöannoksen. Hihkui onnesta kun sisko oli matkustanut mökille rakkaan kumminsa ja tämän rakkaiden koiruuksien kanssa. Oli niin siistiä kuulemma olla "ainut" lapsi. Moisen mätön ja jonkinmoisen esiintymisjännityksen jälkeen unikin tuli aikaisin, ja mitenkäs muuten kuin ainoikaisasemaa hyödyntäen mamin viekkuun köllähtäen. Lutu-ukko <3

Lauantaina huristeltiin poikain kanssa maalle neidin perässä ottamaan perinteistä suvun varaslähtöä äitienpäiväjuhlintaan neljän äidin osalta. Juhlittiin siinä samalla myös suvun ainutta 25-vuotiasta. Rantaan oli soudettu valtava kirkkovene, johon sitten ilman niin minkäänlaista riskienhajautusta tai -hallintaa koko suku änkesi samaan aikaan, ja sadetta uhmaten lähdimme tyrskyävälle lahdelle soutelemaan. Pelonkyyneliä ja ärräpäitä oli ilmassa kaiken sukurakkauden lisäksi...


Onneksi oli synttärikakku rannassa odottamassa ja verensokereita nostamassa tuon extreme-kokemuksen päälle! Sitten jaksoikin taas uudella innolla siirtyä seuraavaan isoveikan järjestämään ohjelmanumeroon; perinteiseen askarteluosuuteen. Tänä vuonna jako joukkueisiin tapahtui äidin mukaan, jokainen joukkue kun askarteli äidilleen lahjaksi tuunatun katuharjan. Jee jee, juuri sellaista olin ehtinytkin kaipailla Mörskän terassia harjaillessani!!!


Puutarhurin penskat olivat päätyneet vaaleanvihreään väriin äidin lempivärin mukaan ja koristelleet harjan kukkasin, maalarin muksu taiteili ammattiavuin äiteelleen kotitalon väriin soinnutetun ja kuviomaalatun taideteoksen, räsymattoja paljon aikoinaan kutonut äitee sai kersoiltaan pirteää räsymattokuosia ja yhdelle äiteelle lasten puolesta harjan tuunasi lasten isukki. Herkkää vaaleansineä kauniilla valkovuokoilla. Äitienpäiväromanttiseen fiilikseen vaan toi pienen kuprun harjan varteen tikkukirjaimin eli erittäin selvästi kirjoitettu sana PÄÄLLIKKÖ. Olisiko mahtanut olla lasten valinta...? No, eipähän ole kellekään epäselvää kuka heillä kaapin paikat katsoo.

Näkymä oli kuin Tylypahkassa huispauskisojen aikaan; ilma sakeana luudanvarsia. Nämä versiot tosin ihan vain kuivumassa, ei kisaamassa. Päällikön harjaa ei kuvissa näy, se oli kuivumassa autotallin pimeydessä päällikön silmän kantamattomissa. Loppusijoituspaikkansa lienee tallin vieressä mökin terassilla?


Vatsa täynnä herkkua lounasta saattoikin siirtyä maailman parhaan rantasaunan kosteaan löylyyn JA järveen heittämään talviturkkia. Olihan ilman lämpötila +8, olihan jäät jo lähteneet, olihan tämä tapana tehdä äitienpäivänaattona ja olihan sinne järveen pakko mennä, kun lapsikin oli jo edellisyön pimeydessä siellä innolla sukellellut. Mutta koville se otti päivänvalossa, voin kertoa! Hullut suomalaiset taas kunnostautuivat.

Mökkipäivästä raukeana jatkoimme teinin kanssa myös aivan huippua mökkeilyä kotikulmilla, kun kärräsimme pari autokuormallista tavaraa Villa Mörskälle. Naapurit hihkuivat innosta, kutsuivat juuri lämpiävään telttasaunaan ja huusivat hurraata kottareillaan kynttilöitä ja kuohujuomalaseja tiluksille muutellessani. Sitä tunsi itsensä niiiiiin tervetulleeksi <3

Aurinkoiseen äitienpäiväaamuun sain heräillä höpinöiden, laulun, lahjusten ja halausten saattelemana. Mulla on kyllä ihan maailmani parhaat muksut! Pian saapuivat myös lasten rakkaat isovanhemmat brunssille aurinkoiselle terassille. Kuohuva mimosa alkujuomana ja täytetyt croissantit, suolaisilla manteleilla terävöitetty hedelmäsalaatti ja mutakakku vadelmien kera kahvin painikkeena tekivät kauppansa auringonkin meitä ihanasti lämmitellessä.

Niistä selvittyämme olikin pian aika jo lasten laitella herkullinen ja terveellinen lounas, jotta kuoropoika ehti ajoissa isolle kirkolle. Muut keräännyimme sinne jälkijunassa, ja istuimme Tuomiokirkossa puolen penkkirivin leveydeltä kaikkien isovanhempienkin voimin ihastelemassa oman laululintusen lisäksi muita heleä-äänisiä poikia. Kirkko oli täynnä kauniita äitejä ja ylpeitä isiä usemmankin sukupolven voimin. Voi sitä rakkauden ja ylpeyden määrää!

Illalla kotiutuessa sain vielä kimpun valkovuokkoja kruunaamaan ihanan äitienpäiväviikonlopun. Kaiken jo koetun ihanuuden jälkeen saattoi tuntea itsensä vain ja ainoastaan rakastetuksi, kun toisten lasten isä ajeli iltasella sata kilometriä poimiakseen valkovuokkoja Kivinokasta ja tuodakseen ne mulle iltani iloksi. Siitä on vuosia kun viimeksi olen saanut valkovuokkokimpun! Lumoavaa.

Niin huippu äitienpäivä, niin erilainen kuin vuosi sitten. Kumpanakin vuonna tosin itketti, mutta itkun syyn painotus oli vuoden varrella muuttunut. Nyt ilma on sakeana rakkaudesta. Onnellisena voi taas laskeutua takaisin arkeenkin.
 
Onnellista arkea, ystävät!

 

2 kommenttia:

  1. Nyt ei voi kuin huokailla tuota sinun viikonloppua! Onnellinen sinä! Ainoastaan siinä kohdin, kun menitte järveen, nousi ihokarvat pystyyn. Tuli niin kylmä. Ihanan romanttinen huipennuskoko viikonlopulle tuo sunnuntai-ilta : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin huokailen yhä edelleen, onnellinen minä! Vesi tosiaan oli viileää ;) Noi valkovuokot oli kyllä about romanttisinta mitä tiedän <3

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)