Villivattu

Pitkään ja hartaasti. Niin on tätä peittoa veivattu. Aloitettu valkoisen lakanakankaan värjäyksestä punaisen eri sävyihin, Zen quilt- tekniikan opiskelusta ja uutterasta ompelusta nimen arvuutteluun ja loistavien ehdotusten vastaanottoon. Niistä mieleisimmäksi nousi onnellisten kesämuistojen olennainen osanen, metsävadelma. Kaunis kiitos Tilkkurepulle vinkkauksesta vadelmaan, joka johti sitten nimeen Villivattu!

Kesällä oli peitto tarkoitus käsin sydänkuvioilla tikata torkkupeitoksi parvekkeen isolla pöydällä, mutta mörskäily vei niin mukanaan että parvekeompelukset jäivät kovin vähäisiksi. Syksyn mittaan suunnitelmakin oli jo muuttunut, ja peitto piteni päiväpeittokokoon. Lyhennän sitten aikoinaan torkkupeitoksi jos ja kun aika ajaa ohi tarpeesta neidin pinkkinä päiväpeittona.

Töölön Tilkkupajan Soile julkaisi kuvan peitosta blogissaan jo aika päiviä sitten, eli heti ihanan sydämellisen tikkauksen valmistuttua. Ryhdyin työn kotiin kannettuani pikaisesti ompelemaan siihen puuttuvaa kanttausta ja itseeni kovasti luottaen tein varsinaisen mokan: kanttikangas loppui tyystin kesken about metriä vaillinaisena siinä vaiheessa kun viimeinen pääty oli vielä kantitta. Kyllä mua harmitti typeryyteni!

Muilla asioilla ja kovalla kiireellä asioidessani kaupassa josta tuon taustakankaan olin hankkinut ehdin vilkaista kyseistä myyntipöytää ja todeta kangasrullan sieltä kadonneen. Verenpaine taisi nousta erinäisen pykälän! Seuraavalla kerralla menin kauppaan paremmalla ajalla ja mielellä, myös paremmalla lopputuloksella: mallitilkun avulla löytyi tieto siitä että yksi rulla kangasta seikkailisi vielä keskusvaraston uumenissa ja se pantiinkin heti tilaukseen. Kyllä helpotti puristus otsassa, ja vaatehuoneen ylähyllylle nostettu keskeneräinen työ ei tuntunut enää ollenkaan niin kovasti mua hölmöydestäni soimaavan sitä aina välillä vähän vilkaistessani. Huh huh sentään.

Kun sitten kangas oli kauppaan saapunut ja olin sen sieltä noutanut sekä pyykännyt, niin vielä piti odotella lapsivapaata aikaa, jolloin surauttelisin puuttuvan pätkän reunusta salassa paikoilleen. Nyt sekin aika on koittanut ja peitto vihdoin viiimein todellakin valmistunut, ou jeah ja hallelujah!

Peitto valmistui kuin valmistuikin itse asiassa juuri parhaimpaan aikaan, eli viimeisenä lapsettomana viikonloppuna ennen joulua, ja samalla niin lähellä sitä samaista joulua, että kuusikin jo töröttää tuvassa paikoillaan. Näinollen viimeisetkin langanpätkät pääteltyäni ja peiton kuvattuani käärin sen saman tien lahjapaperiin, varustin kauniilla kortilla ja tuuppasin kuusen juurelle odottamaan pakettien aukoilua. Ja kenties houkuttelemaan pieniä ihmisiä kömpimään kuusen alle lueskelemaan kortteja..? Niin tai näin, tympeältä välivarastointivaiheelta vältyin nyt tyystin :)

Tästä peiton päätykuvasta erottuu parhaiten Soilen kauniin kaarevat ja sydämelliset tikkaukset. Hassua että ne pääsevät oikeuksiinsa juuri tässä, jossa valkoisella on jatkettu ja jatkettu peittoa punaisten käydessä niin vähiin ettei niistä syntynyt enää blokkeja joilla peittoa pidentää! Ei näytä enää ollenkaan jatkopalalta! Ainakaan mun silmissä.

 

Kaunis. Niin tikattu peitto kuin saajansa, 

rinsessani mun <3