8.1.16

Aurinko armas

Juu, oli tytöllä takkuja tukassa kun piti aamukankein sormin ihan pikaisesti  sutaista pari ranskalaista lettiä päähänsä.
Juu, ehti toppahousuissa ja -takissa jo tulla kova hiki eteisessä, kun lapsia odottelin samaan ratikkaan kanssani ehtiväksi.
Juu, pääsi kirosana kun neidin luistinkassia jo pätkän -27 Celsius-asteessasa raahattuani kävi ilmi että uikkarit olivat unohtuneet kotiin,  ja piti palata niitä hakemaan.

Tassutellessa lumi kuitenkin narisi mukavasti kengän alla. Topat ja fleecet lämmittivät. Oli aikaa nuuhkia pakkasilman erilaista hyvää tuoksua. Ehdittiin vielä samaan ratikkaan kuopuksenkin kanssa. Naureskeltiin vaan kun ratikalla yhden pysäkinvälin sillä ajettuamme se pysähtyi pakkaseen. Hypättiin metroon ja koettiin meille uudempaa urbaania aamueloa. Paijasin rakkaat pirpanat pysäkkiä ennen heitä kyydistä jäädessäni.

Poikkeavalla reitillä ihailin Lux Helsingin naruhyppelijää yliopiston pihalla. Nauratti jo. Torille päästyäni suu venyi oikein messingille: aamuaurinko antoi merkkejä itsestään työmatkalaiselle luoden taas uskoa kevääseen. Tuntuikin jo loputtoman pitkältä tuo aika jonka oli pilkkopimeässä taivaltanut työmatkojaan. Nyt helpotti.


Ihanaa että myöhästyin <3
 
 

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, ihana oli olotilakin kirjoitellessa!

      Poista
  2. Pakkanen kuulostaa mukavalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu-u, kuulostaa. Ajoittain tuntuukin. Hetkittäin :)

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)