maanantai 29. helmikuuta 2016

Karkauspäivä

Tänään olisi naisilla lupa ottaa ja kosia, saada saaliiksi ukko tai hamekangas. Ukkoa en nyt just nurkkiini halua jatkuvasti pyörimään, ja aamulla kiskaisin henkarista hameen päälle siinä samalla silmäillen kuinka tangolta löytyy useampikin aika vähäiselle ulkoilutukselle jäänyt hame, joten uudelle mekollekaan ei ole tarvetta. Ei siis näe vaivaa näpytellä ilmoille mesekosasua ja aikaansaada hätäännystä ;)

Karkauspäivän aaton vietin Kalevalan juhlinnan sijaan langanpäitä päätellen. Eivätpähän pääse nyt ompelukset karkailemaan uusimmista sohvatyynyistä. Roska-astia näytti niin kauniilta pellavaisen tyynykankaan päällä, että piti napsaista siitä kuva. Vieläkin se viehättää silmää, on kuin koru.
 

Langanvaihtoja ja -päitä riitti parissa tyynyssä, joissa riemunkirjavuutta ompelin kiinni tietysti lähes koko väripaletilla, mikä lankalaatikoista löytyi. Toinen tyynyistä on jo sohvalla ja kirjaa lukien koetestailussa oikein mukavaksi havaittu, toinen odottaa yhä täytettä. Minä kun olin kuvitellut tekeväni 2 isoa tyynyä ja ostanut sen mukaisesti 2 isoa ja ylellisen pehmeää sisätyynyä valmiiksi, mutta suunnitelma otti ja muuttui välittömästi siinä kohtaa kun ajatuksissani ja hölmöyksissäni leikkasin pellavakankaan väärin päin kahtia... Tekevälle todellakin sattuu ja tapahtuu!!

 
Tänään piipahdan siis pikaisesti kangaskaupassa vaihtamassa toisen ison tyynyn pienempään. Saas nähdä onko kassalla pitkä jono miehiä hamekankaat kainalossa?!?
 
 

4 kommenttia:

  1. Todella kaunis tuo roska-astia pienine langanpätkineen. Tuosta saisi idean semmoiseksi himo-ompelijan koruksi. Pieni. patinoitunut medaljongin puolikas, johon olisi kauniisti liimattu ihanan värisiä lankoja kiemurtelemaan. Jännittää tyynyjen paljastustilaisuus, nyt vaan hieman taustaa näytät. Nykyajan herrat käyvät H&M:ssä ostamassa jonkun valmiin kretongin ja tunkevat sen postiluukusta sisään. Varmaan ostavat tahallaan liian pienen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, mäkin näen sieluni silmin medaljongin vitjat roskikseeni yhdistettynä tuota kuvaa katsoessa :) Ehkä mä vielä joskus näen sulla toteutuksenkin tästä suunnitelmasta..?

      Hui, onneksi en ollutkaan kosimisaikeissa, sillä liian pieni Henkkamaukan mekko olisi kyllä katkera pettymys!!

      Poista
  2. Tuli mummin vanha camee-koru mieleen tuosta!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)