tiistai 17. tammikuuta 2017

Kevääseen, valoon, keveyteen...


 

Takana elämäni rankin puolivuotinen. Sen aikana kärsittiin pimeyden ja luihin sekä ytimiin käyvän koleuden lisäksi monista extrarasitteista. Surin päättyneitä ihmissuhteita, käynnistin yyteet joiden lopputuloksena tiesin virkani lakkaavan tänä vuonna ja kotitalon ilkeä + sekava häirikkö paljastui vakavasti otettavaksi taparikolliseksi, joten naapurikanssakäyminen siirtyi juristin, haastemiehen ja poliisien kautta hoidetuksi.

Kesällä karkasi unet silmistä. Sen myötä syksyllä koppa turtui ja talvella kroppa luhistui. Happamassa taikinassa sai tarpoa elämän kurjuutta työstäessä. Aina ei jaksanut jatkuvista yrityksistä huolimatta löytää elämäniloa. Itku oli herkässä. On se sitä kyllä muutenkin, mutta tuolloin myös surusta, epävarmuudesta, pelosta ja väsymyksestä. Piiiitkä ja pirullinen pimeys.

Nyt kuitenkin huomaa valon lisääntyvän niin luonnossa kuin omassa mielessä, ja itsekin siirtyvänsä keväisempään oloon yhdessä lenkkipolulla jo vastaan tulleiden pajunkissojen kanssa. Yksi etukäteen tiedostamani aikaraja on ohitettu ja elämässä siirrytty henkisesti eteenpäin. Työkuviot selkenevät pikkuaskel kerrallaan. Oikeusoppineet ja poliisivoimat ovat luottotahojani. Tankkaan vitamiineja ja hivenaineita, nieleskelen viherjauheeni kiltisti joskin kakoen, skippasin sokerit ja hiilarit ja aloin taas nukkua, ainakin useimpina öinä. Se jos mikä on kuulkaa ylellisyyttä kun on puoli vuotta viettänyt olemattomasti nukkuen!!


Kynnet eivät enää lentele lastuina ympäriinsä, muistissa pysyy asioita joita on työstänyt eilen tai jopa viime viikolla, ja uusista asioista jaksaa taas innostua. Kroppa ja koppa kohenevat <3

Vielä haluaa kääriytyä kotisoffalla shaaliin ja poltella tuikkuja runsain mitoin, mutta myös ensimmäiset tulppaanit on jo nautiskeltu ja siirrytty suloisiin kevätesikoihin. Valkoinen oli yllättäin neidin värivalinta, vaikka pinkkiäkin oli tarjolla... Mun pikkurinsessanikin selvästi varttuu tytöstä neidiksi ;)
 
 
Valoisaa tiistaita ystävät, pitäkää itsestänne hyvää huolta! 
 
 

16 kommenttia:

  1. Ihanaa positiivisuutta tähän aamuun! Valoa kohden mennään, monellakin saralla ja se on hyvä jos mikä. Aurinkoa päiviisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, valoa kohden koko rintamalla! Eilen raahasin kotiin kirkasvalolampunkin, joten nyt alkaa olla kaikki keinot käytössä :)

      Poista
  2. Tsemppiä Päivitys! Kohti kevättä ja valoa! Kevättä odotan minäkin ja että....pääsen omaan kotiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niitä kohti indeed! Treffit kesän korvalla?

      Poista
  3. Anonyymi17/1/17

    Moikka Päivi, voi enpä arvannut, miten rankka syksy sinulla on ollut :( Tsemppiä ja iloa, ihanaa kun valo lisääntyy koko ajan! t. Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin ihanaa on tämä valon lisääntyminen!!

      Poista
  4. Valon lisääntyminen on nyt aivan ilmeistä. Ihanaa. Toivottavasti se vaikuttaa myös mielialoihin. Moni tuntuu iloitsevan siitä, että vuoden pimeimmät päivät ovat nyt takanapäin ja jokainen uusi päivä on eilistä valoisampi. Iloitaan pienistä kivoista jutuista ja tsempataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, ja ainakin oma mieliala valaistuu luonnonvalon myötä. Ilo irti siitä(kin)!!

      Poista
  5. No voi ei, onpa sinulla ollut karmaiseva syksy. Unettomuus on vielä pahin lisä, kun muutoinkin on raskasta. Hyvä, että pahin on takana. Ja kohta se kevätkin tulee, valoa kohti vaan. Villa-kausi siellä taas odottelee :) Jaksamista <3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohden valoa, Villa-kautta ja teidänkin visiittiä sinne :)

      Poista
  6. Hienoa että valoa on näkyvissä ja asiat ja pääkin selviämässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, elämä voittaa taas! Oli jo aikakin :)

      Poista
  7. Ihmisen elämä on ihmeellinen, ihmisen mieli vielä ihmeellisempi. Sovittuja sanoja, määritelmiä. Sulassa sovussa risteilevät ihmiseltä toiselle. Eikä kukaan saa koskaan kuitenkaan tietää kuinka toinen ne kokee ja näkee. Voimia ja tsemppiä!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)