maanantai 30. tammikuuta 2017

Kookosta kylläkseen

Olen hurahtanut kookokseen! Keitän aamupuuroni kookosmaitoon, lisään kahviin kookosöljyä, smoothieihin ja soosseihin lurautan kookosmaitoa, ja tätä nykyä askartelen jugurttinikin kookoksesta!

Tämä on melkoinen hyppy ihmiselle joka on lapsena nauttinut kookoksensa vain hiutaleina suklaaleikon päällä tai kattilassa kivasti sulavana rasvana joulunamuissa. Myös ihmiselle joka ei teininä saanut nieltyä Bounty-patukkaa sen tuhdin kookoksen vuoksi, tai aikuisena vietti kaksikymmentä vuotta ilman kookosta, koska perheen toinen aikuinen ei sietänyt sitä edes tuoksuna shampoossa, saatikka että sitä suuhun pantaisiin. Kotoa ei siis löytynyt yhtään mitään kookoksellista!

Nyt tilanne on toinen :) Eksoottisessa etelässä on juotu drinksu koverretusta pähkinänkuoresta, ja nykyään vatsaan päätyy joka päivä kookosta eri muodossa. Uusin herkkuhurahdukseni on tuo mainitsemani kookosjuku, jota tehdessä ikävöin muoriani. Hän lisäsi punaiseen maitoon lusikallisen viilinsiementä eli valmista viiliä, ja jätti kulhon ruokakaapin pimeytymään tekeytymään yön yli viiliksi. Minä puolestani sekoitan neljään desilitraan kookosmaitoa yhden tai kaksi tehokasta probiotia, joiden elävät maitohappobakteerit saostavat maidon lasiastiassa vuorokaudessa jugurtiksi, jonka sitten siirrän pimeästä kaapista tekeytymästä jääkaappiin viilenemään ennen nauttimista.


Päälle ripottelen vastikään löytämääni taivaallisen hyvää, karpalolla paranneltua pellavarouhetta. Karpaloa ripotellessani taasen kaipailen ystävääni, jonka antama vinkki palauttaa naisen ajoittain kimurantinkin anatomian välittömästi mieleeni kerta toisensa jälkeen karpaloon törmätessäni.

 
Ovat kyllä niin herkkuja etten voi kuin suositella kumpaistakin näistä! Kokeilkaa vaikka itse :). Arvailkaa vaan millä herkuttelin pitkin viikonloppua...
 
 
 

6 kommenttia:

  1. On kai sulla nyt jo kookosshampoo - ja vartalovoide? Jos ei, niin tiedän mitä tuon seuraavalle saunareisulle...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, ei oo tähän hätään! Harmi kun multa menee, tosin ihanalla syyllä, seuraava saunominen ohi suun. Ehkä sitäkin seuraava. Pitänee järkätä omia saunojaisia ;)

      Poista
    2. Joo, tosi harmi, mutta järkätään joku oma sauna/kylpyhomma!

      Poista
  2. Meillä on kaapissa tuota kookosrasvapurkki. Jostain syystä sitä ei tule käytettyä. Jugurrtia on kyllä usein ja se kyllä uppoaa hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juku on niin nannaa! Mä paistoin aamulla munat kookosöljyllä, tuli hauska pieni lisämaku, eikä roiskunut rasva pannusta hellalle.

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)