torstai 26. tammikuuta 2017

Varaslähtö viikonloppuun

Melko mukavasti nukutun yön päälle heräilin verkkaisasti ja täysin kiireettömästi ilman herätyskelloa. Nautin kahvin ja munapuuron (...!!...) rauhassa Hesarin sivuja samalla käännelleen. Kävin hoidattamassa itseäni ja hoitamassa työasioita.



Kotiin palatessa ostin kauniita, värikkäitä ja isoja kynttilöitä. Sytyttelin ne. Heitin tuleentuneet tulppaanit kompostiin, ja sujautin vaasiin kaupasta juuri kotiin kantamani ihanan lämminsävyiset neilikat. Mietin kuinka keski-ikä on tehnyt tehtävänsä tässäkin kohtaa, kun entisiä inhokkikukkiani löytyy kotoa jo toistamiseen. Toisaalta onhan musta sitten inhokkiaikojen tullut puutarhuri, ja voiko sellainen inhota mitään kasvia??? Entisessä riesassa, voikukassakin näen nykyään vain energisoivaa väriä, vitamiinipitoista ruokaa ja huippunerokkaan rakennelman...


Vietin karkkipäivää eli hotkin hiilareita, tarkemmin sanottuna leipää. Nauratti tuo karkkipäivän uusi merkitys. Taas niin keski-ikäistä ajattelua...

Luin ajatuksella ja antaumuksella ystävän lähettämän pitkän kirjeen. Siis ihan oikean, paperisen kirjeen <3. Pohdin sellaisen saamisen olevan niin mukavaa ja harvinaista herkkua, että päätin vastata käsinkirjoitettuun kirjeeseen käsin kirjoittamallani kirjeellä.

Imuroin kodin, tai ainakin sen lattiat about vapaaksi pölystä. Lakkasin kynnet. Istuin sohvalla kirja sylissä, katselin kotia ja kuuntelin sen hiljaisuutta. Mietin kuinka hyvin asiat juuri tällä hetkellä ovat.

Aion myös valvoa normaalia myöhempään, sillä menen iltahydrobiciin ja päälle vielä löylyihin. Saunan jälkeen suorastaan kuuluukin jo vaihtaa rensselit yöppiin, hörppiä nukkujuoma ja suunnata pehmeään punkkaan.
 

Tajusin illan mittaan että olenkin ottanut varaslähdön viikonloppuun, sillä mullahan on ihan selkeästi jo perjantai käynnissä! Johtuukohan siitä että huominen työpäivä alkaa juhlilla?? Keski-ikäisen nykyelämässä ne juhlathan juhlitaan useimmiten lauantaisin...

Ihanaa jo alkanutta, tai ainakin aivan kohta
alkavaa viikonloppua teillekin!

 

12 kommenttia:

  1. Voi, miten ihana päivä sinulla on ollut! Jatkukoon viikonloppuun samanlaisena :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli ja kiitos, odotukset jälleen kerran ihan mukavasti nukutun yön jälkeen näin ihanan auringonpaisteisena päivänä ovat suuret koko viikonlopun suhteen :)

      Poista
  2. Hienoa, että osaat nauttia vapaapäivästä noin täysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, ei! Kyseessä oli täysi työpäivä kokouksineen ja tavoitekeskusteluineen, listaamani asiat vain saivat sen tuntumaan vähintäänkin perjantailta :)

      Poista
  3. Hyvää viikonloppua! Ihanan rentouttavia kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva jos tunnelma välittyi kuvin :)

      Poista
  4. Paljon puuhaa mutta silti kiireetöntä. Olkoon viikonloppu myös yhtä mukava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ja toivotaan näin, puolin ja toisin!

      Poista
  5. Kuulostaa niin ihanalta! Toivottavasti viikonloppu jatkui samaan tahtiin:)
    Usein ei osaa nauttia pienistä asioista, mutta kuitenkin niin tärkeistä ja merkittävistä, joilla on suuri vaikutus omaan oloon:D Sinulta se on onnistunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. So far so good :). Niinpä niin, kunpa muistaisi ihan säännöllisesti pysähtyä tutkailemaan sen hetkistä oloaan. Täytyy pyrkiä siihen jatkossakin...

      Poista
  6. Ihania, pieniä isoja nautintoja! Työpäiväsi ei kuulostanut lainkaan työpäivältä, joskus hyvä niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja totta :) Tekstissähän ei sinänsä töistä ollutkaan muuta mainintaa kuin että niitä tuli hoidettua = ne tuli tehtyä...

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)