Oi ihanuutta ja voi jännyyttä!

Olen horoskoopiltani neitsyt – moninaiset tähtimerkin pedantit ominaisuudet tiivistän itseironisesti nipoksi niuhottajaksi ja tiskipöydän lääppijäksi. Jos lähipiiriltä kysyisi, niin itseironian lisäksi referaatista saattaisi löytyä myös realismia. 

Olen himahiiri – käperryn kotiin ja perheen pariin innolla ja luovun suosiolla matkoista maailmalle, varsinkin  jos senkin ajan saan vaihtoehtoisesti nyhjätä ja metsittyä läheisten kanssa mökkihöpertyen.

Olen hallintobyrokraatti – arkipäivät pyöritän papereita ja sähköisiä lomakkeita, vaikka pikkutyttönä en tasan tarkkaan unelmoinut tällaisesta uravalinnasta. Olen siis ollut epäreilu itselleni, kun en aikoinaan kävellyt sisään niihin pääsykokeisiin joihin sydän paloi.

Rakastan tilanteita joissa pääsen purkamaan luovuutta. Kuopsutan peffa pystyssä kukkapenkkejäni, leikkelen kankaita pienen pieniksi tilkuiksi ja ompelen ne takaisin eri järjestyksessä, rakennan ja remontoin, haalin ympärilleni vanhoja kampsuja ja tuunaan ne meidän perheemme näköisiksi ja oloisiksi, kirjoitan…

Ennen kirjoitin paljon. Siis P-A-L-J-O-N. Nautin äidinkielen tunneista aineineen ja kielioppeineen. Kirjekavereita oli kymmeniä, kirjeenvaihto tiivistä ja pedantisti arkistoitua aakkosjärjestykseen, totta kai. Pidin vuosikausia päiväkirjaa. Nyttemmin olen elvyttänyt tavan mökkeilyn yhteydessä. Alkuvuosien pienet kalenterimerkinnät ovat paisuneet useampien sivujen päivityksiksi. Lasten suuri mökkihuvitus onkin osana iltapuuhia pyytää äidiltä että tämä ”lukisi taas vanhoja”, menneiden vuosien vastaavien ajankohtien kirjoituksia.

Nuorempana osallistuin jopa kotikaupunkini kansalaisopiston luovan kirjoittamisen kurssille. Minä, lauma mummoja ja ryhmän ainoana miehenä karhea tuurijuoppo. Haaveilin kirjojen kirjoittamisesta. Taidan haaveilla vieläkin, en vain ole keksinyt toistaiseksi tarpeeksi sanottavaa.

Aikuisuudessa kirjoittaminen alkoikin harmaantua, teksti muuttui hallintokoukeroksi. Isot kirjaimet ja osa pilkuistakin jäi käyttämättä, kun viestitys siirtyi meileihin ja pitkän vastustuksen jälkeen innokkaisiin fb-statuspäivityksiin.

Nyt olen kerännyt rohkeuteni ja ryhtynyt bloginpitoon! Täällä en aio esitellä nipoa puoltani enkä sitä byrokraattiakaan, vaan julkistan kaksoiselämäni ruodittavaksenne. Jännittää uuden tekniikan käyttöönotto ja omien aatosten julkaisu ties keille kaikille tutuille ja tuntemattomille. Mitä muut mahtavat miettiä turinoistani? Ryhtyykö joku hullu vainoamaan paljastusteni myötä? Loukkaanko kenties tahtomattani jotain jutuillani, osaanko viestiä tahtomani tunnetilan? Ja silti on kuplivaa kevättä rinnassa, into uuteen aluevaltaukseen suuri, ja olo onnekas kun pääsee taas kirjoittelemaan. Voi kunpa saisin rohkelikoilta vielä kommenttejakin…

Nyt tää alkaa! Mukavia päivityksiä toivoen ja toivotellen,

Päivi