Aula

Kapea eteinen, joka avautuu suoraan muihin tiloihin. Kengänpohjiin tarttuneet sepeliläjät pitkin poikin eteistä ja kohta koko kotia. Laukkuja, kenkiä, takkeja, kurahousuja, sateenvarjoja, lätkämailoja, avainnippuja ja avaamatonta postia siellä täällä. Eteisen esterata ensivaikutelmana kodista. Painajainen ja silti meistä aika monen jokapäiväistä arkea. Päätin muuttaa arkea omalta osaltani ainakin tässä kohdin, kun siihen tarjoutui loistava mahdollisuus.

Meidän perhe teki juuri pitkän evakkomatkan. Asuimme 14 kuukautta parin korttelin päässä omasta kodista. 60-lukuinen talomme myllättiin tuona aikana kirjaimellisesti ylösalas, vinttikomero muuttui kellarivarastoksi ja sauna muutti kellarista katolle. Takapihan kalliopohja räjäytettiin ja sen korvasi parkkihalli. Kerrostalohuoneistoon rakennettiin jopa huone ja parveke lisää. Putkien uusiutuessa uusiutuivat keittiö, kylppäri ja wc. Uutta väliseinää rakennettiin yhteen paikkaan ja toisista paikoista vanhaa purettiin. Ikkuna-aukkoja muurattiin umpeen ja uusia puhkottiin. Mikään ei jäänyt ennalleen. Tiedossa oli myös että mikään vanhoista kalusteista ei palaisi vanhalle paikalleen. Makuuhuoneita oli ennen remonttia riittävä määrä, remontissa rakennettiin vielä 1 sellainen lisää ja silti muuton yhteydessä kaksosemme saivat monen ihmetykseksi yhteisen huoneen. Mistä moinen? No, mamilla oli ollut 14 pitkää kuukautta aikaa kaivata kotiin ja piirtää pohjia uuteen uskoon millimetripaperille. Suunnittelun lähtökohdaksi otettiin omien koppien sijasta kodin toiminnot. Nyt meillä on Aula ja Touhula, josta toiste kukaties lisää.

Tuo alun kuvaus on siis entinen eteisemme. Kodin ehdottomasti kamalin paikka. Nyt kaikki on ah niin toisin! Voisin melkeinpä raahata lukutuolini Aulan nurkkaan, se kun on tätä nykyä kotimme seesteisin paikka. Päätimme evakon aikana uhrata eteisen vieressä olevan pienen makuuhuoneen ”logistiikkakeskukseksi”. Kun perheessä on 5 aktiivista menijää ja tulijaa, tavaraa seilaamassa jatkuvasti kahden asumuksen väliä, laaja valikoima harrastuksia erilaisine välineineen, melkoinen määrä kenkiä + takkeja + asusteita erikokoisina, erivärisinä ja eri harrastuksiin ja vuodenaikoihimme sopivina, niin sitä tavaraa on niin paljon että moinen suureellinen työnimi ei meistä tuntunut lainkaan suureelliselta! Huone pyöri suunnitelmissa ja puheissakin logistiikkakeskuksena, kunnes vihdoin pääsimme muuttamaan takaisin kotiin ja tilasta tuli osa jatkuvaa arkea ja ennen kaikkea pala kotia. Kylmältä kalskahtava nimi korvattiin lämpimämmältä kuulostavalla Aulalla, joka sekin toki on vähemmän vaatimattomasti lyhennys lähtö- ja tuloaulasta…

Aulan sisustaminen olikin sitten yksinkertainen juttu. Vastapäisille seinille tuli kenkähyllyä ja vaatetankoa metreittäin ja kerroksittain päällekkäin, väliin ryhdikäs matto ja mukava valaistus.  Päätyseinän kaapisto, entinen vaate- ja lelukaappi, palvelee nyt siivouskaappina, laukkukaappina (jipijajee!) ja pyöräilykypäräkaappina. Kaikella on paikkansa ja vieläpä tilavat paikkansa. Mitään ei roudata huoneesta ja kaapista toiseen sesonkien vaihtuessa, vaan vain siirrellään telineissä ylös ja alas. Ylellistä!  Vanha tuoli ilahduttaa päivän pyörityksestä väsynyttä kenkien riisujaa. Vuoden varrella olen keräillyt kauniita koukkuja, jotka on tarkoitus vielä ruuvata koko seinän korkuiseen lautaan laukkunaulakoksi. Kyllähän sellainen on jokanaisenoikeus! Tällä kuvalla sainkin sitten lisänimen Imelda…

                                              

Entisellä esteradalla, varsinaisessa eteisessä, on nyt sielläkin ryhdikäs matto ja veikeä valaistus. Kalustuksena on suvussa pitkään kiertänyt kapea lipasto, jota nyt peittää ties kuinka mones maalikerros.  Ahkerasti muuttunut ja muuttanut kaappimme on uransa varrella palvellut 1920-luvulta suvun leipomon takahuoneen yläkaappina mm. kirkkaan turkoosina. Tuosta ajasta muistona on oven sisään liimattu vanha peili, josta varmaankin oli hyvä vilkaista frisyyrin kuosi ennen kuin meni palvelemaan Hietalahteen leipäostoksille saapuneita asiakkaita. Sittemmin kaappi päätyi pölyiseen kellariin romukaapiksi, josta se viime vuosituhannen lopulla kaivettiin esiin ja kuljetettiin Kallioon. Odottelimme esikoistamme ja kaappi käännettiin ylösalaisin ja tuunattiin pöytälevyn ja pompulajalkojen avulla vaaleanvihreäksi vauvanvaatekaapiksi. Sittemmin kaksoset saivat siitä lelukaapin evakkokotiimme Ullanlinnaan ja nyt se on rähjävalkoiseksi maalattuna somistamassa eteistämme Rööperissä. Lipastossa on huivi-, pipo- ja hanskakaappien lisäksi 5 ylälaatikkoa, 1 nimikoituna kullekin perheenjäsenelle. Sinne on helppo heitellä ajelehtivat avaimet, kolikot, aurinkolasit ja se kaikki muu sälä, joka yleensä eteislipastolle rantautuu. Meillä lipaston päällä on tuoreita kukkia ja kynttilälyhtyjä, lipaston takana seinällä vielä muutama mieleinen taulu. On rauhoittavaa palata kotiin. Ja sieltä taas aikanaan lähteä.

                                          

Tämä juttuni taisi osin nyt poikia myös Ystäväni vinkkaamasta hauskasta blogista ”Eloisen eteisessä”. Juttu kolahti mukaansatempaavan kirjoittelun ja kauniiden kuvien lisäksi henkilökohtaisella tasollakin; blogin nimestä kun poistaisi yhden kirjaimen, niin pääsisikin meidän Aulaan…

Nyt kun eteisessä vallitsee harmonia, voikin käydä kellarikomeron kimppuun. Siellä nimittäin vallitsee harmonian sijaan ovelle pursuava kaaos. Meillä taisi voimat mennä muutossa kodin kohennukseen ja kellariin vain tungettiin enemmän tai vähemmän tarpeettomat, tai ainakin harvakseltaan tarvittavat tavarat. Ovea ei saa auki ilman että on vaarassa jäädä matkalaukun tai vanhan tv:n alle. Mitään sieltä ei tietenkään saa myös kaivettua esiin. Eikä todellakaan viitsi napsata sieltä kuvaa tähän... Visio on kuitenkin jo selkeä asian korjaamiseksi! Siipalle kellarin kohennusta pääsiäisohjelmaksi tarjoillessani sain vastaukseksi vain hiljaisuuden. Taidan tulkita sen liittyvän käynnissä olevaan hiljaiseen viikkoon, en piinaviikkoihin! Jään siis odottavalle kannalle tulevien pyhävapaiden ohjelman suhteen…

Aurinkoista pääsiäistä!