2.6.12

Suvi suloinen


Jo joutui armas aika
ja suvi suloinen.
Kauniisti joka paikkaa
koristaa kukkanen.
Nyt siunaustaan suopi
taas lämpö auringon,
se luonnon uudeks' luopi,
sen kutsuu elohon.

 


Sateisena aamuna kevätjuhlien Suvivirsi toi sitten kesän meille! Ei sitä vaan saa ikinä laulettua kyynelittä. Onkohan toista laulua, joka on niin tunteita nostattava? No, virsi "Kiitävi aika, vierähtävät vuodet, miespolvet vaipuvat unholaan.." toimii mulla aivan samoin, toisenlaisissa tunnelatauksissa vaan.

Tunteet olivat taas joka tapauksessa pinnassa, kun ekaluokkalaiset tohkeissaan kantoivat arviointinsa tai todistuksensa mamille näytille, ja norssilainen kiikutti omasta juhlastaan kotiin taas huiman rivin kiitettäviä sekä opettajalta erillisen kiitoksen luokan puheenjohtajuuden hienosta hoidosta. Kunniamaininta erinomaisesta työstä ja stipendikin koululaisena kehittymisestä räpsähti, ja ekaluokkalaisten mamma oli haljeta ylpeydestä! Kyllähän sitä lapsensa osaaviksi tietää, mutta ihanaa se oli meille kaikille saada näin virallisestikin vahvistukset asiaan.

Ja se hellyttävä puhelinrumba isovanhempien ja kummitädin kanssa vietettyjen juhlien jälkeen; kolme muksua soittelemassa mummille ja Tukholmassa maratoniin valmistautuvalle isukille luetellen arvosanojaan kukin vuorollaan kolmeen luuriin.

Omissa hilpeissä kevätjuhlatunnelmissa oli mukava myös ajatella niitä tuttuja ja tuttavien nuoria, jotka tänään viettävät valmistujaisiaan ja aloittelevat kesän tai syksyn mittaan uudenlaista, entistä aikuisempaa eloa. Onnea heille matkaan! Ajatus viipyili myös niissä hyvinkääläisnuorten vanhemmissa, joiden valmistujaisjuhlavalmistelut raa'astii viime viikonloppuna keskeytettiin, ja joiden iloiset perhejuhlat muuttuivatkin surujuhliksi. Ei mahdu moinen tajuntaan vieläkään. Kohtalo jota ei toivo kenellekään vaikka elämä kuinka jatkaisi pyörimistään. Voimia heille!

Meillä kaivetaan nyt kaapeista esiin isoimmat kassit, ja aloitetaan pakkaaminen. Huomenna koululaiset kirjaimellisesti kirmaavat kesälaitumille, ja vanhemmat aloittavat myös kesästä nautiskelun aivan uusissa asetelmissa. Hyvästi koulun pihoilta ja iippareista noudot, hyvästi myöhäisiltojen treenikuskaukset ja välipalakolikoiden epätoivoiset esiin kaivuut puoliltaöin! Tervetuloa kahden hengen leffareissut ja pyörälenkit, yhteiset kahvakuulatreenit ja rannoilla hengailut arki-iltoja sulostuttamaan!

Jo joutui armas aika!

2 kommenttia:

  1. Niin ihana ja haikea startti kesälle vaikkei aamuinen myrsky ihan sellaista lupaillut! Ja kaksosten esityksessäkin päästiin särkemään jäätä eikä päätä... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niih! Ja onni tosiaan että juniori säästi sen yhden miehen shownsa vasta luokkahuoneeseen... :/

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)