perjantai 26. lokakuuta 2012

Lunta tulvillaan

..tai ainakin maa kauttaaltaan valkoisena! Meidän perheessä oli ihan mennyt ohi korvien ja silmien edellisillan sääennustukset, joten talvi pääsi yllättämään. Silläkin että siippa oli vaihdattanut alleni nastarenkaat jo päivää aiemmin eli tosisuperihananrationaalisenaikuismaisesti. 

Loma-aamuni ennestäänkin olemattomat rutiinit lähtivät saman tien luisuun, kun kesken aamukaffen keittelyn vilkaisin ulos ikkunasta ja näin lumessa hohtelevan takapihan. Ei ollut pimeydestä tai synkkyydestä tietoakaan! Kahvit sai jäädä vaiheeseen, kun piti kipittää herättelemään perheen pienimmätkin ihailemaan valkoista maisemaa. Unenrippeet karisivat ropisten silmistä, ja ikkunassa taisi olla kolme nenänpäänkuvaa jäljiltämme.


Vaatteet menivät vauhdilla niskaan, ja koulutielle oli kerrankin positiivinen kiirus. Matka meni lumipalloja tehden ja vähän niitä väistellenkin ;). Lumen alla pilkistelevät puiden lehdet hihityttivät. Aamupäivä menikin sitten viimeisiä talvivarusteita esiin nostellessa, ja kevyempiä vaatetuksia pyykkikoneeseen tunkiessa. 
... on raikas talvisää...

2 kommenttia:

  1. eiiiiiiiiiii!!! ei vielä!!!!!! tuleekohan piiiitkäää talvi???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä se ihan vaikuttaa, kun näin aikaisin alkoi ja tuskin vielä helmikuussa päättyy...

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)