tiistai 20. marraskuuta 2012

Bollywood saapui Rööperiin

Shoppailen hurjan harvoin. Sunnuntaina iltapäivällä vietin tunnin ihan yksikseni keskustassa. Sen tunnin aikana kertyneitä ostoksia kannettiin kotiin sitten vielä alkuviikon pimeinä iltatunteinakin…

Marraskuinen alkuiltainen musertava pimeys on pannut haalimaan lisää valoa kotiin. Hehkulamppuja vaihdetaan kirkkaampiin, jouluvaloja sytytellään, ostellaan jopa vielä lisää, ja kynttilöitä kuluu roppakaupalla.

Viime ajat olen kaivannut lisää valoa keittiöön, ja ikään kuin odotellut sopivan valaistuksen tulevan vastaan. Kyökin katossa on suuren remontin jäljiltä tätä nykyä kaksi lampunpaikkaa, mutta ajalta ennen remonttia meillä on ollut vain yksi keittiönlamppu. Vanha ja hieno, oikein designia. Toista sellaista vaan ei ole tullut koluttua pariksi kirppareilta tai vintagepuodeista, koska joku ennen meitä on kohdellut lamppuamme matkan varrella kaltoin; lyhentänyt messinkisen varren ja maalata tökötellyt sen vielä ruskeaksi. Ihan kivan näköinen silti yhä, ja pitkä siippakin mahtuu sen ali kulkemaan, mutta tieten tahtoen ei itse halua runnoa toista lamppua samanlaiseksi.

 
Indiskassa se sitten tuli vastaan ihan etsimättä, Bolly-varjostin. Turkoosi väri, joka ei kuulu lemppareihini, aluksi hieman mietitytti, mutta reunan pampuloita ei vaan voinut vastustaa. Ei edes siippa, joka valokuvan lampusta nähdessään oli kauniisti sanottuna melko varautunut asian suhteen, mutta lounastunnilla kaupassa piipahtaessaan näytti vihreää valoa hankinnalle. Huomaattekos, meillä ei vaimo yksin päätä sisustuksesta!!! Tai ainakin niin antaa ymmärtää… Pampulat ovat aivan kuin miniatyyripipotupsuja. Sopii mainiosti talven tulon odotteluun.

Kaupassa ihailin lampun sisällä olevia kuvia, mutta varsinainen yllätys koitti kun lamput olivat katossa ja räpsäytettiin valot päälle. Kuvathan kuultavat hauskasti varjostimen läpi! Keittiön vanha mattokin koki uusrenessanssin saatuaan värikkäät lamput kavereikseen. Entistä paljon kirkkaammassa valossa tosin heti huomasi että matto tarvitsee pikaisen pääsyn pesukoneeseen. Siihen ihanan isoon sellaiseen talon kellarissa.


Kyllä voi todeta valon ja värin piristävän kaamoksen keskellä; yöllä katselin vielä sängystä ihania lamppuja nukahtamiseen saakka, ja nyt ei väsytä enää yhtään…



Ennen tuli käytyä iltaisin jääkaapilla, mutta nyt voikin
piipahdella romanttisemmin Taj Mahalilla…




2 kommenttia:

  1. selamat hari Deepavali sinne Rööperiin! kivat lamput!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, nautimme suuresti tästä uusimmasta perinnejuhlastamme ;). ensi vuonna vois ajatella vaikka yhdistettyjä juhlallisuuksia kanssasi..?

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)