keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Eka keikka

Sain mahdollisuuden osallistua osana opintoja asiakkaan vuosijuhlan valmisteluun. Hassu juttu; osallistumista tarjottiin jo ennen kuin olin tietoinen opiskelemaan pääsystä... Häveliäänä mietin kahden opettajan haastateltavana ollessani että kehtaanko reteän itsevarmasti buukata kalenterista juhlan ja valmistelujen ajan vai en ennen tietoa opiskelupaikasta. En kehdannut. Paikka kuitenkin irtosi ja ensimmäisenä koulupäivänä, kahden tunnin koulunkäyntihistorialla osallistuin ensimmäiseen ideointipalaveriin.
 
Heti kättelyssä kävi selväksi että opinnäytetyönään juhlan somistuksen tekevä henkilö olikin jättäytynyt pois projektista, ja neljän opiskelijan (joista kolme vasta-alkajia) ja yhden opettajan voimin hommaa lähdettiin viemään maaliin. Pelottavaa ja innostavaa! Oppilaista kokenein sai projektin vetääkseen. Työryhmän kokoonpanokin ehti vaihtua matkan varrella, mutta niin vaan oli juhla somistettuna sovittuun aikaan.
 
Asiakas oli kertonut juhlan teemaksi saksalaisesta olutpainotteisesta kansanjuhlasta Octoberfestistä "suomennetun" Oktoopervestin. Toiveena oli rentoa ja teeman mukaista koristelua. Sitä siis kehiin!

Octoberfestin tunnusvärit ovat lämmin punainen, keltainen ja vihreä. Nämä päätimme ottaa koristelumme pääväreiksi. Värit löytyivät niin kukista kuin kangasnauhoista, joita leikkelin sopivan värisistä puuvillakankaista. Juhlatila oli suuri ja kolkko urheiluhalli, joten pehmennettävää riitti, jotta sinne sai juhlan tunnun.

Saksalaisjuhlasta ensimmäisinä mielikuvina mieleen nousevat valtavat oluttuopit, muodokkaat tarjoilijatyttöset perinneasuissa, suolaiset bretzel-rinkelit, makkarat ja hapankaalisalaatit. Somistusta ajatellen oli pakko perehtyä aiheeseen lisää. Löytyi auringonkukkia ja havuköynnöksiä. Näillä tiedoin siis kukkatilausta tekemään.
 
 
Baariin rakensin "cooleriin" auringonkukka-asetelman ja toiseen päätyyn valtaisaan risupikariin asetin koristekaalin jonka ympärille kiedoin pitkän maahumalan. Siihen asettelin sävyyn sopivia maksaruohoja. Kaikki mielestäni kyseiseen teemaan kuuluvaa - kaali, humala ja se maksakin... paukkuva sellainen.

 

Tylyn näköistä lavan edustaa somistettiin valtaisalla havuköynnöksellä. Pituutta tällä oli yli 6 metriä ja leveyttä parhaimmillaan 40 senttiä. Köynnös muodostui kolmesta kappaleesta, mutta voin kertoa että painavia ne olivat pätkinäkin! Vasta seuraavana päivänä näki millaisille pistohaavoille ranteet olivat kantamisesta tulleet, aivan kuin nuppineulatyyny olisi isketty kiinni muhun. Enkä edes itse sitonut köynnöstä. Ensi viikonloppuna pääsen senkin makuun, katsotaan miltä kädet näyttävät sen jälkeen. Ja miten tuore kuusiallergiani reagoi urakkaan...


Köynnöksen eteen rakensimme kolme suurta auringonkukka-asetelmaa. Yläkuvassa jotkin kukat ovat vasta toipumassa hetken kuivillaolosta, illaksi ehtivät toivottavasti kaikki virota!

 
Yhdistimme juhlaan myös sadonkorjuuajan, koska ruoka olennaisesti liittyy tähänkin juhlaan. Sisääntuloaulaan rakensin kolme suurta kaalilaatikkoa, jotka asettelimme eri tasoihin. Kuvassa nämä ovat vasta koulun autotallissa odottamassa kulkeutumista juhlapaikalle. Toivottavasti juhlaväki sai näiden johdattelemina jo kaalisalaatin makua suupieliinsä... Siis kuvainnollisesti vain!



Buffet oli hajautettu kolmelle pöydälle, joille rakennettiin isoja ja pieniä runsaudensarvia herneistä, paprikoista, sipuleista, rypäleistä, kastanjoista ja kukista. Niin upeita! Ruokapöytään tuli vielä illan edetessä kokonainen paistettu sika häntäkarvoineen kaikkineen pitkälle laudalle. Se näky kyllä kutkutti, ja ajatuksissa sitä yrittelimme jo päivällä pöydälle sommitella.


 

 
Eripariset juhlapöydät katettiin valkoisilla liinoilla ja päälle tehtiin kapeita asetelmia, joiden runkona käytettiin teemaan sopivaa villiviiniköynnöstä. Lisäväriä kalsaan saliin tuotiin lämpimän oransseilla germiineillä ja lyhtykoisoilla, joita äiti ja ystävättärensä, kaksi eläkeläismummoa, olivat avuliaasti keränneet ja kuivatelleet. Kastanjat taas keräsi kodin edestä meidän pienimmät, jotka tomerasti olivat värvänneet pari kaveriaankin urakkaan. Herttaista. Vadillinen pestyjä ja kuivattuja kastanjoita hurahti nopeasti asetelmiin.
  


 
Pöytäasetelmiin ja pöytien päihin kiedottiin paperirullia, joihin olin tiivistänyt juhlan historiaa. Tilaaja tuntui olevan kovin innoissaan tästäkin lisästä, totesi lennossa nappaavansa juhlapuheeseen vielä aineksia rullasta. Mua ilahduttaa ja virkistää aina oppia uutta, juhlissakin, ja onneksi näköjään asiakas jakaa saman tunteen. Vai tiesittekö muka ihan kaikki että kahden viikon ryyppäjäiset ovat saaneet alkunsa kuninkaalliseen hääjuhlintaan liittyvistä hevosajoista???

Ensimmäinen Oktoberfest järjestettiin hevosajojen muodossa 17. lokakuuta 1810 kruununprinssi Ludvig Baijerilaisen ja Therese von Sachsen-Hildburghausenin häiden kunniaksi. Aiemmin hevosajoja oli järjestetty Marienplatzilla, mutta tällä kertaa Münchenin kaupunki järjesti tapahtuman kaupungin muurien ulkopuolella lähellä Sendlinger Bergiä. Kuningas Maksimilian I määräsi alueen nimeksi Theresienwiesen miniänsä mukaan. Vuonna 1850 Ludvig I Baijerilainen, nyt kuningas, pystytti alueelle suuren pronssivalupatsaan, jota suurempi oli viimeksi valettu antiikin Roomassa. Vuoden 2012 Oktoberfest on järjestyksessään 179. Olutjuhlat on peruttu muun muassa koleraepidemianja molempien maailmansotien aikana.

Bretzelit puutarhurit tekivät tietenkin pajusta, ei suolaisesta vehnätaikinasta. Niitä ei näissä juhlissa ripustettu narulla kaulaan, vaan rumalle katsomoseinälle buffan taakse. Hieman murattia ja kukkia vielä pehmentämään pajua.
 
 
Tuntui oudolta jättää kauniiksi koristeltu tila ja lähteä pois ennen juhlan alkua. Tähän astihan juhlia on järjestänyt itselleen ja läheisilleen, ja nauttinut niistä paikan päällä alusta loppuun saakka. Uuden oppimista kuitenkin tämäkin, vaikka olisikin ehkä ollut lystikästä olla kärpäsenä katossa seuraamassa juhlan kulkua oluenjuontikilpailuineen ja kaikkine käänteineen. Kukaties loppuillasta näky oli tätä tarkkuusluokkaa...


Hauskaa oli, ja innolla odotan seuraavaa keikkaa, joka itse asiassa on juuri jo käynnistynytkin. Työn alla on Helsingin Joulumaan somistus Kolmensepänaukiolle ja Kaivopihalle.
 
Jipijajee, ihan erilaista joulupuuhailua
tänä vuonna ohjelmistossa!


 

8 kommenttia:

  1. Anonyymi14/11/12

    Kivoja joulupuuhahetkiä :) kauniita asetelmia
    -CKone-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, odotan niin innolla pääseväni tekemään niitä viikonloppuna! puutarhalla valmistuu ekat mallilaatikot asiakkaalle parast'aikaa. toistaiseksi mun panos on ollut vain projektinjohtoa etänä.

      Poista
  2. Anonyymi14/11/12

    Tosi ihania ja kauniita kukka-asetelmia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaunis kiitos omasta ja koko tiimin puolesta!

      Poista
  3. Anonyymi15/11/12

    Moi Päivi, tämä on ihan upeeta hommaa! En tiennytkään, että sinulla on tällainen projekti menossa, ihan mahtavaa! Tsemppiä ja iloa :-) t. Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Anna! tsemppiä ja iloa on tällä saatu tähän syksyyn rutkasti. tää on pari vuotta vireillä ollut, ja nyt sitten toteutunut unelma. kommenttiasi lukiessa ihan näen sielun silmin sun iloisen hymyn, se paistaa rivien välistä :-)

      Poista
  4. upeita!! mahtavaa!!!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)