14.1.13

Väliaikatietoa

Olen ilmeisen piilokalenteriorientoitunut virkaaja, sillä huomasin juuri että päivälleen kuukausi sittten 14.12.2012 raportoin tästä samasta virkkausprojektista. No, sitä täsmäaikaista väliaikatietoa siis, tältä näytti työ lauantai-iltana:


Kuukaudessa viimeisinkin kahdestakymmenestä pinkki-ruskea-harmaa-kermanvaaleasta, ennätyssuuresta Seiskaveikkaisesta isoäidinneliölapusta on valmistunut, ja saanut vielä kuorrukkeeksi kolme kerrosta pylväitä vaalealla Janne-langalla. Päätin nimittäin kesken työn, että haluan peittoon enemmän vaaleutta, ja koska säkillinen tuota lankaa suorastaan odotti projektia kohdalleen, niin siitähän sitä sitten koukkua heiluttelemaan.

Paloja jo tovin yhdisteltyäni tajusin että pystysaumasta tulee nyt kyllä melkoisen tuhti harjanne. Näinhän pääsi käymään, koska en tohinoissani muistanut enää valkoisten pylväiden päälle virkkailla kerrosta valkoisia kiinteitä silmukoita, vaan virkkasin sitten isoja lappuja reiluilla koukkauksilla yhteeen nurjat puolet vastakkain pylväsrivistöjen lomasta. Jossain vaiheessa tehdessä se hieman hirvitti ja harmitti, mutta lopputulos onkin ihan jees. Jos on laiskalla isot laput, niin olkoon sitten saumatkin!

"Retrokuva" on syönyt väreistä suurimman herkullisuuden, mutta onneksi livenä värit ovat ennallaan. Nyt virkkaan koko peiton ympärille sen aiemmin unohtuneen kerroksen kiinteitä silmukoita, sitten arvon millaista nirkkoa ryhdyn pykäämään loppusomisteiksi. Sillä kun on nirkkojen makuun päässyt, niin eihän sieltä nyt noin vain palata pelkistetymmän maailman pariin. Pehmeää ja romanttista tuleman pitää! Ja siihen romanttiseen taas liittyneekin se seuraava postauspäivämäärä tästä peitosta. Mikäpä se muukaan nyt voisi enää olla kuin 14.2.

Valentinea odotellessa, virkkuukoukkua heilutellessa...
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)