Hempukka

Kevään viimeisimmissä tilkkuterapioissa ompelin aikani oloksi jälleen kerran hirsimökkiblokkeja. Hempeistä vaaleista, pinkeistä ja vaaleansinisistä, kovin kapeista kaitaleista. Halusin vaan nähdä miltä näyttävät.

Mallissa oli koottu blokeista pieni liina pöydälle, ja sitä kait mäkin lähdin väsäämään. Kunnes näin värit yhdessä ja totesin että tota liinaa ei meidän pöydällä pideltäis päivääkään. Tein siis taas tyynyn. Niitähän meillä riittää...

Terapiakaverikin yritti jo jokunen tyyny sitten varovasti katkaista kierrettäni kysymällä että mihin kaikki tyynyt meillä mahtuvat. Jäin miettimään että toiminko samoin kuin eräät muut päihderiippuvaiset; alkoholistin kanssa kun yrittää jutella juomisesta niin mitään ongelmaa ei kuulemma ole ja juoma maistuu vaan entistä paremmin juttutuokion päälle. Aivan samoin mäkin vakuutin tuoleja, sohvia ja sänkyjä riittävän, ja ompelin heti monta tyynyä lisää. Nyt niitä on ihan oikeasti ihan liikaa. Mun pitää tehdä syksyllä jo jotain muuta. Muuten mä uppoan tyynyihin.

Tästä tuli Hempukka vain ja ainoastaan väriensä perusteella. On nyt notkunut parin päivän valmiina olonsa aikana (miten ottikin tuon taustakankaan ompelu taas aikansa ja paikkansa rästilistallakin...) jo parveketuolissa ja sängynpäädyssä. Saa nähdä mihin kiertää seuraavaksi.

Tyynystä löytyy melkoisen vanhojakin kankaita. Pari sinisävyistä kaunista tilkkua on kulkeutunut kaappiin ompelua odottamaan anopin äidin kangaskorista. Niiden ikää en edes tiedä. Kauniita ovat ja ihanan laadukkaita.

Ärhäkin pinkki on mun 80-luvulla (siis viime vuosituhannella) ihan itse ostamaa!!! Jo silloin kesken neonväribuumin väri tuntui vahvalta, mutta pinkkiä tuolloin rakastavan kummitytön pieniin korituoleihin piti saada neitimäiset pehmusteet. Väriin yhdistettiin siis myös pyöreä muoto ja rimpsureunus. Voi ristin kiesus mitä onkaan tullut väsättyä! Aurinkoiset nimpparionnittelut tänään juhlapäiväänsä viettävälle rakkaalle rinsessalle, jonka värimaailmaa pinkki ei enää terrorisoi ihan noin ärhäkästi!

Tuosta ompeluksesta reilut 15 vuotta eteenpäin samainen kummityttö sai ylppärilahjaksi tilkkupeiton, jossa oli noita punaisia yo-ruusuja. Kotoa muutto oli edessä, ja täti tahtoi varmistaa että neidillä on jotain lämmintä ja pehmeää johon kääriytyä jos maailma alkaa joskus tuntua kylmältä ja kovalta. Peittoa ei ole tainnut tarvita avata lahjakääreestä ;).

Rakkain tilkku on tuo vaalea pinkki. Kaksosia odotellessa mun annettiin ymmärtää olevani kohta jo kolmen pojan äiti. Pettymyksen kyyneleet silmissä kirvellen kiskoin narulta kaikki vastapyykätyt vanhat omat punertavat vauvavaatteet ja lyllersin ne takaisin vinttiin piiloon. Isi sai käydä ne sieltä kaivamassa laitokselta palattuamme, kun vauva A olikin osoittautunut pieneksi isosiskoksi. Neiti nukkui yönsä pinkeissä lakanoissa, joita koristi vielä rinsessan kruunut. Luonnollisestikin.