17.1.14

Vallesmanni

Jämäpalaloodan perkaus, ihan jo vaan alku siitä, innosti taas ompelemaan. Kymmenen sinisävyisen paidanraadon "perkausjätteet" ompeloituivat 10*10 cm ruuduista blokeiksi ja 5*5 cm ruuduista pitkiksi kaitaleiksi. Ruudut ompelinkin sitten kaikki kiinni toisiinsa, ja ympäröin ne hirsimökkitekniikaalla kaitaleilla. Paitakaitaleiden väliin ompelin kuviotonta vaaleansinistä vanhaa lakanaa työtä rauhoittamaan. 


Paidoista kun työn tein, niin kaikki napit, sivusaumat ja taskut saivat jäädä tarkoituksella näkyviin. Välillä lisäsin työhön pituutta ompelemalla vain päihin vuorotellen paitaisia ja lakanaisia kaitaleita. Paidat tulivat kyllä melko tarkkaan loppuun käytetyiksi! Viimeisessä tilkkukaitaleessa tilkut jo loppuivat kesken, ja ompelin homman valmiiksi muutamalla vähän pidemmällä kaitaleella. Reunoiksi ompelin yhdennestätoista, tilkkutöissä korkkaamattomasta, paidasta 10 cm leveät kaitaleet.


Muutama viikko sitten kuulin lapsuusajan naapurin, boheemin ja samalla vähän pelottavankin nimismiehen menehtyneen. En ollut häntä tavannut 19 vuoteen, mutta kummasti suru-uutinen nosti pintaan monia muistoja.

Työn edetessä kävi entistä selvemmäksi se, mitä olen joskus ennenkin manaillut: käytetyt kankaat ovat käytettyjä, ja käytössä enemmän tai vähemmän virttyneitä. Kun niitä vielä pieninä palasina raudalla ja höyryllä silittelee ees sun taas, niin venyväthän ne viimeistään silloin jolleivat ole paitoina palvellessaan jo sitä tehneet. Lopputulos on kupruileva ompelus! Argh... 


Ehkä Ollia muistellessa ja työn samalla edetessä mieleen tuli kupruja kauhistellessa isän aikoinaan käyttämä sanonta "nimismiehen kihara". Joku ajaa nimismiehen kiharaa... Eikö se tarkoita sitä että joku ajelee tien laidasta toiseen..? Maistissa en kyllä ommellut, muuten vaan kihara jäi pyörimään mieleen!

Kihara tai kupru, joka tapauksessa kauniisti sanoen niin aaltoileva työ tästä tuli, että tikkausta en harkitsekaan koneella, vaan suosiolla tikkaan peitteen käsin vanuun, ja kukaties vasta lopuksi kiinnitän taustakankaan, jottei sinnekin tarvitse ommella ryntäntynttää ihan urakalla...

Elsa-tädin jäämistöstä on mulle kulkeutunut valtava pahvikaartiollinen tummansinistä lankaa. Silloin tällöin olen harmitellut sitä että kotikoneessa ei voi hyödyntää tätä teollisuuskoneessa Elsan pyörittämää rullaa. Vaan nytpä saankin langan käyttöön! Lanka kaksinkertaisena neulan silmään ja pitkin poikin ruokapöytää tikkailemaan! Suunnitelmahan on tietenkin tikata työ todella tiuhaan. Saa nähdä onko suunnitelma vielä voimassa kun olen ensimmäisen kiekan käsin ommellut...

Koska paidassa on virkavallansiniset sävyt ja mielessä pyöri Olli sekä nimismiehen kiharat, tuli työn nimeksi Vallesmanni. Silläkin että melko alkuvaiheessa päätin ommella työn tytölle. Omalleni. Toinen vaihtoehto oli antaa tämä keväällä kummipojalle ylppärilahjaksi, mutta ajattelin sitten että saaja saattaisi arvostaa enemmän isänsä kuin kummisetänsä vanhoja paitoja peitossaan. 

Lisäksi keksin että mökillä on jopa tarve tälle, jee jee! Neidin sängyn päiväpeitto siellä on liian lyhyt. Tein peiton aikoinaan entiselle mökille torkkupeitoksi. Jossain vaiheessa leikkasin sen kahtia sohvatyynyjen päällisiksi. Nyt toinen pääty palvelee muksujen touhupatjan päällisena ja toinen on jatkojalostunut aurinkotuolin peitteeksi, josta se paremman puutteessa napattiin tytölle päiväpeitoksi. Pojilla on viereisessä huoneessa myös vaaleansinisävyinen tähtiblokkityö, joten ovathan sitten naapurusten peitot sävy sävyyn. Miellyttää sänkyjen petaajan silmää...

6 kommenttia:

  1. kutoisitko mulle säärystimet? laittaisin ne uggien jatkoksi ikään ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, en lupaa. Mun kädet kipeytyi jo villiksen hihajatkojen neulomisesta :(. Just pyysin äitiä neulomaan mulle räsymattosukat. Olisko sulla muuta neulomistaitoista tuttua..?

      Poista
  2. Kiintoisasti löytyi nimi tuolle työlle. Paitakankaat ovat ihania, etenkin raidalliset. Odotan innolla niitä tikkauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan, itseäkin hymyilytti mitä alitajunta taas tuotti. Todennäköisesti muistan lapsuuden naapurin aina valmista peittoakin käsitellessäni :). On nää kankaat ihania, joten paitakankaita silitellessäkin niitä tulee ihan omanlaisensa tuoksu vs. muut kankaat. Vai kuvittelenko vaan? Tikkailu pääsi eilen jo hyvään vauhtiin, sormia syyhyttää päästä pian sitä jatkamaan, mutta tämä ja seuraavat päivät taitavat mennä muissa puuhissa. Tai ainakin pitäisi mennä...

      Poista
  3. Saat seuraavasta työstäsi vähemmän kiharan (jos haluat), kun välillä tasoitat leikkurilla ja viivaimella paloja samankokoisiksi keskenään enne ompelemista yhteen. Improvisoitu pinta on edelleen improvisoitu ja kiva, mutta tasaisempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee. Palat olen leikannut leikkurilla ja viivaimella ja yhteen ommelutkin kaitaleet edelleen niiden avulla pätkinyt. Luulen kuitenkin että pitkän nauhan ompelun yhteydessä näin vaan välillä käy, ainakin siis mulle :). Lyhyemmissä saumoissa ehkä lopputulos olisi vähemmän kihara. Käsintikkaus tuntuu nyt kuitenkin onneksi pelastavan tilanteen, eikä ole ollenkaan niin paha rasti kuin etukäteen ajattelin sen olevan.

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)