Sirpaleita

Se tunne, kun on pessyt vanhan, kauniin mutta pinttyneen ja talven parvekkeella kynttilälyhtynä palvelleen säilöntäpurkin pesukoneessa, liuottanut vielä vahvassa pesuaineessa ja karhunkielellä hinkannut pohjasta viimeisetkin ruostetahrat pois, huuhdellut ja nostaa ihanuuden altaasta ihan vain kolhaistakseen sen saman käsittelyn läpikäyneeseen isoveikkaansa. Se tunne kun kuulee lasin helähtävän sirpaleiksi, eikä tiedä montako lasiastiaa on huolimattomuudellaan säheltänyt mäsäksi. Siinä tunteessa ei ole pienintäkään hiventä riemuista ja onnen murusista, elon ihanuudesta.

Onnistuin rikkomaan purkeista vain pienemmän, joka tosin sekin on aika iso. Harmittaa niin vietävästi. Kun vielä aloittaa aurinkoisen lauantaiaamunsa tällaisella sähellyksellä, niin ei todella ole tietoakaan riemuista ja onnen murusista, elon ihanuudesta. Saa syyttää vain ja ainoastaan itseään. Sitäpaitsi tällaisten asioiden pitäisi tapahtua räntäsateisina maanantaiaamuina!!!

Kahden lasitehtaan kaupungissa varttuneena en voi ajatellakaan käyttäväni tätä enää vaikkapa kukkamaljakkona, jonka kolhut ja säröt piilottaisin  puskan alle. Onneksi taloyhtiön jätehuoneessa on lasinkeruuboxi, joten en  joudu ulkoiluttamaan rakasta romua kovin pitkälle. Argh silti! Miten sitä voikin ihminen olla niin kiintynyt vanhaan lasiin?

No, kuitenkin aurinko paistaa edelleen ja sirpaleiden pitäisi tuoda onnea. Katsotaan mitä päivä tuo tullessaan! Seuraavaksi haenkin taas yhdeksänkymmentä luomukananmunaa Ruoholahdesta. Saa nähdä montako kotiutuu ehjänä perille saakka.

Että tällainen aamunavaus tänään.