keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuosi polkaistu vauhtiin!


Vuosi on vaihdettu vanhasta uuteen onnellisissa, hilpeissä ja herkullisissa tunnelmissa aivan parhaassa seurassa. Pitkin iltaa ehti eilen useaan otteeseen miettiä sitä kuinka onnekas onkaan kun saa juhlia ihanien, fiksujen, lahjakkaiden, hauskojen, kauniidenkin ja superrakkaiden ihmisten kanssa. Iloita ihanista ystävistä ja suloisista muksuista. Syödä vatsansa täyteen herkkuja, valvoa liian pitkään ja nauraa paljon. Vaikka tänään onkin väsyttänyt, on se ehdottomasti ollut sen arvoista, kunnon syy nautinnollisille tupluureillekin.

Vuosi sitten kaivettiin autoa illalla esiin kahden metrin korkuisesta kinoksesta, tänään polkaistiin Baanalle ja Töölönlahdelle. Eivät ole vuodet kuin veljekset... Alkuillasta lähdettiin polkemaan, mutta yöfillaroinnilta se säkkipimeydessä tuntui! Eksoottiseltakin. Väisteltiin pimeässä lasinsiruja se minkä niitä nähtiin, ja taidettiin päästä kotia gummit ehjinä. Normikeskustafillarointia siis. Mitä nyt tää uudenvuodenpäivä toi siihen uuden hohdokkaan lisänsä.

Vaikka on vuosissa tai ainakin säissä eronsa, niin yhtä samaakin menneeltä ja vasta-alkaneelta toivon: että olisivat yhtä hyviä! Tältä vuodelta toivon aivan samoja asioita kuin sain viime vuodelta:

mukavaa eloa rakkaiden kanssa
kivoja tapahtumia ja reissuja 
herkkuja laiteltavaksi ja nautittavaksi
kauniita käsitöitä ja koukuttavia kirjoja 
aikaa, rentoilua ja tupluureja
paljon hyviä nauruja
<3

Itseäni en enää rassaa uudenvuodenlupauksilla, enkä varsinkaan stressaa niiden "rikkomisella" eli ihan vaan toteuttamatta jättämisellä. Se mitä jatkossakin aion tehdä on kuorman keventäminen, eli karistan negatiivisuuden levittäjiä ja nalkuttavia kitisijöitä kintereiltäni ja keskitän ajan sekä energian positiivisista asioista nautiskeluun. Nostan arkisia onnen murusia jalustoille joille ne kuuluvat ja teen arjestakin juhlaa. Onhan se välillä sitä pelkkää puuroakin, mutta aina pitää saada hohdetta ripoteltua lomaan.

Eilen näimme ennustajan pallon. En kurkkinut sen hohtavaan ytimeen urkintamielellä, vaan ihan vain pieniä ledejä ihastellen. Tiedän nimittäin jo yhtä sun toista mitä tämä vuosi tuo tullessaan!!! 

Vuodesta tulee sporttinen; alkoihan se tammikuisella fillarilenkillä, jumppakortti on tulevaksi kaudeksi taas hankittuna ja hiihtolomamökki varattu ladun ja rinteen välistä. Vuoteen tulee mahtumaan myös matkoja ainakin pohjoiseen, etelään ja länteen. Siihen tulee kuulumaan koulukuviomuutoksia ja varmastikin yhdet valmistujaiset. Ennen niitä juhlia otan iloa irti myös opiskelijaelämästä; pidän kalenteria ja sähköpostia ihmeteltävän tyhjinä ja ompelen paljon tilkkutöitä puutarhahommien lomassa. Olen kotiäitinä ja mietin mitä olenkaan isona, olen kenties taas virkanaisenakin. Lasketaan rinteiden lisäksi ropoja ja tuhlaillaan rakkautta. Romantiikkaakin pitää tähän vuoteen kuulua erityisen hyvästä syystä! 

Herkullisesti tämä vuosi on jo alkanutkin ja samoissa merkeissä jatkuu: pojat tekivät itse pastaa, mies paistoi fileet ja tytär perusti jätskibaarin. Joulustakaan ei ole vasta kuin viikko, joten suklaaloodasta löytyy vielä nannaa. En mä mitään ennustajaa kaipailekaan, nää näkymät riittävät oikein hyvin!

Uuteen vuoteen uusin kujein, ystävät ;)
 Ihanaa tätä vuotta!


12 kommenttia:

  1. Anonyymi1/1/14

    Olipa ihana hyvän mielen kirjoitus. :) Kyllä kaikkeen! Tuo on kyllä jännä, miten negatiivisten känkkäränkkien heivaaminen antaa energiaa! On kuin laskisi taakan harteilta, kun eivät ole hidastamassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että hyvä mieli välittyi sinne saakka :) Uskon entistä vahvemmin feng suin hienouksiin ja ajatuksiin kuinka energiat pääsevät virtaamaan kun kuormat kevenevät, oli se kevennys sitten materiaa tai henkistä irtautumista energiasyöpöistä. Joku on funtsinut jutut hyvin ja riittää että niitä noudattelee itselle sopivasti.

      Poista
  2. aivan mahtavaa kun voi fillaroida!!!! alkaa niin menojalka vipaattaa Suomeen kun näen lumettoman talven... reeniä reeniä vuonna 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reenataan, reenataan ja toivotaan että saadaan välissä myös lunta ennen kuin sä palaat tänne hetkeksi fillaroimaan :)

      Poista
    2. aion olla monta kuukautta :) ensiksi vien fillarin huoltoon kun tulen......

      Poista
  3. Olipa mukava vuoden aloitus sinullakin! :)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi3/1/14

    Moi Päivi, kiitos olipa ihana kirjoitus! Onnellista vuotta 2014 :-) Nautitaan kaikesta :-) t. Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, olepa hyvä. Iloa ja onnea tähän vuoteen roppakaupalla! Kehitellään taas yhteisiä ilon aiheita vuoden varrelle :)

      Poista
    2. Anonyymi3/1/14

      Kiitos ja niin tehdään :-)

      Poista
  5. Voi kuinka sinisilmäinen vuoden alussa olinkaan. Maailma oli jo ympärilläni lähtenyt hurjaan muutokseen, enkä minä tiennyt moisesta mitään. Niin surullista ja säälittävää, oma sinisilmäisyyteni monen muun asian ohella.

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)