Vihkisormus leipäkorissa

Ajoittain kuulee tarinoita kuinka ihmiset löytävät kihlasormuksia shamppanjalaseista tai jälkiruokiin leivottuna. Edesvastuuntonta sanon minä, kauhea tukehtumisvaara moisessa! Mua kosittiin polvillaan meren ääressä (tosin merta ei näkynyt, koska iso laiva peitti näkyvyyden) sormusrasia kauniisti sulhon kädessä. Perinteisyydessään paljon terveellisempi ja muutenkin mukavampi tapa kuin kaivella suusta metallia, nuolla se puhtaaksi taikinasta tai moussesta ja sitten sylkistä sormusta sovitella sormeen haltioituneena...

No, kihlasormuspurkauksesta asiaan eli vihkisormuksiin! Jota en omakohtaisesti otsikosta huolimatta säilytä leipäkorissa, vaan nimettömässä. Leipäkori vaan sai juuri uuden liinan Double wedding ring -tekniikalla toteutettuna.

Kun nyt kerran olin kaavaompeluun ryhtynyt rupeamaan, niin sillä mennä huristeltiin edelleenkin! Tilkkuope oli kaivanut meille netistä kaavat, jotka nopsaan saksin ja lähdin kankaiden leikkuun päälle työtä kasaan pärryyttämään pikaisesti ennen kuin alkaisi liikaa hirvittää. Kieli keskellä suuta ja ajatus kirkkaana palasia saikin leikellä, jotta kaikki varmasti tuli oikein päin ja oikeassa määrässä. Ei onnannut pelkällä yhdellä yrittämisellä :)

Käytin työhön ylläri pylläri siipan paidanjämiä, jotka olivat jämäjämiä Vallesmanni-peitosta. Lisäksi silppusin yhden Helmi-isoäidin jäämistöstä pelastamani käyttämättömän kangasnenäliinan keskustähdeksi ja sivukaitaleiksi, joita meloneiksi kutsutaan. Mulle ei aukea syy tuohon nimeen. Tajuaako tai tietääkö joku muu?

Taustakankaaksi valitsin pitkään säästämäni  aarteen. Ostin tämän ohuen puuvillakankaan aikoinaan kait ajatuksella mahdollisesta keittiönverhosta, mutta eihän mulla ole koskaan keittiössä verhoja, joten nyt pieni pala sitä päätyi leipäkoriin. Loistava valinta muuten, koska säilytän koria korkealla jääkaapin päällä, joten tämä kuvio näkyy hauskasti koripunosten lomasta kun tyhjää koria katselee sammakkoperspektiivistä.

Tikkasin työn suoraan taustakankaaseen kaaria pitkin. Taas jotkin pienet koristetikkauksetkin houkuttelivat keskustaan ja meloneihin, mutta koska nenäliinakangas itsessään oli niin pienikuvioista, jätin tikkaukset tekemättä, silitin liinan ja nakkasin koriin. Siellä se nyt odottelee jotain herkullista täytettä, vaikka croissanteja aamiaispöytään.

Liinaa oli hauska tehdä, ei ollenkaan niin paha rasti kuin alkuun kuvittelin, mutta aika paljon lisäinspiraatiota vaatii jotta lähtisin kokonaista peittoa tällä tekniikalla askartelemaan. Mutta toiselle liinalle olisi kyllä aina käyttöä...