14.8.14

Huomenlahja

Taloyhtiön roskikseen on ilman niin minkäänlaista ekologiaa tai edes huonoa omaatuntoa lentänyt useampi kassillinen puolison minulle vuosien varrella lahjoittamia vaatteita, ja nyt tuli vuoro käydä läpi korulipaskin. Siivota sieltäkin turhaa painolastia ja ikäviä muistoja pois. 

Työstän tavallaan työssäni historiaa, ja ehkä sillä otin historiallista lähestymistapaa myös avioeroni työstämiseen. Jo muinaisina aikoinahan miehet lahjoittivat tuoreille vaimoilleen ekan muhinointiyön, tai ainakin hääyön jälkeen omaisuutta, jolla vaimon oli tarkoitus elättää perhe puoli vuotta mikäli mies, perheen elättäjä ottaisi ja häipyisi. Siis kuolisi. Puolessa vuodessa tuli lesken hankkia uusi elättäjä itselleen ja lapsikatraalleen...

Perinteitä ja toisiamme mekin aikanaan kunnioitimme, ja niinpä minäkin sain reilut kahdeksantoista vuotta sitten ensimmäisenä aamuna aviovaimona huomenlahjan, jota kuuliaisen vaimon tavoin käytin useamman vuoden, vaikken siitä rehellisesti sanottuna pitänytkään. Pidin ajatuksesta ja pidin miehestä, en saamastani korusta.
  

Nyt kun perheen entinen pääelättäjä on hypännyt pois karavaanistamme ja ero etenee tasaisella vauhdilla, ajattelin että on aika edes perinteitä kunnioittaen realisoida huomenlahja. Mukaan kauppareissulle otin myös parilla sinisafiirilla koristellun kelta- ja valkokultavitjan, jonka olin samaiselta mieheltä saanut lahjaksi merkkipäivänä, jonka aihetta en enää muista. Muistan vain pettymyksen tunteen ylellistä lahjakoteloa avatessani ja inhon, jota tunsin korua käyttäessäni. Niin ei mun tyyliä kuin olla ja voi! Mutta ilmeisesti jonkun tyyliä, koska koru nyt päätyy syksyllä vintage-korujen myyntinäyttelyyn, jee! Vielä kun joku ostais sen pois kuleksimasta, mokomankin ällötyksen ja kökkömuistorasitteen.

Huomenlahjani liikkeen asiantuntija sen sijaan arvioi heti erittäin vaikeaksi, ellei jopa mahdottomaksi myytäväksi, kysyntää ei sellaiselle korulle ole, ja totesi sen romukullaksi käyvän. Sopi niin loistavasti tähän saumaan, että väkisinkin alkoi naurattaa ja sain liikkeen vartijalta tiukan mulkaisun. Keräsin kampsuni ja hiihtelin kadun toiselle laidalle hieromaan kauppoja vanhoista romuistani.

Ei voi kuin todeta niin huomenlahjojen arvon kuin sisällön muuttuneen radikaalisti vuosien varrella! Eipä ensi viikolla tilille kolahtavalla 196 eurolla pesuetta enää puolta vuotta elätettäisi. Eikä se puoli vuotta edes riittäisi uuden elättäjän hankkimiseen nykylainsäädännöllä. Myyjälle haikailin kartanon tai maatilan olleen paljon kätevämpi huomenlahjus. Hän (nainen) puolestaan lohdutti mua kertomalla nykyään alusvaatteiden olevan todella yleinen huomenlahja, toinen nuorista myyjistä (mies) taas ei edes tiennyt mikä huomenlahja on!

Tyytyväisenä siis lopulta lähdin tuostakin liikkeestä, ja itsekseni naureskelin että eipä olisi 18 vuotta käytetyistä kalsongeista paria sataa irronnut, aika nukkavierut ja virttyneet taitaisivat jo olla. Tai no, en mä kyllä ole perehtynyt käytettyjen alusasujen markkinoihin...

4 kommenttia:

  1. Olet pistänyt tuuleemaan! Reipasta toimintaa ja hauska teksti pisti hymyilemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtä tuulta ja tuiverrusta ollut viime ajat ;) Kivaa että suakin hymyilytti!

      Poista
  2. Sulla on kyllä sana hallussa! Ihana teksti, vaikka ikävän tapahtuman seurauksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ottaa yhä vaan kovin koville, mutta onneksi on näitä hauskojakin juttuja tasapainottamassa kurjuutta.

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)