lauantai 4. lokakuuta 2014

Lauantai

Herätty ennen kuutta home alone, muisteltu eilisillan hassunhauskaa musikaalia ja vielä hauskempaa loppuiltaa Tunjan kanssa. Nautittu kaffi vahvana ja lehti tuoreena.
done!

Pesty pari koneellista pyykkiä, ripustettu kuivumaankin.
done! 

Vaellettu sadetta uhmaten Jonnan kanssa Nuuksiossa pari tuntia, nautittu herkullinen lounas Haltian luontokeskuksessa ja kikateltu kuulumisille. Muisteltu haikeudella edellistä perhevaellusta siellä aikana jolloin luuli asioiden olevan hyvin, tai suorastaan loistavasti.
done!   


Pakattu pikamuuton eteen päätyneen Helenan astiakaapin sisältö sanomalehtiin ja laatikoihin. Pummattu kyyti Siwaan kuudeksi, kun ei muistettu meneekö kiinni kuudelta vai vasta yöllä.
done! 
 
Paistettu suppismunakas, silputtu salaatti, tyydytty vissyyn kun ei jaksanut avata valkkaria, mätetty Susuja ja suklaajädeä.
 done!  

Mietitty Petrin kanssa joulunviettoa ja lahjoja. Saatu eno surulliseksi kertomalla suvun jouluperinteiden jatkossa muuttuvan meidän muksujen osalta joka toinen vuosi, ja saatu eno myös tyytyväiseksi vahvistamalla lahjaideansa loistojutuksi.
done! 

Avattu, ymmärretty ja täydennetty puolison askartelema, ja jo myös tiuhaan peräänkuuluttelema osituskirja ja -laskelma -tiedosto. Itketty vuolaasti. Meilattu petturille dokumentit lisäselvityspyynnöin.
done!   

Tehty kotiläksyt lukemalla Fisherin kirjasta kappale "Suru"
ja kirjaamalla työvihkoon sivukaupalla vihan työstöä. 
aloitettu... tuntuu loputtomalta... 

Ei ihan normilauantai. 

 

8 kommenttia:

  1. Hui, ihan kamalasti olet saanut tehtyä yhden lauantain aikana! Aika paljon myös melenvirkistystä joukossa, toivottavasti ne jäivät päällimmäisiksi muistoiksi. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä jäivät :) Oikein hyvä ja antoisa päivä oli vaikeistakin asioista huolimatta. Kasvattavathan nekin mua. Kiitos, viikostani on tulossa kirjaimellisesti aurinkoinen!!! Ihanaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Anonyymi6/10/14

    Jos ei ole jo käyty niin voin lämpimästi suositella luontokohteena myös Hanikan luontopolkua Espoon Soukassa. Paikalle pääsee bussilla, kierroksella on paljon nähtävää lintutornista ja monipuolisesta luonnosta aina upeisiin näköaloihin ja röykkiöhautoihin muinaissaarella. Vaikka lasten kanssa, ainakin oma kymmenvuotiaani oli innoissaan lukemassa infotauluja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Joudun tunnustamaan ettei ole käyty, koskei ole moisesta ennen edes kuultu :) To do -listalle siis...

      Poista
    2. Anonyymi7/10/14

      Ainakin joku lähikohde jossa voi ruveta keräämään muistoja ihan puhtaaltakin pöydältä sitten :)

      Poista
  3. Oli tuossa kuitenkin enemmän kivoja kuin ikäviä juttuja! Ja kohta vieläkin kivempia tiedossa, nauttikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli, jo vain! Hyvä päivä kaiken kaikkiaan, vaihtelua monin tavoin normilauantaihin :).

      Kohta, kohta, kohta...matkakuume alkaa nostaa päätään jo!

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)