maanantai 8. joulukuuta 2014

Sweetheart

Ihana tilkkuopemme Jenni toi vuoden viimeiseen tilkkuiluun pikkujouluherkuksi käsin tehtyjä vaahtokarkkeja. Asia jonka olemassaolosta olin ollut autuaan tietämätön koko tähänastisen eloni, ja kokemus, jota en voine unohtaa loppuelonani! Niin suussasulavia, möhkälemäisiä herkkupaloja, että härrekyyd ja oksat pois! Makeita kyllä, mutta aivan eri sfäärillä kuin muksujen sokeriset herkut. Näissä maistui maut, jota väritkin lupailivat!


Heti ensipalat maisteltuamme tenttasimme Jenniltä puodin osoitteen ja päätin sinne itsekin pian suunnistaa. Näin teinkin, kun oli sinne oikein asiantynkää... Herkullinen lahjaidea ratkaistuna! Karkkikauppa Sweetheart sijaitsee Etelä-Helsingissä osoitteessa Uudenmaankatu 32, ja on auki arkisin klo 11-18 ja lauantaisin klo 11-15. Menkää, menkää!

Astuminen sisään liikkeeseen oli samalla astuminen herkkutaivaaseen! Niin kauniisti esille aseteltuna niin paljon herkkua. Vaahtokarkit sai poimia sellofaanipussiin ihanista, ylellisistä lasikulhoista. Makuina ovat kuvan salmiakin, vadelman ja passionhedelmän lisäksi myös ainakin minua jouluunvirittävät sirtuunakaardemumma ja omenakaneli. Slurps!

Kaupasta saa mitä erilaisimpia herkkuja niin omaan karkkipäivään kuin mukavan ylellisiksi lahjoiksi. Palvelu on ystävällistä ja miljö kaunis. Namien lisäksi valikoimista löytyy muitakin herkkuja, käykääpä itse valitsemassa mieleisenne!

Hieman nolostuin kuullessani entisillä kotikulmillani toimineen kaupan olevan jo 3-vuotias. Mun kannalta tosin ihan hyvä, että kuljin yleensä matkani maailmalle kaupan toiselta laidalta ja vältyin kanta-asiakkuudelta... Nooh, helsinkiläinen, käsintehty merisuolakidetoffee saa mut kyllä palaamaan puotiin ensimmäiseksi, ja niitä toisia ja kolmansia syitä on tarjolla hyllyt notkuen!


4 kommenttia:

  1. Apua, taas yksi herkkukauppa lisää hvyien kauppojen listalle! Vanhoja kotikulmia voisi mennä katselemaan ja samalla muutakin makeeta : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ilman muuta, ehdottomasti jouluisen nostalgiamatkan paikka!!!

      Poista
    2. Anonyymi15/12/14

      Lilja rakastaa vaahtokarkkeja, erityisesti grillattuina!

      Poista
    3. Ensi kesän ohjelmanumero Mörskällä siis! Joko olette päässeet smore'sien makuun..? Jos ette, niin silloin sitäkin :)

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)