torstai 23. huhtikuuta 2015

Kimallusta ja kurjuutta

Winston Churchill totesi aikoinaan ettei Intia ole mikään valtio, vaan että se on sekasorto. Niin täysin jaan hyvin lyhyellä kokemuksellani hänen mielipiteensä! Mikä valtavien massojen ja vastakohtien maa se onkaan porottavine aurinkoineen, herkullisine aromeineen ja mykistävine käsittämättömyyksineen!


Voi ajatella, etten tiedä vielä Intiasta vajaan viikon visiitin perusteella yhtikäs mitään. Ehkä niin. Olen nähnyt ja kokenut vain paloja 11 miljoonan asukkaan Delhistä ja vielä suppeamman otannan toisesta kultaisen kolmion kaupungista, Agrasta Taj Mahal'eineen. Kolmion kolmas kanta Jaipur ja koko muu iso maa on näkemättä. Olen kokenut kolmesta vuodenajasta kuuman kauden alun, en kylmää kautta enkä hartaastikin odotettua sadekautta, monsuunia.


Silti ehdin kokea isoja annoksia uskomatonta Intiaa. Pää ja vatsa työstävät edelleen kaikkea nähtyä ja maistettua. Ties kuinka kauan... Länsimaisesta hyvinvointivaltiosta keskelle kaoottista eloa tupsahtanut blondi herätti intialaisissa ihmetystä, muttei tasan samassa määrin kuin heidän elo minussa.  

Räpsin kuvia ihastusta ja ihmettelyä aiheuttavista asioista, he selfieitä vierelläni. Tätä jo jossain määrin ärsyttänyttäkin tapaa lukuunottamatta ihmiset olivat hurjan avuliaita, ystävällisiä ja kohteliaita. Apua tarjottiin auliisti vaikka kaupat oli jo tehty, tai lisäpalveluita ei enää odotettu. He halusivat tuottaa hyvää mieltä.


Valtavat massat liittyvät niin suureen populaan, huimaan liikenteeseen kuin käsittämättömän järkyttävään roskamäärään. Uskomattomia taakkoja kuljetettiin fillareilla ja puukärryillä, ja jätteet kipattiin pusseissa tai ilman suoraan kadun varteen, josta lehmät ja koirat napsivat osansa, ihmiset osan ja loput tasoitettiin maanrakennusaineeksi tai poltettiin avotulella väylien varrella. Savun haju oli jatkuvasti läsnä, eikä se todellakaan ollut sitä ihanaa tuoksua, joka tulee kun takka tai kiuas sytytetään kuivilla klapeilla lämpenemään.


Haikeaa hämmennystä herätti kimaltelevien hiuskoristetuliaisten pakkaaminen kärpäsiä mustanaan surisevassa basaarissa pussiin, joka oli liimattu matematiikan luentomuistiinpanosta tai ehkä jopa virheettömästä koepaperista kokoon. Ja basaarista edelleen siirtyminen ilmastoituun kauppakeskukseen, josta löytyi kaikki samat liikkeet kuin Itiksestä ja Tallinnasta. Jonka ovella meidät marssitettiin metalinpaljastimien läpi ruumiintarkastuksiin ja kassimme läpivalaistiin. Ovella, joka ei tainnut eettisin perustein aueta kaikille, jotka olisivat turvatarkastuksen läpäisseet... Ahdisti ja tahtoi äkkiä takaisin +40+ Celsiuksen lämpöön pihalle odottamaan kuljettajaa.


Kuljettajaa, jota ilman ei uskaltanut liikkua kovinkaan montaa metriä. Kuljettajaa, joka piti porottavassa helteessä tuntikausia matkaevääksi varatun ja syömättä jääneen  suklaadonitsin odottamassa autoon palaajaa sulamattomana... Kuljettajaa joka aukoi hymyillen ovia ja kantoi kantamuksia, kuljetti käsittämättömissä ruuhkissa pois nälkäiseksi liian rauhallista, kenties huumattua vauvaa syliini tunkevan nuoren naisen luota, ohi siltojen alla asuvien sukujen aina hotellin altaalle huumaantumaan lahjaksi saadun kukkaseppeleen tuoksusta ja pökertymään auringon porotuksesta.


Vieläkään ei tajua kuinka täydet vastakohdat, kimalteleva hyvinvointi ja surullinen kurjuus, olivat siellä jatkuvasti läsnä aivan vierekkäin. Aina lukuunottamatta muurein ympäröityä hotellia, jonka pihaan ajaessamme auton tarkasti aina kaksi aseistettua vartijaa, ja kassimme nostettiin läpivalaistaviksi samalla kun itse saapastelimme metallinpaljastimen läpi sisälle ilmastoituun sitruunaruohon miellyttäväään tuoksuun ja suuntasimme altaalle, jossa henkilökunta kiikutti pyyhkeet, hedelmäannokset ja kylmät vedet iloksemme, ja kävi säännöllisesti tarjoamassa aurinkorasvoja tai varjon avaamista / sulkemista. Sitä tunsi itsensä niin pullamössösukupolvelaiseksi. Nolotti.


Rakennuskanta herätti sekin ihmetystä! Käsittämättömän upeat jalokiviupotukset valkoisissa marmoriseinissä, käsin hakatut ja hiotuin kivin riimitellyt pyhän kirjan säkeet fasaadissa, ja heti perään kerrostalot katujen varsilla. Talot joiden ovien edessä roikkuivat sähköjohdot kohtaloa uhmaten ja talot, joista ei tiennyt olivatko ne vasta rakenteilla vai jo purussa. Pyykit kun kuivuivat työmaan lomassa ja uusikin rakennus näytti jo valmiiksi vanhalta ja nuhjuiselta.


Liikenne on myös aivan oma lukunsa! Jotain siitä kertonee se että kun neljän ruuhkassa hyppäsin Helsingissä valtaväylän varrella lentokenttäbussista pois, vedin liikutuksesta ja onnesta mykkyriäisenä keuhkot täyteen "raitista ilmaa". Ruuhkakin nauratti: surkuhupaisat kolme kaistaa kahteen suuntaan, ja liikennevalot jotka rytmittivät vähäisten ajoneuvojen liikennöinnin sujuvaksi. 


Se kaikki tosiaan suorastaan nauratti, kun aamulla oli tehnyt kolmen vartin matkaa yli kaksi tuntia, istui edelleen autossa kun check in sulkeutui ja sai puhelimeen tiedon että korvaava lento onnistuisi heti jo ylihuomenna mikäli emme ehtisi kentälle ajoissa. Kun oli istuttu vartti vihreissä valoissa liikenteen hievahtamattakaan, ja kuljettajan ajettua tila-automme viileän rauhallisesti kävelytiellä huristavien mopojen, prätkien, riksojen, fillarien ja kävelijöiden (niin ihmisten kuin pyhien lehmien) sekaan.


Kun liikenne sitten taas pääsi jatkumaan, ei näkynyt merkkiäkään onnettomuudesta, joka stopin olisi saattanut aiheuttaa. Oletettavasti siis seitsenkaistaisten teiden liittymässä oli ollut juuri pyhä lehmä aamukakalla, ja kun se tarve oli tullut hoidettua, sai muiden tarpeet ja kiireet taas paikkansa tässä universumissa.

Incredible Intia, ei voi muuta sanoa!
Riittää sulateltavaa.



5 kommenttia:

  1. huh, mikä maa! Varmaan naurattaa meidän ruuhkat tuon jälkeen pitkän aikaa. Paljon ehdit nähdä ja paljon jäi varmasti näkemättä, mutta vaikuttaa iolleen hyvin antoisa matka : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sitä se oli ja tosiaan koettua sulattelee varmasti melko pitkään!

      Poista
    2. Niin ja nää meidän ruuhkat ovat mun mielestä nykyään suorastaan söpöjä :)

      Poista
  2. Intialaiset ovat kauniita ihmisiä. Kävin vuosia sitten kolmesti siellä, mutta vain Goalla, joka on ns. rikkaampaa Intiaa. Kauniita, röyhkeitä ja nykyään sieltä maasta tulee huonoja uutisia. Mutta pidän siitä värikkyydestä, johon sain paremmin tutustua asuessani Malesiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ihailin monen naisen ja tytönkin kauneuden lisäksi tiettyä sulokkuutta ja olemusta, jolla kantoivat vaatteitaan. Ostin kolme saria kotiin, mutta mulla ne päätynevät kauniin värikkäiksi pöytäliinoiksi ja päiväpeitoksi. Ruuhkabussien katselu puolestaan aikaansai kauhun värähdyksiä, eikä sellaista onneksi tarvinnut kokea. Goa houkuttaa ;)

      Poista

Kaunis kiitos kun intoudut kommentoimaan! Aina ilahduttaa lukea muiden aatoksia asiasta tai sen vierestäkin :)