Kaipuu keskustaan

Nyt se sitten iski, aivan äkkiarvaamatta. Ilman minkäänlaista etukäteisoireilua. Vahvana kuin syysflunssa! Punavuoresta lähdin 15 kuukautta sitten. Onnellisena karistin pölyt jaloistani ja kyselijöille vastasin etten todellakaan kaipaile sinne takaisin. Niin ahdistavia olivat viimeiset kuukaudet siellä olleet perheen hajotessa ja lasten lapsuudenkodin tyhjentyessä hmm... avaraksi.

Muutto Kallioon tuntui paluulta tutuille kotikulmille ja turvalliselta uuden ajan alulta. Siellä oli esikoisen kanssa käyty neuvolassa, istuttu hiekkalaatikoilla ja opeteltu luistelemaan. Silti kaikki oli nyt erilaista kuin silloin; perheessä pari lasta lisää ja puoliso poistanut itsensä remmistä, kotikin hieman eri kulmalla Kalliota kuin aiemmin. Nautin korkealla sijainneen kodin valosta ja avaruudesta sekä hyvistä lenkkimaastoista Töölönlahden ympärillä sauvottuani itkun sumentamin silmin itseni uuvuksiin pitkin poikin Kaivarin rantoja. Julkinen liikenne toimi loistavasti, ja jalan sekä fillarilla pääsi hujauksessa vanhoille menomestoille.

Jouluksi muutimme uuteen, ihanaan kotiin. Nyt homma alkoi tuntua jo melkein lähiöelämältä, vaikka ratikka edelleenkin tuo meidät niin kotiin kuin keskustaan. Enää ei kuitenkaan lähdetä ex tempore kumpaankaan suuntaan, ja se vaatii totuttelua. Ruokakauppaankin meno pitää suunnitella ja sinne suunnata mummokärryn kanssa, koska etäisyyttä lähikauppaan on enemmän kuin kertaakaan Helsingissä (jonka muuten ihan äskettäin tajusin muuttuneen mulle 21 vuodessa vihdoin Stadiksi Hesan sijaan) asuessani ja niinpä ostoksiakin tehdään useammaksi päiväksi kerralla. Elokuvissa olen nykyisestä kodista käynyt kait vain kerran, kun ennen kävelin sisään leffateatteriin jos sattui vaan sopiva näytösaika kohdalle.

Eilisen päivän vietin Kruununhaassa Tieteiden talolla. Niin kaunis paikka, kannattaa tehdä tikusta asiaa ja suunnata Kirkkokadulle vaikkapa vaan talon Tiedekahvilaan lounaalle. Koulutuspäivän tauolla oli aikaa kauniissa rappukäytävässä ihailla kantakaupungin kauneutta vastapäisessä talossa. Meinasi itku tulla halusta kantaa omat parvekekasvit ihan mille vain näistä parvekkeista ja päästä taas pistäytymään kotimatkalla kivijalkapuodeissa!

 

Mun tulevaisuudensuunnitelmat muuttuivat kertaheitolla! En todellakaan ole enää sitten aikoinaan siirtymässä vielä vehreämpien ulkoilumaastojen läheisyyteen, vaan palaamassa kiviseen keskustaan. Aah, muuttointo syyhyttää jo nyt sormia vaikkei asia todellakaan ole aivan lähivuosien ohjelmanumero.

 

Nyt pitää psyykata itsensä vaan taas nauttimaan siitä ihanuudesta joka on tällä hetkellä mun ja muksujen kiva koto, ja unohtaa kaiken maailman pohjapiirustukset ja remppasuunnitelmat toviksi. Niin kutkuttavia kuin ne ovatkin. Ehkä mulla onkin vaikeuksia elää jo toisessa kodissa, jota en ole perusteellisesti remontoinut ennen siihen asettumista..?

 

Anyway, lempeää lokakuuta, ystävät!